KU: Ilmastokriisi ja luontokato ovat koko ihmiskuntaa koskevia kysymyksiä. Miten Suomi voi ulkopolitiikallaan vaikuttaa ilmastokriisin lievittämiseen ja kriisin kustannusten jakautumiseen tasaisemmin?
Li Andersson: Se, miten onnistumme hillitsemään ihmisen aiheuttamista kasvihuonepäästöistä johtuvaa katastrofaalista ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden katoa, on aikamme tärkein kysymys. Tarvitsemme aktiivista toimintaa luonnon moninaisuuden puolesta ja määrätietoista toimintaa ilmaston lämpenemistä vastaan niin Suomessa kuin kansainvälisesti. On tärkeää, että Suomi on sitoutunut sekä kansainväliseen ilmastorahoitukseen että kehitysyhteistyöhön.
Ilmastodiplomatiaan tulee panostaa lisää. Nythän hallitus leikkaa rajusti kehitysyhteistyöstä ja ilmastorahoituksesta sen osana. Ilmastokriisin oikeudenmukainen hoitaminen edellyttää sen tunnustamista, että rikas globaali pohjoinen on siitä historiallisessa vastuussa. Vauraiden maiden on myös maksettava ilmaston ja ympäristön kustannuksella tapahtuneen kehityksensä haitoista. Ilmastotoimet eivät saa lisätä globaalin etelän riippuvuutta rikkaista maista.
Se, että vauraat länsimaat osoittavat olevansa valmiita maksamaan reilusti oman osuutensa ilmastorahoituksesta ja kehitysyhteistyöstä, on se viesti, jolla sanomme maailmalle aidosti olevamme sitoutuneita kantamaan vastuuta. Luonnollisesti sen on oltava yhdistettynä siihen, että Suomi tekee oman osuutensa päästöjen vähentämiseksi.
Kulunut kesä osoitti sen, että ilmastokriisin myötä tulee muitakin humanitaarisia kriisejä, kuten tulvia, joissa länsimaiden pitää olla valmiita auttamaan. On fakta, että länsimaat ovat tämän ilmastokriisin suurimpia syyllisiä.
On paljon muitakin tapoja, joilla ilmasto- ja ympäristöteemat voi tuoda ulkopolitiikkaan. Suomen ulkosuhteissa tulisi olla johdonmukainen niin, että kauppa-, investointi-, ilmasto-, energia- ja kehityspolitiikkamme kaikki edistäisivät kestävää kehitystä. Yksi tärkeä näkökulma tähän on se, miten toimitaan kansainvälistä veroparatiisitaloutta vastaan.
Ilmastokriisi jos jokin on ihmiskunnan yhteinen uhka. Samalla se sekä havainnollistaa että pahentaa globaalia eriarvoisuutta. Ilmastonmuutokseen vähiten myötävaikuttaneet maat ja ihmiset kantavat sen seurauksista suurimman taakan. Ja nyt ilmastokriisin alati pahentuessa Suomen kaltaisissa vauraissa maissa, jotka ovat sekä vastuussa valtaosassa historiallisista päästöistä että parhaassa asemassa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, leikataan kehitysyhteistyöstä ja ilmastorahoituksesta ja jatketaan ilmastonmuutosta kiihdyttävää elämäntapaa. Tämä ei helpota yhteistyötä kansainvälisellä tasolla.
Kehittyvien maiden velkahelpotukset on otettava uudestaan kansainvälisen yhteisön agendalle. SItä kautta pystyttäisiin luomaan talouspoliittista liikkumatilaa, joka mahdollistaisi myös ilmastokriisin torjumisen edellyttämiä investointeja.
KU: Olet puhunut siitä, miten ilmastokriisi ja luontokato ovat myös turvallisuuspoliittisia kysymyksiä. Miten tämä näkyy omassa ajattelussasi? Miten Suomen turvallisuusajattelua pitäisi kehittää huomioimaan myös ilmaston kuumeneminen ja luonnon monimuotoisuuden häviäminen?
Turvallisuus on todella nähtävä laajemmin kuin vain väkivaltaisiin uhkiin vastaamisena. Ympäristöstä huolehtiminen, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ja syrjäyttämisen ehkäiseminen ovat keskeisiä tapoja lisätä turvallisuutta.
Ilmastokriisi vaikuttaa jo nyt luonnonvaroihin. Kiistat luonnonvaroista, nälkä ja puute ovat olleet aika perinteisiä konfliktien ja sotien syntymekanismeja. Niin ne tulevat olemaan myös nyt. Lisäksi erilaiset ympäristötuhot ja luontokatastrofit, kuten Libyan tulvat, osoittavat myös sen, miten järisyttävän rajua jälkeä ympäristöilmiöt voivat jättää yhteiskuntiin ja yhteiskuntarakenteisiin. Ne luovat lisää epävakautta jo valmiiksi epävakaisiin maihin.
