”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi.”
Suomalaisen kirjallisuuden yksi merkittävimmistä lauseista, jolla alkoi Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogia. Lauseeseen kiteytyy pala suomalaista luontosuhdetta ja sisukasta uudelleenrakentamista.
Lähes samaan aikaan, kun kirjasarjan ensimmäinen osa julkaistiin, alkoi ajanjakso, jossa miljoonia hehtaareja suota muutettiin talousmetsäksi.
Suomalainen on kaivanut, möyrinyt ja tallustanut suolla turvemaasta saatava vaurauden kiilto silmissään. Suomen kansantalouden tukiranka on upotettu syvälle suohon.
Vaikka suoluontoa on vuosisatojen ajan hyödynnetty raaka-aineena, on suohon nivoutunut aimo annos mystiikkaa ja pelkoa. Soista on peloteltu. Sinne on kätketty sekä haudattu.
Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Kaisu Aapala on havainnut työssään ihmisiä jakavan linjan suhtautumisessa suohon.
– Olin Suoseuran hallituksessa, kun järjestimme suoaiheisen kirjoituskilpailun. Kirjoituksissa näkyi jakolinja, jossa toinen puoli pelkäsi suota ja koki sen pelottavana. Toisella puoliskolla taas piirtyi kuva, kuinka suo koettiin omaksi ympäristöksi, ja siellä liikkuminen oli ilo.
Nykyisestä 9,2 miljoonan hehtaarin suoalasta on nykyään metsäojitettu 4,7 miljoonaa hehtaaria.
Soiden muuttaminen metsätalousvaltaiseksi alueeksi on Aapalan mukaan vaikuttanut merkittävästi suoluontoon.
– Tässä on käynyt se, mikä on käynyt monesti ennenkin. Eli kun on rahaa ja vaurautta tarjolla, tulee myös ylilyöntejä.
Etelä-Suomen suoluonto on uhanalainen
Pitkospuut mutkittelevat auringon paisteessa kunnes ne taas piiloutuvat paksun lumikinoksen sisään.
3000 hehtaarin Torronsuo on Etelä-Suomen mittakaavassa laaja ja yhtenäinen keidassuo. Se on myös Suomen syvin suo, jonka sisuksissa velloo parhaimmillaan yli 12 metriä turvetta.
– Laajuutensa ja luonnontilaisuutensa ansiosta Torronsuo on tärkeä paikka. Etelä-Suomessa tällaisia laajoja soita on jäljellä vähän, Aapala kertoo.
Kaikkiaan suoluontotyyppejä on kuvattu yli 50. Suoluontotyypeistä 83 prosenttia Etelä-Suomessa on uhanalaisia. Valtakunnallisesti tarkasteltuna suoluontotyypeistä yli puolet on uhanalaisia.
Etelä-Suomen soista on ojitettu lähes 80 prosenttia.
Aapala toteaa, että ojitukset ovat vaikuttaneet soiden ulkopuoliseen ympäristöön. Monet vesistöt ovat metsäojitusten ansiosta rehevöityneet.
– Ojituksia on aikoinaan johdettu suoraan läheisiin lampiin ja järviin. Onneksi nykyisin erilaiset vesiensuojelurakenteet ovat jo arkipäivää suometsätaloudessa.
Suo uhrattiin metsätalouden alttarilla
Suomalainen suomaisema sai olla pitkään rauhassa vaikka ensimmäiset maininnat soiden maatalouskäytöstä ovat 1300-luvulta.
Metsäojittaminen alkoi vuonna 1908 metsätieteilijä ja poliitikko A.K. Cajanderin aikana. Sotien jälkeen puutuotannon tarve kasvoi räjähdysmäisesti.
1950-luvulla tahti kiihtyi, kun hakkuut ylittivät metsän kasvun.
Laajamittainen tuotanto ja tekniikka saavutti suot, ja Suomi teki nousua. Turpeennosto taittoi energiakriisiä vuonna 1973.
Soiden ojitusta tuettiin valtion toimesta erityisesti 60- ja 70-luvuilla. Innokkaimpina vuosina suoluontoa ojitettiin noin 300 000 hehtaaria vuodessa. Uudisojitus jatkui vielä 1990-luvulla.
Suomalainen metsätalous ei todennäköisesti olisi samassa asemassa, jos suoluontoa ei olisi metsitetty. Kolmannes talousmetsästä on alunperin suomaata.
