Eriarvoisuutta pelilaudalla – Kapital!-lautapeli tuo esiin yhteiskunnan luokkarakenteita

Julkkissosiologien Monique ja Michel Pinçon-Charlotin luoma lautapeli Kapital! Kuka voittaa luokkataistelun? aiheutti ihastusta ja paheksuntaa ilmestyessään Ranskassa loppuvuodesta 2019. Yhteiskuntajärjestystä satirisoivaa ja siinä piileviä luokkarakenteita havainnollistavaa peliä kutsuttiin ilmestyessään ”anti-monopoliksi”.

Tämän vuoden alussa pelistä julkaistiin suomenkielinen ja suomalaiseen yhteiskuntaan mukautettu versio. Siinä on mukana viittauksia kotimaisesta poliittisesta keskustelusta tuttuihin käsitteisiin, kuten Carunan yksityistämiseen ja koulutusleikkauksiin.

Suomalaisen version on julkaissut Vastapaino, ja sen ovat toimittaneet kulttuurintutkija Hanna Kuusela sekä poliittisen taloustieteen tutkija Olli Herranen.

Peliin pääsee parhaiten käsiksi pelaamalla sitä itse, joten kutsuin kaksi helsinkiläistä poliitikkoa pelaamaan peliä kanssani ja keskustelemaan siitä, kuinka paikkansapitävä pelin kuvaus yhteiskunnasta on.

Kanssani pelaamaan ovat saapuneet Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Fatim Diarra (vihr.) ja kaupunginvaltuutettu Mia Haglund (vas.).

Säännöt suosivat hallitsijoita

Itse pelin kulku on suoraviivainen: pelaajat etenevät pelilaudalla nopanheitossa määritetyn silmäluvun mukaan ja keräävät pelin aikana erilaisia pääomia: taloudellista, sosiaalista, kulttuurista ja symbolista pääomaa. Jaottelu on tuttu sosiologi Pierre Bourdieun teorioista.

Kaikki pelaajat eivät kuitenkaan pelaa samoilla säännöillä, vaan pelin alussa pelaajat jaetaan kahteen luokkaan: hallitsijoihin ja sorrettuihin. Jako tapahtuu luonnollisesti heittämällä noppaa.

Onni suosii minua, ja minusta tulee pelissä hallitsevan luokan edustaja. Diarra ja Haglund saavat osakseen olla sorrettuja tässä pelissä.

– Valkoinen mies edustaa hallitsevaa luokkaa, kuinka sattuikaan! Diarra ja Haglund nauravat.

Pelin säännöt on laadittu suosimaan hallitsevaa luokkaa jo ennen kuin yhtäkään siirtoa on tehty. Saan heti kättelyssä jokaista pääoman lajia kymmenen setelin verran, kun sorrettuja edustavat pelaajat joutuvat tyytymään kahteen.

– Ihan niin kuin oikeastikin, Haglund huomauttaa.

– Kukaan ei pääse valitsemaan syntymänsä olosuhteita tai syntyessään saamiaan ominaisuuksia.

Etuoikeudet jatkuvat koko pelin ajan. Hallitsevan luokan edustaja aloittaa vuoron aina ensimmäisenä. ”Kerran etuoikeutettu, aina etuoikeutettu!” ohjekirjassa sanotaan.

– Mutta eihän se pidä paikkansa, Diarra sanoo ja kertoo esimerkin: Voi olla vaikkapa syntynyt taloudellisesti etuoikeutettuun perheeseen, mutta kuulua esimerkiksi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön ja joutua perheensä syrjimäksi.

– Vaikka olisi syntynyt onnekkaiden tähtien – tai pikemminkin eurojen – alla, ei se välttämättä tarkoita sitä, että ne onnekkaat eurot olisivat mukana loppuun asti.

Homman jujuna lieneekin se, että eriarvoisuutta pitää käsitellä intersektionaalisesti: yhdellä tavalla etuoikeutettu voi olla toisilla tavoilla syrjäytetty.

Peliä pääomilla

Aloitamme pelin ja heitämme noppaa. Jokaisen nopanheiton jälkeen pelihahmomme etenevät pelilaudalla silmäluvun mukaan ja pakasta luetaan kortti, jossa kerrotaan, mitä pelivuorolla tapahtuu.

Kaikki eivät tietenkään pelaa samoilla korteilla: Sorretuille ja hallitsijoille on omat korttipakat. Siirrän hahmoani pelilaudalla ja nostan kortin.

”Sinut valitaan Kansallisoopperan hallitukseen. Sepäs sattui – et nimittäin ole koskaan käynyt oopperassa! Pääsetpähän tutustumaan uuteen taidemuotoon ja toisiin johtavissa asemissa oleviin ihmisiin. Saat 5 K kulttuurista pääomaa ja 5 K sosiaalista pääomaa.”

Kortit ovat samalla myös yhteiskuntatieteellisiä tietoiskuja, jotka valottavat yhteiskuntaluokkien välisiä ristiriitoja. Korttien alareunassa on viitteitä, jotka johtavat suomenkielisen painoksen lähteisiin. Pelin ohjekirjassa onkin laaja ja kattava lähdeluettelo, joka sisältää sekä suomalaista että kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta.

Seuraavaksi on Fatim Diarran vuoro. Hän nostaa sorrettujen pakasta kortin.

”Kauhuskenaario toteutuu, ja hallitus yksityistää rautatieliikenteen. Työmatkoilla käyttämäsi lähijuna lakkautetaan. Tämä maksaa sinulle joko 10K taloudellista pääomaa, sillä autot ovat kalliita, tai 10K sosiaalista pääomaa, koska ilman liikkumista olet pian eristyksissä. Kumman valitset?”

