Pakolaisten ja siirtolaisten tilanne Libyassa on sietämätön. Moni sieltä Italiaan tullut kertoo joutuneensa pidätysleirillä kidutuksen, kiristyksen ja pakkotyön uhriksi. Osa lähetettiin Libyasta Eurooppaan väkisin.
Follonican pakolaiskeskuksessa Italiassa asuva Amidou Kone, 23, kertoo työskennelleensä rakennuksella Libyassa, kun vartija pakotti hänet aseella uhaten autoon, joka ajoi rannalle. Sinne kootut ihmiset pakattiin veneeseen ja työnnettiin merelle.
– Seuraavana päivänä eurooppalainen laiva pelasti meidät, Kone sanoo.
Sekä Libyan viranomaiset että aseryhmät vuokraavat pidätettyjä paikallisille yrittäjille.
Hän kuuluu yli sadantuhannen ihmisen joukkoon, joka on tullut tänä vuonna Välimeren yli Libyasta Italiaan. Yli 2 700 on hukkunut.
Kone lähti kotoaan Norsunluurannikolta, kun hänen koko perheensä tapettiin vuoden 2011 väkivaltaisuuksissa. Hän kulki Burkina Fason läpi ja sai Nigerissä työtä paimenena. Kone uskoo isäntänsä myyneen hänet työvoimaksi Libyaan, kun he yhdessä kävivät maassa.
Ennen veneeseen nousua asemiehet vaativat Konea soittamaan perheelleen, jotta se maksaisi hänestä lunnaita.
– He eivät halunneet uskoa, että kaikki ovat kuolleet, ja ryhtyivät kiduttamaan minua.
Kone näyttää arpia, joiden sanoo tulleen kalašnikovin perällä hakkaamisesta.
Kiristys- ja kidutusbisnes
Lääkärit ilman rajoja -järjestön
Liu pitää Euroopan unionia osasyyllisenä, koska se maksaa Libyalle, jotta siirtolaiset eivät pääsisi Eurooppaan.
Malilainen Bai, 19, saapui Sisilian rannikolle syyskuussa. Hän oli majaillut Libyassa 40 muun siirtolaisen kanssa, kunnes kalašnikov-miehet tulivat. Heitä hakattiin ja jokainen pakotettiin soittamaan kotiin lunnaiden toivossa.
– Jouduin pakkotyöhön maksaakseni matkani Eurooppaan.
Libyaa vuoteen 2011 johtaneen Muammar Gaddafin hallinto hyväksyi Euroopan maiden rohkaisemana lakeja, joilla kiellettiin maahanmuutto ja turvapaikan myöntäminen pakolaisille. Jokainen paperiton on lupa pidättää.
Aseryhmät taistelevat leireistä
Kaoottista Libyaa nykyisin hallitsevilla kilpailevilla ryhmillä on omia pidätyskeskuksiaan. YK:n pakolaisvirasto UNHCR pääsee vain niihin, joita pyörittää YK:n tunnustama Fayez al-Sarrajin hallitus.
Leirien kokonaismäärä on tuntematon, ja EU:n tuki ”virallisille” pidätyskeskuksille on ajanut aseryhmät taistelemaan niiden hallinnasta.
Sekä Libyan viranomaiset että aseryhmät vuokraavat pidätettyjä paikallisille yrittäjille omaksi voitokseen. Myös suoranaisesta orjakaupasta tihkuu tietoja.
– Olin kaksi vuotta muurarina ilman palkkaa. Elin pelkällä vedellä ja leivällä, Kone kertoo. Työkunnon romahdettua hänet pantiin veneeseen.
– Pakolaisia kohdellaan kuin esineitä. Aseryhmät ansaitsevat heidän avullaan rahaa ja hankkiutuvat sen jälkeen heistä eroon, Euroopan pakolaisjärjestöjen liiton neuvonantaja Aspasia Papadopoulou sanoo.
Siirtolaisista tulee pakolaisia
Konen kohtalo heijastaa monen muun Libyaan tulleen pakolaisen ja siirtolaisen tilannetta. Moni oli asunut ja työskennellyt Libyassa vuosia aikomattakaan pyrkiä Eurooppaan.
Guinea-Bissaussa syntynyt Balde Tcherno, 37, myi viisi vuotta kenkiä Libyassa ja kävi kerran vuodessa kotona. Vuonna 2011 hänet pakotettiin aseella uhaten nousemaan laivaan Libyassa.
Ghanalainen Rockson Adams, 27, tuli Libyaan Gaddafin kaaduttua ja sai työtä rakennukselta. Kaksi vuotta myöhemmin hänet siepattiin lunnaiden toivossa. Väkivallan kiihtyminen sai hänet maksamaan salakuljettajalle meren ylityksestä.
– Libyasta saapuvilla on erilaisia taustoja. Jotkut ehtivät asua vuosia Libyassa, joka oli rikas maa, kun he tulivat. Joukossa on myös libyalaisia, jotka ovat joutuneet pakenemaan kotoaan. Toiset ovat tulleet Libyaan Saharan eteläpuolelta, Bangladeshista tai Syyriasta tarkoituksenaan päästä Välimeren yli. Moni joutuu salakuljettajien sijasta ihmiskauppiaiden käsiin, Papadopoulou kertoo.
uutiskirje 