”Turvallisuus on todella nähtävä laajemmin kuin vain väkivaltaisiin uhkiin vastaamisena.”
Ilmastokriisin epävakauttava vaikutus kansainvälisiin suhteisiin näkyy jo nyt, sillä se vaikuttaa myös esimerkiksi siirtolaisuuteen, joka synnyttää jännitteitä kansainvälisesti. Jos emme onnistu hillitsemään ilmastokriisiä ja muita kestävyyshaasteita, muuttuu maailma radikaalisti turvattomammaksi ja väkivaltaisemmaksi. Jo nyt meidän tulisi Euroopassa miettiä, miten varaudumme satoihin miljooniin ympäristöpakolaisiin.
Luonnon monimuotoisuus heikkenee radikaalisti ja sitä myötä ovat häviämässä paitsi ekosysteemit myös eliölajit. Suurin uhka luonnon monimuotoisuudelle on elinympäristöjen tuhoutuminen. Tähän uhkaan tulee vastata kriminalisoimalla luonnontuhonta kansainvälisesti.
Ilmaston kannalta kestävän turvallisuuspolitiikan tavoitteena pitää olla, että myös globaalissa etelässä syntyy luottamusta siihen, että myös länsimaailma kantaa vastuunsa ilmastokriisin seurauksista. Että on luottamusta globaalilla tasolla siitä, että taakka on aidosti jaettu, vaikka kriisin seuraukset näkyvät pahiten köyhimmissä maissa.
Vaikka riittävien luontoalueiden suojelu ja jättäminen rakentamisen ja ympäristöä muuttavan hyödyntämisen ulkopuolelle on välttämätöntä, tulee myös aineelliseen talouteen kohdistaa systeemisiä kestävyysmuutoksia. Keskeisimpiä ovat muutokset ruokajärjestelmässä, energiajärjestelmässä, rakentamisessa ja liikennejärjestelmässä. Uusiutumattomien – ja myös uusiutuvien – luonnonvarojen käyttö on Suomessa ja kaikissa muissa vauraissa maissa täysin kestämättömällä tasolla.
Presidentti on myös puolustusvoimain ylipäällikkö. Suomen puolustusratkaisu perustuu vain miehiä koskevaan yleiseen asevelvollisuuteen, joka voi tulevaisuudessa osoittautua kestämättömäksi ratkaisuksi. Nuorten miesten kunto heikkenee, ja mielenterveydelliset syyt ovat merkittävä syy asepalveluksen keskeyttämiselle. Enää noin 67 prosenttia ikäluokasta suorittaa palveluksen. Millaisena näet puolustusvoimien ja asevelvollisuuden nykytilan ja tulevaisuuden?
Tämä on mielestäni hyvä esimerkki kokonaisturvallisuuden käsitteestä. Turvallisuutemme kannalta on aivan olennaista huolehtia ihmisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta.
Mielenterveyskriisi heijastuu kaikkeen: nuorisotyöttömyyteen, rikollisuuteen ja lastensuojelun kriisiin. Tämä sama teema toistuu myös puolustuspolitiikassa ja näkyy palveluksen keskeyttämisinä. Mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä suhteessa siihen, kuinka pahoinvointi kasvaa.
Mielenterveyspalveluiden parantamisen ohella on yhtä tärkeää keskittyä ongelmien ennaltaehkäisyyn. Yhteiskunnan rakenteiden on tuettava nuorten hyvinvointia – esimerkiksi opiskeluun ja opiskelujen aikaiseen toimeentuloon liittyviä stressitekijöitä on poistettava.
Asevelvollisuuden tulevaisuutta ajatellen on fakta, että siihen liittyy tasa-arvo-ongelmia. Suomalainen asevelvollisuus tulee kyllä jossain vaiheessa muuttumaan. En usko, että nykyrakennetta voidaan perustella pelkällä sukupuolella enää kovinkaan montaa vuosikymmentä.
Kuten mainitsemistasi luvuista käy ilmi, asevelvollisuutemme on jo nyt kehittynyt valikoivampaan suuntaan. Jos se koskisi kaikkia sukupuolia, sitä voisi kehittää edelleen valikoivammaksi ja määrittää uudelleen, millä perusteella ihmiset saavat vapautuksia. Uskon, että siitä huolimatta meillä olisi riittävästi ihmisiä suorittamassa palvelusta reservin koon turvaamiseksi.
”Turvallisuutemme kannalta on aivan olennaista huolehtia ihmisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta.”
