Metsien ja järvien maasta löytyy lukuisia luonnoltaan erilaisia alueita. Pohjois-Karjalassa sekä Koillismaassa nousee karu Vaara-Suomi ja pohjoisessa tunturit. Etelässä sijaitsevat suurin osa lehdoista, ja siellä täällä pilkistää suoalue. Järvi-Suomessa kimmeltävät laajat sisävesistöt.
Pelkästään näiden omalaatuisten alueiden sisään kätkeytyy pienempiä ekosysteemejä, jotka viestivät elinvoimaisuuttaan lajistonsa välityksellä. Näitä pieniä ekosysteemejä kutsutaan luontotyypeiksi.
Luontotyypeillä on tietynlaiset ympäristöolot sekä luonteenomainen eliöstö. Luontotyypin syntyyn vaikuttaa maaperä, vesiolot ja pienilmasto. Suomessa luontotyyppejä on kuvattu yli 400, joista noin puolet on arvioitu uhanalaisiksi.
Luontotyyppien uhanalaisarviointia koordinoiva Suomen ympäristökeskuksen tutkija Tytti Kontula selventää, että luontotyypin uhanalaistuminen voidaan ymmärtää jonkin alueen pinta-alan pienenemisenä tai heikentyneenä laatuna, joka näyttäytyy usein lajistollisena köyhtymisenä.
– Lajien uhanalaistuminen on helpompi ymmärtää, kun tietyn lajin kanta vähitellen pienenee. Uhanalaistuva luontotyyppikin usein vähenee, mutta näin ei kuitenkaan aina käy. Uhanalaistuminen voikin näkyä siinä, että luontotyypissä eliöstön elinalue yksinkertaisesti pienenee. Sen sijaan luonnon alue harvemmin katoaa, mutta luontotyypin lajisto taantuu ja köyhtyy. Tämä laadullinen muutos aiheuttaa luontotyypin uhanalaistumisen.
”Suomen luonnon tila on valitettavasti huono”
Eliöiden riippuvuussuhteet, ja ekologinen verkosto saattavat olla vaikea sekä monimutkainen kokonaisuus. Yksi merkittävä monimuotoisuustekijä, ja tämän monimutkaisen verkoston kulmakivi Suomessa on lahopuu sen lahoamisen eri vaiheineen.
Erityisesti lahopuun merkitys on nostettu useaan otteeseen esille keskusteltaessa Suomen metsien huonosta tilasta. 31 prosenttia Suomen uhanalaisista lajeista elää metsissä, ja noin neljännes kaikista metsälajeista on riippuvaisia lahopuusta.
Kontula toteaa, että luontotyyppien uhanalaistumista ja metsän huonoa tilaa ei välttämättä huomaa, jos sitä ei osaa verrata monimuotoisuudeltaan rikkaaseen ympäristöön.
Ihmisen tietämättömyys oman ympäristönsä huonovointisuudesta ei ole toisaalta ihme. Voi olla, että yksi ei ole ikinä nähnyt luonnontilaista metsää, eikä näin löydä vertailukohdetta. Toinen taas ei havaitse luonnon köyhtymistä, jos tuottava talousmetsä on ollut monimuotoisuudeltaan köyhä jo toista sataa vuotta, mutta palvelee tarkoitustaan.
Samanaikaisesti metsä on myös ihmisen aarreaitta. Luonto tarjoaa virkistystä, ravintoa ja rauhaa erilaisten ekosysteemipalveluiden muodossa. Se on myös tarjonnut taloudellista vaurautta sekä hyvinvointia, mutta sillä on ollut hintansa.
Kontulan näkemyksen mukaan tapahtuu paljon hyvää ja suunta on oikea. Kiitettäviä pisteitä Suomen luonto ei kuitenkaan saa.
– Suomen luonnon tila on valitettavasti huono. Meillä on tosin tapahtunut paljon hyvääkin, mutta myönteinen kehitys ei ole vielä ollut riittävää verrattuna siihen, kuinka paljon ihminen on köyhdyttänyt omaa ympäristöään.
Luontotyypin uhanalaistuminen voi olla vaikea havaittava
Kontulan mukaan luontotyyppien uhanalaisuusluokitus ei ole yksioikoisesti noudatettava priorisointilista vaan luonnonsuojelulliset toimet tehdään laajaan asiantuntijatietoon nojaten. Silti kaikkiin muutoksiin ei välttämättä pystytä vastaamaan, ja osa ympäristöstä saattaa muuttua rajustikin lähitulevaisuudessa.