– No perkele, Diarra jyrähtää. Hän valitsee taloudellisen pääoman ja luovuttaa kaikki setelinsä pois.

– Haluan kuitenkin uskoa, että voin vielä kasvattaa taloudellista pääomaani sosiaalisen pääomani avulla. Ja kävelen töihin.

Seuraavaksi noppaa heittää Mia Haglund. Hän siirtää pelihahmoaan ja lukee kortista:

”Aktivismi kannattaa! Verotuksen porsaanreikä tukitaan vihdoinkin, kun listaamattomien yhtiöiden osinkoverotusta kiristetään”.

– Luojan kiitos! Haglund kommentoi.

”Hallitseva pelaaja antaa 10 K taloudellista pääomaa kaikille muille pelaajille”, kortti määrää. Luovutan vastahakoisesti pääomat Diarralle ja Haglundille.

Luokkayhteiskunta vai hyvinvointivaltio?

Kapital! on ehkä karkea ja yleistävä, mutta yhtä kaikki se on osuva kuvaus siitä, kuinka valta ja omaisuus jakautuvat yhteiskunnassa. Eri yhteiskuntaluokilla on toisilleen vastakkaisia intressejä, mikä käy ilmi pelin kepeillä esimerkeillä. Demokratian ja sosiaalipolitiikan kautta luokkaeroja voidaan kuitenkin tasata ja tehdä pelistä reilumpaa.

Pari tuntia kestäneen pelin päätteeksi Fatim Diarra pääsee ensimmäisenä maaliin. Ensimmäisenä maaliin tullut ei kuitenkaan automaattisesti ole voittaja, vaan lopuksi lasketaan yhteen pelin aikana kertyneet pääomat. Niistä muodostetaan yhdessä pisteet, joiden perusteella voittaja selvitetään.

Hallitsevan luokan edustajalla on tässä etulyöntiasema: Suurin osa pelin tapahtumista suosii hallitsevan luokan pelaajaa, joka saa itselleen pääomia lähes jokaisella vuorolla.

Pelissä on myös erikoisruutuja, kuten yleislakko, vankila ja jopa vallankumous. Juuri ennen pelin loppua päädymme yleislakkoon, jonka seurauksena joudun jättämään yhden vuoron välistä ja luovuttamaan pois tuntuvan summan taloudellista pääomaa.

Etuoikeuteni eivät siis auttaneet minua hallitsevan luokan edustajana, vaan Diarra voittaa pelin.

– Tämähän on kuin hyvinvointivaltio. Vaikka ei olisikaan etuoikeutettu syntyessään, voi silti olla voittaja, Diarra toteaa.

Sekä Mia Haglund että Fatim Diarra toteavat, että Kapital! on hauska peli, joka havainnollistaa yhteiskunnan luokkarakenteita. Mutta onko pelin jako hallitsijoihin ja sorrettuihin enää ajankohtainen?

– On hyvä tiedostaa, että maailmassa on todella olemassa eliittejä, mutta ne ovat erilaisia eliittejä, Haglund pohtii.

– Kyllähän me molemmat poliitikkoina kuulumme eliittiin, Diarra toteaa.

– Kyllä, mutta tässä maailmassa on olemassa myös se taloudellinen super-eliitti, Haglund sanoo.

– Jos mietitään megaluokan ongelmia, kuten ilmastokriisiä ja globaalia eriarvoisuutta, niin on olemassa ihmisiä, jotka voisivat tehdä näille kriisiä aiheuttaneille rakenteille aika paljon. Ja se ei todellakaan ole kulttuurieliitti tai Suomen kaltaisen pienen maan poliittinen eliitti.

Etuilua etuoikeuksilla

Diarra ja Haglund ovat samaa mieltä siitä, että Kapital! voi toimia ihmisille herätyksenä omille etuoikeuksilleen. Se voi kuitenkin olla haastavaa, sillä etuoikeudet voivat olla päällekkäisiä syrjivien rakenteiden kanssa, ja usein rakenteet huomataan vasta silloin, kun ne murenevat pois.

– Etuoikeuksiensa kyseenalaistaminen voi olla vaikeaa, koska se haastaa ihmisissä käsityksen siitä, että ”eivätkö kaikki saavutukseni olekaan omaa ansiotani”, Diarra pohtii.

Haglund on samaa mieltä:

– Etuoikeuksien tarkastelu on hyvä työkalu rakenteiden tunnistamiseksi, mutta se ei toimi, jos se jää yksilön oman pohdinnan tasolle eikä se pohdinta vie mihinkään. Keskiössä on oltava kysymys siitä, mistä etuoikeudet tulevat ja mistä ne johtuvat.

– Tarkoituksena ei pidä olla lamauttaa ihmisiä, vaan että ihmiset ymmärtäisivät, että asioita tarvitsee muuttaa yhteiskunnassa, Haglund painottaa.

Kapital! on kuitenkin yhdellä tapaa hieman epärealistinen. Pelimme aikana sekä Diarralla että Haglundilla loppui taloudellinen pääoma.

– Oikeassa elämässä vaikeudet olisivat siitä vasta alkaneet, Diarra toteaa.

– Olisi voinut joutua pikavippikierteeseen, mikä olisi johtanut ylivelkaantumiseen, ulosottoon ja luottotietojen menetykseen, hän luettelee. Sellaisessa rytäkässä ihminen menettää helposti myös kaiken symbolisen, kulttuurisen ja sosiaalisen pääomansa.

Siinä mielessä peli on tosielämää armollisempi.