– Ahdistusta, unettomuutta ja masennusta on laajalti. Me emme nuku hyvin, minäkin herään kolme tai neljä kertaa yössä, brasilialainen maanviljelijä Roselma de Melo Oliveira, 35, valittaa. Hän on kahdeksan vuotta elänyt 160 metrin päässä tuulivoimalasta.
Hänen kokemuksensa selittää, miksi noin 80 perhettä on palkannut asianajajan vaatimaan Ventos de Santa Brigida -tuulipuiston omistajayhtiöltä korvauksia. Tuulipuisto sijaitsee Brasilian koillisen Pernambucon osavaltion Caetésissa noin 28 000 asukkaan kunnassa.
Kymmenet muut tuuliturbiinien läheisyydestä kärsivät perheet eivät ole yhtyneet vaatimukseen, pitkälti siksi, että pelkäävät menettävänsä vuokratuloja. Voimayhtiö maksaa maanomistajille noin 270 euroa vuodessa tuulimyllyä kohden.
Ne, jotka kieltäytyivät vuokraamasta maitaan tuulitornien pystytysalustaksi, kärsivät tornien läheisyydestä koituvista haitoista, mutta eivät saa niistä mitään korvausta.
Seitsemän tuulipuiston kokonaisuuden rakensi vuonna 2015 brasilialainen yhtiö Casa dos Ventos, joka myi sen seuraavana vuotena brittiläiselle suuryritykselle Cubico Sustainable Investmentsille. Puistoissa on yhteensä 107 tuuliturbiinia ja niiden energiantuotantokapasiteetti on 182 megawattia eli riittävästi 350 000 kodin tarpeisiin.
Vihreän vedyn tuotanto vaatii aurinko- ja tuulivoimaa
Brasilian koillisosan on viime vuosina vallannut tuulienergiabuumi. Alue tuottaa yli 80 prosenttia Brasilian tuulisähköstä.
Buumia ovat kiihdyttäneet suunnitelmat tuottaa vihreää vetyä. Siihen tarvitaan suuria määriä uusiutuvaa energiaa. Alueen suunnaton tuuli- ja aurinkoenergiapotentiaali asettaa Koillis-Brasilian hyviin asemiin tulevaisuuden polttoaineeksi kutsutun vedyn toimittajana. Asemaa kohentaa vielä se, että maankolkka on Etelä-Amerikan mittakaavassa suhteellisen lähellä vihreän vedyn suuria kuluttajamarkkinoita Euroopassa.
Koillisessa käynnistetään kaiken aikaa suuria energiaprojekteja. Jättiläismäisten aurinko- ja tuulipuistojen ympäristölliset ja sosiaaliset haittavaikutukset ovat laukaisseet paikallista vastarintaa alueella, jolla maatilat ovat yleensä pieniä.
– Me emme vastusta tuulienergiaa, vaan tapaa, jolla jättiprojektit toteutetaan, tutkimatta niiden haittavaikutuksia tai yrittämättäkään välttää niitä, Oliveira sanoo.
Aurinkopuistot vievät laidunmaita
Uusiutuva energia ei aina ole puhdasta ja kestävää, koillisen naisten johtamien kansanliikkeiden aktivistit huomauttavat.
– Koska tuuli- ja aurinkopuistoilla ajatellaan olevan vain vähän haittavaikutuksia, ne saavat pystytys- ja toimintaluvat nopeasti ja halvalla, ilman perusteellisia tutkimuksia, sosiologi ja opettaja José Aderivaldo selittää. Hän asuu Paraiban osavaltion Santa Luziassa.
– Aurinkoenergia on tuulienergiaa tunkeilevampaa. Tuulipuistolla ei ole juurikaan vaikutusta karjaan, mutta aurinkoenergiapuistot vievät niiltä paljon laidunmaata.
Aderivaldon näkemys pohjautuu Neoenergia -yhtiön uusiutuvan energian projektiin, joka yhdistää vuoristoon sijoitetut 136 tuuliturbiinia ja tasangon 228 000 aurinkopaneelia. Projektin rakennelmat peittävät yhteensä 8 700 hehtaaria neljän kunnan alueella.
Kutistuneet laidunmaat ovat johtaneet karjatalouden kutistumiseen ja sitä kautta paikallisen halvan proteiinin tuotannon vähentymiseen. Maantiet ovat kärsineet tuulimyllyjä kuljettaneista rekoista ja ympäristö tornien rakentamiseen tarvittujen kivien louhinnasta.
Lakeja noudattaen
Yhtiön mukaan kaikki vaikutustutkimukset on tehty huolellisesti noudattaen Brasilian vallitsevia lakeja ja parhaita globaaleja käytäntöjä. ”Kotien ja tuuliturbiinien väliset etäisyydet ovat lainmukaisia”, Neoenergia vastaa kirjallisesti kysymyksiin yhtiön toiminnan synnyttämästä kritiikistä.