Asevelvollisuutta on muutettava siten, että se kohtelee kaikkia sukupuolia tasa-arvoisesti. Palvelukseen tulee valita sukupuolen sijaan motivaation ja osaamisen perusteella. Uudistus ei lisäisi koulutettavien määrää, mutta parantaisi reserviläisarmeijamme suorituskykyä ja lisäisi kansalaisten valinnanvapautta. Samalla siviilipalveluksen kestoa tulee lyhentää ja aseistakieltäytyjien rankaisemisesta luopua.
En silti kannata palkka-armeijaa. Maat, joissa on palkka-armeija, ovat sellaisia, joissa asevoimiin päätyvät aina köyhien perheiden lapset. Asevelvollisuusarmeija voi siis olla myös tapa pitää valtioiden kynnystä lähteä sotaan riittävän korkealla, kun sota koskettaa kaikista yhteiskuntaluokista tulevia perheitä.
Puolustusvoimien resurssien on oltava riittävät. Suomen ja Euroopan muuttuneen turvallisuustilanteen takia puolustusmäärärahat on syytä pysyvien menojen osalta pitää nykytasolla ja saattaa sovitut hankinnat maaliin. Suomella ei ole syytä säästää puolustusmenoista, mutta niitä ei pidä myöskään kasvattaa ilman perusteltua ja todennettua tarvetta.
Suomen syntyvyys laskee ja maakunnat tyhjenevät. Väestömme keskittyy tulevaisuudessa yhä enemmän suuriin kaupunkeihin. Millaisia haasteita tämä asettaa Suomelle ja millaisia ratkaisuja nämä haasteet vaativat?
Haasteet liittyvät ihmisten tulevaisuudenuskoon ja -näkymiin. Esimerkiksi äitini kotiseutu Pohjanmaalla on tyhjenevää aluetta. Sellaisissa paikoissa, joissa joka toinen talo on tyhjillään hitaasti homehtuva ihmisten entinen koti, on hyvin omanlaisensa sielunmaisema.
Meidän pitää huolehtia siitä, että kaikki edelleen kokevat osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa ja voivat uskoa tulevaisuuteen. Luulen, että siinä olemme valitettavasti epäonnistuneet. Se näkyy siinä, että monet ihmiset maaseudulla kokevat päättäjien tulevan täysin erilaisista maailmoista.
En usko, että politiikalla voidaan estää isoa kaupungistumisen kehitystä. Ihmiset muuttavat sinne, minne haluavat. Kaupungistumista ei siis voi pysäyttää, mutta sen kielteiset vaikutukset voi pitää hallittuna. Tällä on poliittista väliä siksikin, koska radikaalioikeistolaiset liikkeet ammentavat voimansa juuri alueiden välisestä vastakkainasettelusta ja ”alueiden kostosta”.
”Kaupungistumista ei voi pysäyttää, mutta sen kielteiset vaikutukset voi pitää hallittuna.”
Ihmiset muuttavat myös työpaikkojen perässä, ja yritykset päättävät, minne niitä syntyy. Yleensä työpaikkoja syntyy sinne, missä on jo valmiiksi paljon ihmisiä. Maaseudulla asumisen on silti oltava mahdollista myös tulevaisuudessa. Peruspalveluiden on oltava saatavilla kaikkialla. Kaikkien tulee voida asua haluamallaan seudulla tai kaupungissa tulotasostaan riippumatta. Emme voi luoda yhteiskuntaa, jossa varakkuus määrittelee asuinalueen ja jossa pienituloiset, joilla ei ole varaa asua kasvukeskuksissa, joutuvat tekemään hyvin pitkiä työmatkoja.
Kun puhutaan siitä, miten luodaan uskoa tulevaan, olen itse yrittänyt puolueen puheenjohtajana nostaa esille reilun siirtymän mukanaan tuomia näkymiä: jos siirtymä hoidetaan hyvin, se tarkoittaa uusia investointeja ja uusia mahdollisuuksia, joissa on alku uudelle ajalle.
Suomessa on paljon erilaisia voimavaroja ja vahvuuksia niin kaupungeissa kuin maaseutumaisilla seuduilla. Erityisesti nostaisin esille Itä-Suomen, joka uhkaa jäädä liian vähäiseen rooliin. Venäjän rajan sulkeminen on vaikuttanut erittäin laajalle yritystoimintaan. Firmoja on mennyt konkurssiin, kun turismi on loppunut. Siellä ei myös ole ollut uskoa reilun siirtymän mahdollisuuksiin, koska Itä-Suomessa tuulivoimaa ei ole ollut mahdollisuutta rakentaa samassa mittakaavassa kuin pohjoisessa. Nyt tarvittaisiin Itä-Suomelle oma visio siitä, mikä alueen rooli on.
uutiskirje 
