”Viime heinäkuussa norjalainen Anders Behring Breivik ampui yli 70 ihmistä Utöyan saarella. Tämä hirmuteko muistuttaa siitä, että äärioikeistolaisuutta ei kannata vähätellä ja että pienetkin, päättäväiset ryhmät voivat olla uhka yhteiskunnalle.”
Näin kirjoittaa puolalaisessa Nigdy Więcej (”Ei koskaan enää”) -lehdessä Marcin Kornak.
Kornak on vuodesta 1994 lähtien johtanut fasismin vastaista nuorisojärjestöä, jonka nimi myös on Nigdy Więcej. Hänen lehtensä on keskittynyt rasismin ja äärioikeiston rikoksiin ja niiden aiheuttamien uhkien torjumiseen.
Monet rocklaulajat esiintyvät ilmaiseksi äärioikeistoa vastustavissa konserteissa.
Nigdy Więcej -yhdistyksen aktivisti Krzysztof Jarymowicz kertoo, että yhdistyksessä toimii yhteensä noin sata ihmistä monissa kaupungeista, muun muassa Poznanissa, Wroclawissa ja Gdanskissa.
Nuorisoliikkeen toiminnassa suuri osuus on populaarikulttuurilla. Yhdistys järjestää konsertteja, joissa esiintyy tunnettuja puolalaisia rock-yhtyeitä ilmaiseksi. Yhdistyksessä mukana olevat taiteilijat tukevat sen toimintaa ja maalaavat graffiteja kertomaan sen sanomasta.
Puolan äärioikeisto usein
jalkapallohuligaaneja
Jalkapallo on äärioikeistolaisuuden vastaisen yhdistyksen keskeinen harrastus. Jalkapallohuligaanit taas ovat sen päätehtäväkenttää, sillä Puolassa uusfasisteja löytyy nimenomaan jalkapallohuligaanien joukosta.
Ensi kesänä Puolassa ja Ukrainassa järjestettävät jalkapallon EM-kisat ovat voimainponnistus yhdistyksen aktiiveille, jotka ovat jo etukäteen valmentautuneet torjumaan huligaanien uhkaa mahdollisimman rauhanomaisin keinoin.
Ei koskaan enää -yhdistys toimii vapaaehtoisvoimin. Se ei saa rahaa valtiolta eikä Euroopan unionilta.
Esimerkiksi monet taiteilijat antavat esiintymispalkkionsa yhdistyksen toimintaan. Monet rocklaulajat esiintyvät ilmaiseksi sen konserteissa. Sitä rahoittavat myös puolalainen yhdistys Stefan Batory ja Euroopan jalkapalloliitto UEFA, joka toimii sen apuna kisoihin valmistautumisessa.
Aiheesta enemmän perjantaina 16.12.2011 ilmestyneessä Viikkolehdessä.