Niin neutraalia kasvissyöntiä koskevaa uutista ei olekaan, etteikö se keräisi kommenttiketjuihin vihaista lihapuhetta.
Kun kotimaiset kasvikset ry kertoo vuoden 2020 vihanneksen olevan paprika, alle aikayksikön rientää paikalle ideologinen lihansyöjä:
”Ottaa päähän pupunrehun jatkuva pakkosyöttö! Kostoksi menenkin vetämään kilon sikanautaa!”
Kotiruokaryhmässä joku erehtyy jakamaan herkulliseksi havaitsemansa kasvislasagnen reseptin, ja kymmenet kommentoivat:
”Ihan syötävää jos lisää tuohon jauhelihaa!”
Elintarvikeyhtiö mainostaa uutta vegaanista einestä ja lihauhoajien mielestä KAIKKI ON PILALLA ja hyi en syö, mutta lihaa syön JOKA PÄIVÄ jokaisella aterialla elämäni loppuun saakka.
Että siitäs saitte senkin tekopyhät vegaanit.
Näissä ”keskusteluissa” usein toistellun hokeman mukaan on ihmisen oma asia mitä syö, ja että jokainen saa syödä mitä haluaa.
Paitsi kasvissyöjät. Lihasta kiihtyvien mielestä ”vegevöyhötys” on ”mennyt överiksi”. Lihapuhujat sen sijaan toimivat niin järkiperäisesti, kiihkotta ja kohtuudella, ettei voi kuin kukkahattua nostaa.
Tämä oli huumoria. Ei heitä todellisuudessa pidä käynnissä liha vaan viha. Kuvitellut vegaaniviholliset, jotka väkisin vievät salamipötkön lihanrakastajan kädestä; urbaanit legendat ruokavaliotaan kaiken aikaa kaikkialla tuputtavista ituhipeistä.
Väitän, ettei lihakiihkoilijoiden epämukava olo johdu siitä, että kukaan olisi pakottamassa heitä mihinkään. Heitä kalvaa tietoisuus. Onhan se varmasti ärsyttävää, kun faktat ovat ristiriidassa oman lautasmallin kanssa.
Eläinperäisten tuotteiden syömisen vähentämisessä ei ole kyse tunteista, vaan matematiikasta.
Ilmastoraportit toisensa perään kertovat ruoantuotannon aiheuttavan merkittävän osan maailman hiilidioksidipäästöistä. Liha- ja maitotuotteista luopuminen tai niiden käytön vähentäminen olisi kiistatta tehokkain tapa pienentää kuluttajien aiheuttamaa ympäristökuormaa.
Kasvisruoka riittää useammalle. Sillä viljamäärällä, mitä syötetään syötäviksi kasvatettaville eläimille, voitaisiin ruokkia kaikki maailman ihmiset. Eläinten kasvattaminen ruoaksi on kestämätöntä ympäristön, mutta myös etiikan kannalta. Väitän, että tämänkin jokainen tietää.
Lihan kokonaiskulutus on Suomessa viimeiset viisikymmentä vuotta tasaisesti kasvanut. Vuonna 2019 se kääntyi ensimmäistä kertaa juuri ja juuri havaittavaan laskuun.
Samaan aikaan kun osa kansalaisista on vähentänyt lihansyöntiään tai jättänyt lihan lautaseltaan kokonaan, on osa vastaavasti lisännyt lihansyöntiään.
Tunteella, lapsen lailla reagoivia lihaaneja* istuu eduskunnassakin.
Lapselle voi tarjota lohduksi tuttia. Raivon laannuttua ja kyynelten kuivuttua taaperoikäisenkin kanssa voi keskustella, mutta kuka lohduttaisi kiukuttelevaa lihaania?
Mikä auttaisi, kun liha menee tunteisiin?
Lihaani = ideologinen lihansyöjä. Kasvissyönnin ja vegaaniuden vastustaja.
uutiskirje 
