”Muinainen metsästäjä ei uskonut, että metsässä vaikutti metsänhaltija, josta saaliin saaminen riippui, vaan hän tiesi, että metsässä oli metsänhaltija.”
”Samaanin parannettavaksi tullut ihminen ei tieto-opillisessa mielessä uskonut samaanin kykyihin, vaan hän tiesi samaanin kykenevän parantamaan.”
Näin luonnehtii dosentti Risto Pulkkinen muinaisen suomalaisen uskonkäsitystä kirjassaan Suomalainen kansanusko.
Tällä termillä hän tarkoittaa muinaisten suomalaisten samanismia, tietäjälaitosta, kristinuskon vaikutusta kansan muinaisiin uskonnollisiin tapoihin. Perinteisesti tutkimuksen apuna on käytetty arkeologiaa, kalevalaista runotta sekä myöhempiä kirjallisia lähteitä.
Suomalaisten muinaisuskosta on jälkiä meidän jokapäiväisessä elämässämme, osa niistä on kristinuskon suodattamia, osa tulee suoraan muinaisuudesta.
Yhteiset juopottelut
Varhaisimmat kirjalliset lähteet suomalaisten muinaisuskosta ovat uuden ajan alusta. Tunnettu on Mikael Agricolan jumalien luettelo, joka oli kuitenkin katolisen uskon värittämä. Suomalaisten palvontavoista hän nostaa esille Ukon vakat, joka olikin vuoden suurin juhla. Agricolan mukaan juhlassa juopoteltiin ja tehtiin paljon ”häpeää”.
Pulkkisen mukaan tämä tarkoittanee, että juhlaan liittyi paljon eroottisia aineksia, mahdollisesti vapaan seksin harjoittamista. Juhla liittyi kevään
tuloon, uuden kasvukauden alun vauhdittamiseen. Tästä syystä seksuaaliset toiminnot sopivat juhlan luonteeseen.
Papisto yritti kitkeä juhlan kansan sydämestä ja aikojen kuluessa siinä onnistuikin.
Ehkä pisimpään vakkoja vietettiin Värmlannin metsäsuomalaisten parissa. Kustaa Vaasan aikana Ruotsin erämaille muuttaneiden savolaisten kristinusko ei ollut alkujaankaan kovin syvää ja he säilyivätkin vuosisatoja ulkopuolella Ruotsin kirkon vaikutuksen.
Vielä 1800-luvulla oli tapana, että Ukon annettua ensimmäisen kevätsateen koko kyläkunta aloitti yhteiset pidot, Ukon keikkeet. Emännät tekivät vahvaa olutta ja sitten juopoteltiin. Elleivät emännätkin olleet juovuksissa, niin Ukko otti puolet vuodentulosta pois.
Pyhät lehdot ja kotikuuset
Ukon vakka liittyi maata viljelevään yhteiskuntaan. Sitä ennen suomalaiset harjoittivat samanismia, joka katsotaan kuuluvan pyynti- ja keräilykulttuurin ajalle. Näin ainakin on samalla leveysasteella olevien kansojen keskuudessa.
Samanismiin katsotaan liittyvän kalliomaalaukset, joissa henkilöhahmot ovat todennäköisesti loveen lankeavia samaaneja.
Kivikauden lopulla ja pronssikaudella alkaneen maanviljelyksen myötä asuinpaikat vakiintuivat ja uskonnolliset käsitykset muuttuivat monella tapaa. Hautoihin ryhdyttiin laittamaan vainajalle tärkeitä tarvekaluja ja aseita. Pyhät lehdot, hiidet, syntyivät. Hiisipaikat voidaan nykyisin tunnistaa siitä, että vanhimmat kirkot rakennettiin pyhien lehtojen paikalle.
Näiltä ajoilta on peräisin myös kotikuusi eli perhekunnan pyhä puu. Tämä perinne jatkuu monessa talossa vielä tänään.
Katolisen kirkon aikana suomalainen muinaisuskonto jatkui vielä monessa muodossa. Vasta 1600-luvun puhdasoppisuuden aikana sitä ryhdyttiin todella kitkemään. Vanha suomalais-ugrilainen samaania tarkoittava sana ”noita” sai silloin nykyisen merkityksensä.
Kalevalan samanismi
Suomalaisen muinaisuskon tutkimus pitäytyy paljolti kalevalaisiin runoihin, joista vanhimmat kerrostumat ovat tuhansia vuosien takaa. Uudemmissa taas näkyy kristinuskon vaikutus.
Tässä yhteydessä on puututtava viimeaikaiseen keskusteluun Kalevalasta. On väitetty, että Kalevala on puhdas Elias Lönnrotin luoma teos.
Näin ei tietenkään ole, sillä Kalevala pohjautuu kansanrunoihin, joiden eri muunnelmiin lukuisilta eri seuduilta jokainen voi tutustua SKS:n mahtavassa Suomen kansan vanhat runot -kirjasarjassa. Lönnrot valitsi vain runoista mielestään yhtenäiseen juoneen sopivimmat.
On lisäksi muistettava, että kalevalaisia runoja koottiin jo liki 200 vuotta ennen Lönnrotia.
Kalevala on kuitenkin puhtaasti samanistinen teos. Sen kokoaminen tapahtui aikana, jolloin samaani on muuttunut tietäjäksi. Samaanin uskonnollinen asema yhteisössä oli kadonnut, mutta parantajan ja loitsijan tehtävät olivat siirtyneet tietäjälaitokselle.
Samaanien katsotaan Pulkkisen mukaan kadonneen Suomesta jo keskiajalla. Valitettavasti häneen kirjaansa ei ole ehtinyt Turussa suoritettujen kaivausten uusimpia tuloksia.
Tuomikirkon kupeesta löytyi 1400-luvun talon lattian alta samaanin täydelliset välineet, kuten käärmepäinen sauva ja noitarummun kannus.
Muinaisuskosta jäi vuosisatojen kuluessa vahvat jäljet myöhempään kansanuskoon, kuten aaveet, saunatontut ja monet taiat ja enteet. Esimerkiksi vielä tänäänkin käen kukunnasta voi laskea elinvuosiensa määrän.
Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko. Samaaneista saunatonttuun. Gaudeamus 2015. 416 sivua.
uutiskirje 