Yhtiö korostaa, että se vain vuokraa maata eikä osta sitä. Ihmiset voivat jäädä koteihinsa maaseudulla ja maanomistajat saavat sopimuksenmukaisia maksuja. Toiminta on läpinäkyvää ja tasaa tulonjakoa sekä paikallista elämänlaatua.
Pedro Olegario, 73, kuitenkin valittaa, että korvaukset ovat alentuneet. Yhtiö selittää maksujen pienentymistä tuotetun energian vähentymisellä.
– Tuuli silti puhaltaa ihan entiseen malliin, Olegario protestoi.
Olegarion vaimo Maria José Gomes, 57, puolestaan valittaa melusta, vaikka lähin tuuliturbiini on noin 500 metrin päässä heidän talostaan.
– Joskus pääsen uneen vasta pikkutunneilla ja ikkuna tiukasti suljettuna.
Puuvillan viljelijästä ravintoloitsijaksi
Pariskunta elää omassa osuudessaan 265 hehtaarin perintötilaa, joka on pilkottu 18 osaan tilanomistajan lesken ja 17 lapsen kesken. Tilan maille on pystytetty neljä tuulitornia, ja perilliset jakavat niistä saadut vuokratulot.
Pedro Olegarion veljellä Severino Olegariolla, 50, on myönteisempi näkemys Canoasin tuulipuistosta. Sen ansiosta hän pystyi vuonna 2019 avaamaan ravintolan, jonka asiakkaina olivat tornien asentajat. Ravintolan tuloilla hän kunnosti tien, jota pitkin turistit pääsevät ravintolaan nyt kun asentajat ovat menneet.
– Nukun melusta huolimatta, ja korvaus on pieni, koska meidän pitää jakaa se hyvin suuren perheen kesken, Severino selittää.
Aiemmin puuvillankasvatus elätti vuoristoseudun kolmessa yhteisössä yhteensä noin tuhatta perhettä. 1990-luvulla puuvillakärsäkäs tuhosi sekä puuvillasadon että maan arvon.
– Tänään on jäljellä alle sata perhettä, Severino kertoo.
Allergioita ja pilaantunutta juomavettä
Oliveiran kokemus Caetésin tuulipuistosta on hyvin toisenlainen kuin Olegarion veljeksistä nuoremman Canoasista, mutta Caetésin puisto saikin toimintaluvan jo ennen vuoden 2014 uusia sääntöjä.
– Tuuliturbiinien lavoista irtoaa pölyä, jonka uskomme aiheuttavan allergioita. Pöly myös saastuttaa juomavetemme, sillä se laskeutuu katoille, joilta keräämme sadevettä säiliöihin, Oliveira valittaa.
– Vaihtoehtona olisi ostaa vettä säiliöautoista, mutta se maksaa 300 realia (56 euroa). Se on liikaa kahden lapsen perheelle, joka korjaa vain yhden papu- ja maissisadon vuodessa. Lisäksi kasvisten ja lääkeyrttien kasvatus on mahdotonta saastuneen veden vuoksi.
Armottomia vuokrasopimuksia
Oliveira haluaa varoittaa muita yhteisöjä tuulienergiahankkeiden riskeistä. Keväällä hän otti yhteyttä Paraiban osavaltion maatyöläisten ammattiliittojen kattojärjestöön Polo de Borboremaan, joka on organisoinut Naisten marssin elämän ja agroekologian puolesta. Neljättätoista kertaa järjestettyyn marssiin osallistui tänä vuonna 5 000 naista, ja marssin teemana oli tuulipuistojen vastustus.
– Taistelemme, jotta tuulipuistoja ei perustettaisi tänne. Jos riittävän monet perheet kieltäytyvät allekirjoittamasta sopimuksia yhtiöiden kanssa, puistoja ei tule, Esperançan maatyöläisten liiton varapresidentti Marizelda Duarte da Silva selittää.
– Yhtiöiden kanssa tehtävät sopimukset ovat armottomia, jopa 49 vuoden vuokra-ajalla ja yhtiön yksipuolisella päätöksellä uusittavia. Yhtiöt vaativat perusteettomasti luottamuksellisuutta, sakottavat vuokrasuhteesta vetäytymisestä ja maksavat mitä milloinkin, riippuen tuotetun energian määrästä ja siitä saatavasta hinnasta. Yhtiöt siirtävät vuokranantajalle riskin, joka kuuluisi yhtiön kannettavaksi, Polon liiton asianajana Claudionor Vital Pereira sanoo.
uutiskirje 
