”Globaalin etelän rautanyrkki” BRICS haluaa näyttää yhtenäiseltä, mutta jäsenmaat vetävät eri suuntiin – ”Kyse ei ole aidosti yhtenäisestä solidaarisuusryhmästä”

Fediverse-instanssi: Jaa linkki

– Länsimaiden hallitseman maailmanjärjestyksen aika on ohi. Tämä on ilmeistä, mutta sen sisäistäminen vie lännessä aikansa. – – Hyvä lähtökohta mille tahansa analyysille on kohdata maailma sellaisena kuin se on, eikä sellaisena, kuin toivoisimme sen olevan.

Näin presidentti Alexander Stubb lausui maaliskuussa Intian New Delhissä pidetyssä konferenssissa. Hänen tunnetun teesinsä mukaan parhaillaan eletään maailmanjärjestyksen murros­kautta, jossa niin sanotun globaalin etelän maat ovat avainasemassa.

Sen vuoksi hän on paitsi golfannut Donald Trumpin kanssa myös luonut suhteita kehittyvien maiden johtajiin. Etenkin Intian ulkoministeri Subrahmanyam Jaishankari on maailmalla kysytty puhuja, jonka Stubb sai houkuteltua Naantalin Kultaranta-keskusteluihin kesäkuussa.

Ne olivat kiinnostavaa kuultavaa, sillä diplomaattinen filtteri ei ollut kovin tiukalla. Jaishankar muun muassa näpäytti eurooppalaisia kaksinaismoralismista.

– Me kaikki tanssimme samassa huoneessa ja tiedämme, mikä on pelin henki, Jaishankar sanoi.

Hän vastasi kritiikkiin, miksi Intia ostaa öljyä Venäjältä samaan aikaan kun muu maailma on kohdistanut Venäjään talouspakotteita. Länsimaat kuitenkin tekevät samaa ja tukevat kansanmurhaa toteuttavaa Israelia, minkä lisäksi Britannian entinen pääministeri Keir Starmer on sanonut, että ”Iranin sota ei ole meidän sotamme”. Tässä valossa ei ole ihmeellistä, että kehittyvät maat ovat turhautuneita, kun niitä painostetaan valitsemaan puolensa. Niiden näkökulmasta länsimailla on kaksoisstandardi.

Intian kaltaiset valtiot suosivat murroksen keskellä joustavampaa, tilannekohtaista ulkopolitiikkaa. Ne ovat ryhmittyneet erilaisten alueellisten ja taloudellisten liittoumien jäseneksi.

Yksi merkittävimmistä on BRICS.

Ovella on jonoa

BRICS syntyi kylmän sodan raunioille. Elettiin 1990-luvun alkua, ja Venäjän valtaapitävä eliitti sulatteli šokkia, jonka Neuvostoliiton kaatuminen oli aiheuttanut. Kylmän sodan maailmanjärjestys, jossa Yhdysvaltojen johtama länsiblokki ja itä­blokki mittelivät, oli murentunut, ja Venäjä etsi itseään.

Vuonna 1996 Venäjän ulkoministeri Jevgeni Primakov ehdotti Venäjän, Intian ja Kiinan välistä strategista kumppanuutta. Aikeena oli moninapaisen maailmanjärjestyksen luominen taloudellisen yhteistoiminnan kautta, jotta maat voisivat haastaa Yhdysvaltojen ylivoimaista asemaa. Samaan aikaan Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka muodostivat oman liittoumansa, ja näiden kahden liittouman pohjalta syntyi myöhemmin BRICS. Varsinainen nimitys annettiin ulkopuolelta: sen lanseerasi investointipankkiiriliike Goldman Sachsin ekonomisti Jim O’Neill vuonna 2001, ja se tulee maiden englanninkielisistä alkukirjaimista.

Kyseessä ei ole vapaakauppa-alue tai sotilasliitto vaan liittouma, jonka jäsenmaat tekevät yhteistyötä kaupan, rahoituksen ja kestävän kehityksen aloilla. Ajan myötä poliittinen merkitys on kasvanut ja mukaan ovat tulleet Egypti, Etiopia, Iran, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Indonesia. Kyseessä on joukko hyvin erilaisia talouksia, jotka sijaitsevat eri mantereilla.

Mikä niitä yhdistää? Ainakin rikkaat luonnonvarat ja suuri väestö. BRICS-maiden kehittyvissä talouksissa asuu noin puolet koko maailman väestöstä, ja niissä tuotetaan noin 40 prosenttia koko maailman taloudellisesta tuotannosta.

– BRICSiä on kutsuttu esimerkiksi globaalin etelän rautanyrkiksi, joka edistää globaalin etelän nousua, ja on monia maita, jotka ovat BRICSin eteisessä koputtelemassa ovelle ja haluamassa sisään, Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen sanoo.

Hänen mukaansa silloin kun jäsenmaita vielä oli viisi, BRICS pyrki, tai ainakin teeskenteli pyrkivänsä tasaveroiseen päätöksentekoon.