Helsingin yliopiston metsätieteiden tutkija Paavo Ojanen kertoo, että soiden ojittaminen oli mittava kansallinen operaatio.
– Silloin oli osittain sama tilanne kuin nyt. Hakkuut ovat kestävyysrajoilla. Kun ojitukset aloitettiin, tarvittiin lisää puuta.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan suomalaisen puuteollisuuden viennin arvo vuonna 2020 oli 10,4 miljardia euroa, ja se oli noin 18 prosenttia Suomen tavaraviennistä. Vuoden 2021 ennakkotiedon mukaan viennin arvo kasvoi 14,2 miljardiin.
Suota metsätalouden käytössä, mutta ilman kannattavuutta
Kuraisa suovesi puskee läpi lumen syrjäyttäen jääpeitteen, jonka valtakausi on kestänyt koko pitkän talven. Vetisessä maaperässä piilee ravinnekuormitus, joka voi olla ongelma puuston laadukkaalle ja tuottavalle kasvulle.
Ojanen selventää, että ojitetulla suolla tuotto ei ole yhtä kannattavaa, jos verrataan kivennäismaihin, koska puuston korjaaminen on kalliimpaa ja ojitusten hoitamiseen hukkuu rahaa.
– Se mikä oli järkevää ennen ei ole järkevää enää. Metsänomistajan pitää saada tuottoa puustosta.
Tuottamatonta suometsää riittää Suomessa. Erityisesti Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
– Laskentatavasta riippuen voidaan sanoa, että Suomessa on tällä hetkellä satoja tuhansia, jopa miljoona hehtaaria kannattamatonta suometsää.
Puuston keskitilavuus on Suomessa valtion metsien inventoinnin mukaan 122 kuutiometriä hehtaarilla. Huonosti tuottavalla suometsällä se voi olla 30 kuutiometriä hehtaarilla. Tällaista suometsää on vajaa 600 000 hehtaaria.
– Jälkikäteen katsottuna nämä tuottamattomat suometsät olisi varmaan kannattanut jättää ojittamatta, Ojanen linjaa.
Mitä huonosti tuottavalle suometsälle pitäisi tehdä?
Ojanen toteaa, että ennallistaminen tulee tehdä tarkkaan. Monet alueet eivät ole ennallistamisen kannalta järkeviä, eikä niihin kannata tuhlata luonnonsuojelullisia resursseja.
– Moni tuottamaton suometsä on voinut alkaa vettyä ajan saatossa itsestään. Suomessa on puutetta erityisesti rehevistä soista, joihin ohjaisin ennallistamista, tai sitten ennallistamisella tulisi olla hyvä muu syy kuten vesiensuojelu.
Vuoden 2018 lopussa suota oli ennallistettu reilu 30 000 hehtaaria.
Tulisiko suoluonto ottaa paremmin huomioon metsätaloudessa?
Pitkin poikin Torronsuota liitelee lintuauroja. Kosteikot ovat tärkeitä monelle lintulajille. Suosta on jossain elämänvaiheessa riippuvaisia vajaa sata Suomessa pesivää lintulajia.
Suoluonto toimii metsän keitaana. Kosteikko tarjoaa ravintoa esimerkiksi marjojen muodossa.
Ihminen on kääntänyt valtavia ekosysteemejä päälaelleen ja muuntanut alkuperäistä suomaisemaa metsäksi. Aapala kuvailee suoluonnon lähihistoriaa selkeälinjaisesti.
– Suot ovat ojia täynnä. Etsimällä saa etsiä, jos haluaa löytää luonnontilaisen suon Etelä-Suomesta muualta kuin suojelualueelta.
Aapala toivoo, että suoluonto otettaisiin enemmän huomioon metsätaloudessa.
– Toivoisin, että metsätalouden vaikutuksista suoluonnon monimuotoisuuteen, ja erityisesti keinoista vähentää haitallisia vaikutuksia tulisi lisää tutkimusta. Sitä on liian vähän. Tämän takia meillä ei oikein ole käsitystä metsätalouden ja suoluonnon nykyisestä yhteiselosta.
Suomalainen metsätalous on ollut luomassa talouden menestystarinaa. Se on jussinkaltaisten työläisten ansiota.
Kuokan isku toisensa perään loi vaurauden, mutta myös velan. Sitä Jussi ei tiennyt.
Lue myös:
Kilpisjärven tunturikoivikossa muhii poron ja mittariperhosen kokoinen ympäristökriisi
uutiskirje 
