Siirtolaisten vuonna 2018 kotiin lähettämä rahasumma nousee noin 410 miljardiin euroon. Ennätyssumma on yli kolminkertainen viralliseen kehitysapuun verrattuna. Rahan vaikutus näkyy kuitenkin heikosti saajamaiden talouden kehityksessä, Brysselissä kokoontuneet asiantuntijat totesivat.
Kotipaikkakunnaltaan pois muuttaneita on maailmassa noin miljardi, joista 258 miljoonaa on lähtenyt ulkomaille. Vaikka luvut ovat ennätysmäisiä, maahanmuuttajien osuus koko maapallon väestöstä on pysynyt muutamassa prosentissa. Vain kolmasosa on muuttanut teollisuusmaihin, muut ovat siirtyneet köyhästä maasta toiseen.
Rahavirratkaan eivät kulje vain rikkaista maista köyhiin.
Kestävä muutos tapahtuu vain kansalaisliikkeiden ja valtion yhteistyöllä.
– Esimerkiksi Belgiasta lähtevistä rahoista menee 38 prosenttia Ranskaan ja yhteensä vajaa prosentti Senegaliin, Kongon demokraattiseen tasavaltaan, Ruandaan ja Bangladeshiin, huomauttaa Valéry Paternotte eettisen sijoittamisen rahastosta Réseau Financitésta.
Toisaalta summat on tilastoitu alakanttiin, koska kaikki maat eivät ole mukana. Lisäksi erilaiset pienet ja epäviralliset kanavat puuttuvat, samoin toisen ja kolmannen polven siirtolaisten lähetykset, hän listaa.
Tuplasti budjetin verran
Kehitysmaihin saapuvat summat ovat kuitenkin merkittäviä: Esimerkiksi Marokon 5,6 miljardia euroa vastaavat maan fosfaatintuotannon tai matkailun tuottoa. Kongon demokraattiseen tasavaltaan lähetetyt kahdeksan miljardia euroa ovat tuplasti valtion viime vuoden budjetti.
Rahalähetykset ovat korvaamaton tulolähde 750 miljoonalle ihmisille eri puolilla maailmaa. 71 kehitysmaata kattanut selvitys kertoo, että rahalähetysten kasvu kymmenellä prosentilla vähentää alle dollarilla päivässä elävien määrää 3,5 prosenttia.
Tutkijat myöntävät, että rahalähetykset ovat kehitysmaille vakaa tulolähde, johon talouden heilahtelut vaikuttavat vain vähän. Ne ovat myös ensimmäinen apu, joka ehtii perille luonnonkatastrofien ja epidemioiden yllättäessä.
Rahavirrat eivät kuitenkaan saa aikaan rakenteellisia muutoksia saajamaan taloudessa.
– Raha kulutetaan, eikä sitä sijoiteta paikalliseen talouteen, mikä on ymmärrettävää. Vähiten kehittyneissä maissa alle neljänneksellä aikuisista on pankkitili, joten rahat pidetään patjan alla. Niistä ei kerry säästöjä, joita voitaisiin investoida, Paternotte pohtii.
Kehitysmaiden maaseutu ei houkuta pankkeja, eivätkä koulut, sairaalat tai maatalousosuuskunnat kuulosta tuottoisilta sijoituskohteilta, hän jatkaa.
Osa rahoista sijoituksiin
Siirtolaiset harvoin miettivät rahalähetyksiään sijoituksina, eikä moni tohdi kieltäytyä, kun kotipuolesta tulee avunpyyntöjä, selittää Pedro de Vasconcelos kansainvälisestä maatalouden kehittämisrahastosta. Hän on ollut luomassa Italian filippiiniläisyhteisölle uutta rahalähetyskulttuuria.
– Kehotimme heitä pidättymään rahan lähettämisestä, jos pyyntö ei ole vakuuttava, ja laittamaan sen sijaan säästöön 200 euroa jokaista tuhannen euron lähetystä kohti. Sijoitimme rahat siirtolaisten kotiseudulle, joka oli aiemmin maatalousaluetta mutta joutuu jo tuomaan ruokansa muualta. Aloitimme kolmesta kanalasta, joiden määrä nousi pian viiteen, de Vasconcelos kertoo.
Moni hankkeeseen osallistunut ja sen onnistumista Facebookissa seurannut filippiiniläinen muutti takaisin kotimaahan huomattuaan, että siellä on mahdollista luoda elinkeinoja ja työtä. Filippiinien valtio tutkii nyt mahdollisuuksia vastaavan toiminnan kehittämiseen isommassa mittakaavassa.
Jean-Jacques Schul belgialaisesta Iday International -järjestöstä korostaa, että ainakin osa rahalähetyksistä pitäisi ohjata kehityshankkeisiin, joissa valtio on mukana.
– Kestävä muutos tapahtuu vain kansalaisliikkeiden ja valtion yhteistyöllä. Nobel-palkitut taloustieteilijät Amartya Sen ja Angus Deaton ovat puhuneet tästä vuosikausia, mutta miksi emme kuuntele heitä?
uutiskirje 