– Nyt kun se on laajentunut, on olennaisempaa tehdä uusia pelisääntöjä ja ehkä käytännössä hyväksyä, että toiset maat ovat vahvempia kuin toiset.

Teivaisen mukaan BRICSin viimeisin laajentuminen vuonna 2023, jossa mukaan otettiin Egypti, Etiopia, Iran, Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit, ei ollut Intian mieleen, mutta Venäjälle se oli tärkeää.

– Vladimir Putin voi osoittaa omille kansalaisille ja ehkä muillekin, että meillä on paljon ystäviä. Siinä mielessä on kannustimia siihen, että BRICSiin tulee lisää väkeä sisään.

Ovella on jonoa. Virallista listausta ei ole julkaistu, mutta arviolta 20–30 valtiota on kiinnostunut BRICSiin hakemisesta. Liittoumalla on painoarvoa nykyajassa, joten Venäjän strategia näyttää jollakin tapaa toimineen. Se ei kuitenkaan poista tosiasioita: Venäjä ei ole BRICS-maiden mahtavin maa. Kiina on.

Kiina on ylivoimaisesti vaurain

– Taloudellisesti mikään jäsenmaa ei yksin pysty johtamaan liittoumaa. Kiina on ainoa, joka todella erottuu taloudellisena supervaltana, Julie Yu-Wen Chen analysoi.

Hän on taiwanilainen yhteiskuntatieteilijä, joka toimii Kiinan tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa. Hänelle valtakamppailu BRICSin sisällä on ilmeinen: sekä Kiina että Venäjä haluavat johtaa.

Ryhmän toimintaa vaikeuttavat jäsenmaiden erilaiset intressit, poliittiset järjestelmät, kilpailu­asetelmat sekä maantieteellinen sijainti. Esimerkiksi Intialla ja Kiinalla on oma pitkäaikainen rajakiistansa Himalajan alueella.

– Intia on aina melko varovainen eikä halua sitoutua tiiviisti kenenkään kanssa — se kyllä keskustelee Kiinan kanssa, mutta ei koskaan pidä sitä oikeana ystävänä. Ja vaikka Kiina ja Venäjä ovat viime vuosina Ukrainan sodan jälkeen lähentyneet, eivät ne ole historiallisesti pitäneet toisistaan, Julie Yu-Wen Chen arvioi.

– Kiinalle BRICS on keino saada legitimiteettiä: Kiina voi näyttää, että ”me johdamme tätä Yhdysvaltain hegemoniaa vastustavaa ryhmää”, tiedättehän – että me olemme johtajia.

Vallankäyttö ei silti ole niin suoraviivaista kuin lännessä uskotaan.

Kiinalainen raketti laukaistIIn heinäkuussa viemään satelliitteja kiertoradalle. Kuva: Lehtikuva/STR

Lännen näkemys Kiinasta on väärä

On liian suuri yksinkertaistus sanoa, että Kiina olisi musertavan ylivoimainen suurvalta, joka tulee ja runnoo matalan tulotason maat vaikutusvaltansa alle. Julie Yu-Wen Chenistä se on lännessä esitetty kertomus, joka ei pidä paikkaansa.

– Vaikka en mitenkään Kiinan toimia haluakaan olla puolustelemassa, totalitaarisesti johdettua maata myös kriittiseen sävyyn tutkinut professori lisää samaan hengenvetoon.

– Tiedän, että tämä kuulostaa vähän hullulta, mutta monet ajattelevat, että ”Kiina on valtiomahti, Kiina voi käyttää vaikutusvaltaansa miten vain haluaa”, mutta tämä ei ole totta. Olen useissa artikkeleissani väittänyt asian olevan oikeastaan päinvastoin.

Julie Yu-Wen Chen ottaa esimerkiksi kehitys­investoinnit, joita Kiina tekee matalamman tulotason BRICS-maissa. Hän puhuu ”Kiina-lokalisoinnista”: Kiina lähtee aina omista lähtökohdistaan ja haluaa itselleen etua, mutta neuvottelee ja sopeuttaa projektit aina paikallisesti.

– ”Okei, haluatte rakentaa rautatien, mutta mikä rautatie sopii minun maahani ja miten se toimii?” Chen kuvaa kehittyvien maiden ajattelua.

Silti: sitä ei voi sivuuttaa, että Kiinalla on kehityspiireissä tietynlainen maine. Sanotaan, että kiinalaiset osaavat katsoa sopivassa kohdassa sivuun, siinä missä eurooppalaiset asettavat ehtoja.

– Usein länsimaisessa mediassa toistetaan väitettä, että Kiina investoi vaikkapa BRICS-maihin voidakseen orjuuttaa niitä velkavankeuteen, eikä investoinneissa välitetä ihmisoikeuksista. Tämä ei ole aivan totta, vaan asia on monimutkaisempi.

