Kirjasyksy on hyvä ja monipuolinen, mutta jotain tuntuu puuttuvan. Mitä 15 vuotta sitten kuollut kirjailija Arto Salminen näkisi nyt tulevaisuudesta? Salminen olisi täyttänyt 61 vuotta tämän viikon torstaina.
Aiheen haikailuun antaa se, että Salminen näki niin paljon enemmän kuudessa sysimustan huumorin sävyttämässä romaanissaan.
Hän tavallaan ennusti senkin, mikä vahvistettiin aiemmin syksyllä julkaistuissa tutkimuksissa viime eduskuntavaaleista. Niiden mukaan perussuomalaiset ei ole enää leimallisesti työväenluokan vaan asemansa heikentymistä pelkäävien statusahdistuneiden puolue.
Aiemminkin on kiinnitetty huomiota siihen, että oikeistopopulismi nousee keskiluokan kiukusta ja pelosta. Yhteiskunnan muutostahti ja oman aseman putoaminen tuntuvat uhkakuvilta, johon haetaan vastausta paluusta menneeseen.
Salminen kirjoitti siitä jo vuonna 1998 ilmestyneessä romaanissa Varasto. Hän oli kuvannut työväenluokan kadonneen sellaisena luokkana, mihin oli totuttu, ja seuraavaksi olisi keskiluokan vuoro.
”Vanhana kommunistina mää sen tiedän. Keskiluokka yrittää pysyä sankarina sillä että se panee työväenluokan polvilleen… Paina poika mieleesi, että nyt käydään sotaa. Tää on samanlaista kuin vuonna 1918, mutta aseita ei käytetä. Niitä ei tarvita – vielä. Mutta uhreja on jo nyt enemmän kuin siinä aiemmassa sodassa. Ja lisää tulee kun väkisin sullotaan enemmistö vähemmistöön”, Jylhäkorpi-niminen keinottelija sanoo romaanissa.
Ja niinhän siinä kävi. Vallankumouksellinen luokka on nyt keskiluokka. Se on laittanut poliittiset asetelmat uusiksi ja nostanut taikauskon, salaliittoteoriat sekä ihmisten välisen epäsovun tasolle, jota ei 20 vuotta sitten olisi osannut kuvitella. Paitsi Salminen osasi.
Romaanissa Paskateoria (2001) Salminen kuvasi lehdistön kehitystä paljon ennen klikkijournalismia. Kun iltapäivälehden levikki laskee, päätoimittajan ratkaisu on tehdä huonompaa lehteä. Näyttelijältä ei saa kysyä elämänsä roolista, vaan pitää paljastaa, että hänellä on tippuri.
Viimeiseksi jääneessä teoksessaan Kalavale (2005) Salminen kuvasi tositelevisiota. Kilpailtiin siitä, kuka kestää kovimman iskun sähkötuolissa Auschwitz-nimisessä ohjelmassa, johon kelpuutettiin vain toisen polven työttömiä.
Niin että mitähän Salminen näkisi nyt tulevaisuudesta? Häneltä jäivät kokematta älypuhelimet ja sosiaalinen media, aikamme ehkä suurin muutosgeneraattori. Olisiko hän nähnyt vuoden 2005 heikoista signaaleista, että ihmiset eristäytyvät kupliinsa vihaamaan toisiaan? Jos olisi, ne romaanit olisivat jo ilmestyneet.
Syksyn 2020 romaanissa 1970-luvun turvallisuutta ja tasa-arvoa hyvänä pitänyt Salminen olisi jo ehtinyt sulatella nykyisen uuden polven hallituksen ja kovemmaksi käyvän yhteiskunnallisen ilmapiirin välisen ristiriidan. Nyt hän paiskaisi armottomaan tyyliinsä, miten maa makaa seuraavien vaalien jälkeen.
Arto Salmisen haastattelu ilmestyi Kansan Uutisissa kolme kuukautta ennen hänen kuolemaansa.
lehti 