– Meillä on uhanalaisia luontotyyppejä, joille emme periaatteessa voi tehdä mitään. Tällainen voisi olla vaikkapa ilmastonmuutokselle erittäin altis lumenviipymäalue.
Lumenviipymällä tarkoitetaan tuntureilla tai vuoristossa sijaitsevaa aluetta, josta lumi sulaa huomattavasti muuta aluetta hitaammin tarjoten näin omanlaisensa kasvuympäristön eliöille.
Kokonaan menetettyä luontotyyppiä on vaikea enää palauttaa.
Kalliobiologiaan erikoistunut Kontula kertoo, että Kalkkikallio on yksi esimerkki luontotyypistä, joka on ihmisen toimesta vähentynyt huomattavasti.
– Otetaan esimerkiksi vaikka erittäin uhanalainen kalkkikallio. Jos viimeinenkin kalkkikallio louhittaisiin voidaan melko varmasti todeta, että tämä luontotyyppi on menetetty. Joitakin luontotyyppejä voidaan kuitenkin ennallistaa, ja myös kalkkikalliot hyötyvät luonnonhoidosta, sillä niitä uhkaa liiallinen umpeenkasvu.
”Ihan terveydestä ja ruoantuotannosta lähtien me olemme kytköksissä luontoon”
Luonto muuttaa muotoaan sekä kuihtuu ihmisen myötävaikutuksen saattelemana. Samalla kärsii ihmisen omat ekosysteemipalvelut.
Kun kotimetsä tarjoaa vuotuisen sieni- tai marjasaaliin, ja lähialueen tutut ekosysteemipalvelut säilyvät on vaikea nähdä luonnon huonoa tilaa. Kontulalla on kokemusta läheisen ekosysteemipalvelun äkillisestä heikentymisestä.
– Kun menettää lähialueen sienimaastot tai ulkoilualueet metsähakkuun alle niin silloin asia tulee lähelle itseä. Siinä huomaa, kuinka riippuvainen ihminen on luonnosta. Ihan terveydestä ja ruoantuotannosta lähtien me olemme kytköksissä luontoon.
Luonnonsuojelu- ja ilmastotyö nosteessa, mutta riittääkö se?
Monimuotoisuuskadon vaikutuksista ihmisiin on usein nostettu esimerkiksi pölyttäjien määrän romahtaminen. Pölyttäjäeläinten liiallinen romahdus voi aiheuttaa massiivisia muutoksia ihmisen ruoantuotannossa tulevaisuudessa. Yli kolme neljäsosaa maapallon tärkeimmistä ruokakasveista on riippuvaisia eläinpölyttäjistä.
Kontula nostaa pölyttäjäeläimet esiin puhuttaessa ihmisen riippuvuussuhteesta luontoon. Hänen näkemyksensä mukaan yhteiskuntaa ja ihmiselämää läpileikkaava tekijä on luonto.
– Pölyttäjien kriisi on laaja, ja muutos on vakava. Tämä tulee vaikuttamaan merkittävästi ihmisen ruoantuotantoon globaalisti. Useimmat luonnossa tapahtuvat muutokset ovat kuitenkin vähittäisiä ja huomaamattomampia.
Pessimistiseksi maailmanlopun ennustajaksi ei Kontulaa voi kuitenkaan syyttää. Hänen mukaansa ihmisellä on kaikki tarvittava tutkimustieto, ja mahdollisuudet sen hyödyntämiseen.
– Uskon ehkä sinisilmäisestikin ihmisen hyvyyteen, ja olen aika ratkaisukeskeinen persoona. Jos näen ongelman tai epäkohdan alan välittömästi pohtia, mitä asialle voisi tehdä.
Minkä epäkohdan Kontula sitten muuttaisi, jos saisi ehdottoman vallan suojeluasioissa?
– Jos saisin valita tyrannin tavoin, eikä tähän ajatusleikkiin kuuluisi raha niin loisin Etelä-Suomeen toimivat boreaalisen luonnonmetsien käytävät. Siten, että metsälajisto pystyisi liikkumaan etelä-pohjoissuunnassa vapaasti. Aikaa käytävien luonnontilaistumiseen kuluisi tosin 200 vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
lehti 