Taustalla on erilainen katsantokanta. Eurooppalainen kehitysyhteistyö on usein sidottu hyvään hallintoon, johon kuuluvat ihmisoikeudet, työn­tekijöiden kohtelu ja ympäristönsuojelu. Se on hyvin länsimainen – ehkä jopa koloniaalinen – tapa tarkastella kehitystä.

– Kiinalaiset esittävät tämän aina niin, että me olemme helpompia, olemme joustavampia kuin länsi, ymmärrämme teidän olosuhteitanne ja sopeudumme niihin.

Chenin mukaan väärinkäytökset liittyvät yleensä siihen, että kentällä toimivat kiinalaiset yritykset eivät noudata edes Kiinan omaa lain­säädäntöä.

– Mutta Kiinassa välitetään maineesta ulkomailla. Viime aikoina Kiina on kiristänyt vaatimuksiaan myös kehittyville kumppanimailleen, koska se ei halua joutua vaikeuksiin.

BRICS-blokki on hiljalleen alkanut haastaa dollarivetoista ulkomaankauppaa. Nykyisin muun muassa Etelä-Amerikan talousjätti Brasilia käy kauppaa Kiinan valuutassa juanissa ja Brasilian valuutassa realissa.

Kiina on ottanut merkittävän roolin myös ”BRICS-pankiksi” kutsutussa New Development Bankissa. Se tarjoaa vaihtoehtoa lännen hallitsemille rahoituslaitoksille kuten IMF:lle ja Maailmanpankille. Se on edelleen pieni toimija länsimaisiin kehitysrahoittajiin verrattuna, mutta Teivo Teivainen muistuttaa, että etenkin sen jälkeen kun Donald Trump jäädytti Yhdysvaltojen USAIDin kehitysrahoituksen, uusien rahoittajien rooli on korostunut.

BRICS-intoilijat ja realistit

– Jos joku maa hakee jäseneksi tai hakee jotakin kumppanuussopimusta BRICSin kanssa, se ei välttämättä poissulje sitä, etteikö voisi olla hyvissä välissä Yhdysvaltojen kanssa ja lännen kanssa. Politiikka on joustavaa, Teivo Teivainen analysoi.

Monet BRICSin jäsenmaat kuuluvatkin joustavasti myös muihin alueellisiin ja strategisiin liittoumiin. Esimerkiksi Kiina, Venäjä ja Intia toimivat Shanghain yhteistyöjärjestö SCOssa, joka vaikuttaa Euraasian alueella. Etelä-Afrikka, Egypti ja Etiopia kuuluvat Afrikan unioniin, Indonesia ja Kiina toimivat ASEANissa, ja Etelä-Amerikassa on kauppablokki Mercosur, johon Brasilia kuuluu. Teivaisen mukaan moni kehittyvä maa toimii pragmaattisesti ja haluaa jalan yhden oven väliin ja toisen jalan seuraavan oven väliin, jos siitä on niille etua.

Teivainen näkee, että BRICSillä on vaikutusvaltaa, mutta ”ei niin paljon kuin BRICS-intoilijat toivoisivat”. Liittouma ei ole kovin yhtenäinen toimija, kuten vaikkapa EU.

– Ehkä siirtymä kohti jonkinlaista moninapaisempaa maailmaa on ollut itse asiassa jo pidempään käynnissä.

Myös Julie Yu-Wen Chen on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa BRICS ennen kaikkea näyttää ulos päin hyvältä. Hän käyttää sanaa performatiivisesti yhtenäinen: liittouma antaa ”vaikutelman, että tässä sitä ollaan Yhdysvaltojen järjestelmää vastaan”. Todellisuudessa sen toimintakyky on vähän niin ja näin, hän arvioi.

– Kyse ei ole mistään aidosti yhtenäisestä solidaarisuusryhmästä. Mielestäni BRICS ei ole koskaan ollut erityisen menestyksekäs kokonaisuus.

Sitä paitsi ideologisesti se ei tarjoa mitään sateenvarjoa, jonka alle ryhmittyä: Teivainen muistuttaa, että BRICSiä on kritisoitu sekä oikealta että vasemmalta. Se on nähty sekä Kiinan kommunistisen puolueen projektina että suurpääoman hankkeena. Tunnettu BRICS-kriitikko, eteläafrikkalainen Patrick Bond sanoo, että vaikka BRICS haastaa lännen valtaa, se ei haasta kapitalismia sinänsä.

Voisiko BRICSillä olla lännelle tietynlainen pelote­vaikutus, Teivainen pohtii. Alexander Stubbin kaltaiset länsimaiset valtiojohtajat ehkä ajattelevat, että ellei nyt aleta antaa Afrikalle myönnytyksiä eli lisää valtaa vaikkapa kansainvälisissä organisaatioissa kuten YK:n turvallisuusneuvostossa, niin Kiina vie ne omaan ”joukkueeseensa”.

Ehkä globaalin etelän ja idän kasvavaa roolia pelätään lännessä.