Yhdysvaltalaisen Jianhao Zhangin tutkimusryhmä huomasi Nasan CERES-satelliittidataa tarkastellessaan, että maapallon halkaisee itä- ja länsipuoliskoiksi näkymätön linja, jonka molemmilta puolilta heijastuu saman verran auringonsäteilyä – mutta ei tämä vielä mitään.
Sellaisen linjan olemassaolo ei vielä ole ihme, vaan matemaattinen välttämättömyys. Säteilytasapaino on sekin tunnettu pitkään eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon välillä, missä sen tiedetään johtuvan eroista pilvisyydessä.
– Kiinnostavampaa on se, mitä nähdään, kun heijastuneen auringonsäteilyn määrä jaetaan kahteen osaan: yhtäältä maapallon pinnalta ja pilvettömästä ilmakehästä heijastamaan, toisaalta pilvien heijastamaan, sanoo fyysikko ja ilmastotutkija Jouni Räisänen Helsingin yliopiston ilmakehätieteiden keskuksesta.
Katsottiin sitten pinnan tai pilvien heijastamaa säteilyä, ne ovat molemmat erikseenkin yhtä suuria molemmilla puoliskoilla.
– Tämä ei ole lainkaan itsestään selvää, koska avaruuteen kaiken kaikkiaan heijastuneen säteilyn yhtäsuuruus voisi periaatteessa selittyä myös osuuksien toisensa kumoavilla eroilla pallonpuoliskojen välillä.
Siis sillä, että pilvisyys tasaisi erilaisten pintojen heijastavuutta, kuten tutkijat olettivat. Jo pitkään on tiedetty, että pohjoisen ja eteläisen pallonpuoliskon välillä vallitsee heijastavuuden symmetria juuri tästä syystä, miksei siis idän ja lännenkin.
Mutta niin heijastuvan säteilyn määrä, pilvisyys kuin heijastavan pinnan alakin olivat kaikki myös erikseen tasan 27. itäisen pituuspiirin ja 153. läntisen pituuspiirin kohdalta halkaistuilla puolikkailla. Niin ikään maata ja jäätöntä merta on saman verran.
Linja ei ole täysin vakaa, vaan se ikään kuin huojuu esimerkiksi vuodenaikojen ja El Niño -sääilmiön mukaan, mutta vuositasolla puolikkaat hakeutuvat tasapainoon. Niiden välillä vallitsee kolminkertainen symmetria.
Lisävaroitus ilmastonmuokkauksesta
Nykyisissä ilmastomalleissa symmetria ei toteudu havaitulla tavalla: joissain itäinen puolisko heijastaa enemmän säteilyä kuin läntinen, toisissa päinvastoin. Räisäsen mukaan uudet havainnot auttavat ilmastomallien testaamisessa ja voivat edesauttaa myös niiden kehittämistä.
– Suoraa vaikutusta ilmastoskenaarioihin havainnoilla tuskin kuitenkaan on, ellei sitten osoittaudu, että tätä itä-länsisuuntaista epäsymmetriaa parhaiten simuloivat mallit ennustavat jollain tapaa erilaisia ilmastonmuutoksia. Tätä asiaa ei ole tietääkseni kuitenkaan tutkittu, enkä itse pidä merkittävän eron olemassaoloa kovin todennäköisenä.
Räisänen ei usko, että tuloksella olisi suoraa vaikutusta myöskään siihen, miten ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään tai siihen sopeutumaan.
– Ehkä sillä on kuitenkin jokin yhteys siihen jo aiemminkin todettuun asiaan, että ilmastonmuokkauksella – esimerkiksi kasvattamalla keinotekoisesti alapilvien heijastuskykyä jollain alueella – voi olla ei-toivottuja sivuvaikutuksia.
Räisänen toteaa, että kaikilla tällaisilla keinoilla on taipumus vaikuttaa ilmakehän kiertoliikkeeseen, jolloin esimerkiksi sadevyöhykkeet voivat siirtyä ja viljelyolosuhteet heikentyä joillain alueilla.
Pilvien ristiriitaiseen rooliin ilmastonmuutoksessa hän ei usko tulosten tuovan mitään dramaattisen uutta. Pilvet sekä lämmittävät (ikään kuin peittona) että viilentävät (ikään kuin varjona) ilmakehää.
– Yksi artikkelin tuloksista on kuitenkin se, ettei pilvien vaikutusta pidä ajatella liian yksiulotteisesti.
Korvaamattomat satelliittihavainnot uhattuna
Satelliittihavaintojen merkitystä ilmastotutkimukselle Räisänen pitää korvaamattomana.
– Se on valtava, ainakin neljästä syystä.
Ensinnäkin satelliittihavainnot antavat paljon paremman kuvan pilvien määristä ja ominaisuuksista kuin maapallon pinnalta tehtävät havainnot. Toisekseen niitä saadaan kaikkialta maapallolta.
– Mikään muu havaintojärjestelmä ei anna yhtä kattavaa tietoa. Samasta syystä satelliittihavainnot ovat erittäin tärkeitä myös säänennustuksen kannalta.
Kolmanneksi satelliittihavaintojen avulla voidaan seurata maapallon energiatasapainon muutoksia mittaamalla maapallolle tulevan ja siltä heijastuvan säteilyn määrää. Ilmasto lämpenee, koska säteilyä tulee enemmän kuin sitä kasvihuonekaasujen vuoksi poistuu.
Neljäs syy on se, että satelliittien ratoja seuraamalla saadaan tietoa maapallon myös painovoimakentän muutoksista. Tätä käytetään hyväksi esimerkiksi mannerjäätiköiden sulamisnopeutta arvioitaessa, Räisänen kertoo.
Tutkijat ympäri maailmaa ovat olleet huolissaan satelliittihavaintojen jatkuvuudesta, sillä Trumpin hallinto on pyrkinyt leikkaamaan ilmastotutkimuksesta. Katkos datassa, saati sen loppuminen, tekisi suuresta osasta tutkimusta mahdotonta.
uutiskirje 
