Sri Lankassa järjestettiin syyskuussa presidentinvaalit, joiden pääehdokkaista yksikään ei ottanut esille maan viisitoista vuotta sitten päättynyttä sisällissotaa, vaikka se on kuin märkivä avohaava varsinkin Sri Lankan tamili-vähemmistön keskuudessa.
Tamilien itsenäisyyshaaveiden sytyttämä sisällissota pani koko kansakunnan kärsimään, mutta erityisen kovilla olivat tamilit.
– Kaikilla täällä on perheenjäsen tai sukulainen, joka ei selvinnyt sodasta hengissä, tamiliopettaja Shanmuganathan sanoo sodan päättymisen vuosipäivänä Sri Lankan koillisrannikolla sijaitsevassa Mullivaikalin kaupungissa.
Mullivaikalissa on meneillään sodan lopussa niin sanotulla turva-alueella joukolla murhattujen siviilien muistotilaisuus, jonne on kokoontunut tuhansia tamileja.
Sota jätti jälkensä myös Shanmuganathaniin, kirjaimellisesti – mies näyttää sirpaleista tulleita arpiaan ja kertoo, että menetti vaimonsa sodan lopulla. Hän itse jatkaa opettajan ammatissaan sekä opettajien ammattiyhdistyksessä.
Vaienneet vaatimukset
Kansainväliset vetoomukset siviilien pommitusten, seksuaalisen väkivallan ja muun kidutuksen sekä antautuneiden tamilisotilaiden massateloitusten tutkimisesta ovat vaienneet. Monet tamilien kohtelua vastaan protestoineet ovat jo kuolleet saamatta valtiolta vastausta, mitä heidän kadonneille sukulaisilleen tapahtui.
Kun sotarikoksista puhutaan, hallitus korostaa, että tamilien vapautusarmeija, terroristeiksi leimatut Tamilitiikerit (LTTE) terrorisoivat siviilejä saarivaltion eteläpuolella ja että LTTE käytti pohjoisen tamileja ihmiskilpinä.
Tamilien ja Sri Lankan valtion välille alettiin hieroa rauhaa jo vuonna 2002, mutta molemmat osapuolet rikkoivat aseleposopimusta. Vuonna 2008 hallituksen joukot ryhtyivät hyökkäykseen, joka tulisi antamaan tamilitiikereille lopullisen kuoliniskun. Seuraavana vuonna tamilien hallitsemat alueet kutistuivat kutistumistaan ja lopulta jäljellä oli vain kapea rantakaistale, jonne useat sadattuhannet siviilipakolaiset ja sissiarmeijan jäänteet ahtautuivat. Heitä tulitettiin maasta, ilmasta ja mereltä.
Noin 300 000 ihmistä onnistui pakenemaan suojattomalta suoja-alueelta, mutta sodan loppuvaiheissa arviolta 40 000 siviiliä menetti henkensä. Tamilien mielestä kuolleita oli enemmän, hallituksen mielestä vähemmän.
Kun Sri Lankaa hallitsivat Rajapaksan veljekset (2005–2015 ja 2019–2022) tamilit eivät saaneet järjestää sotaan liittyviä muistotilaisuuksia. Mahinda Rajapaksa jopa väitti, ettei Sri Lankan armeija tappanut yhtäkään tamilisiviiliä.
Muistoja sodan lopulta
Muistopäivän kunniaksi Puthukkudiyiruppun kaupungin koulu järjestää runokilpailun. Kamsaini, 24, osallistuu kilpailuun, sillä haluaa jakaa kokemuksensa sodan jälkeen syntyneiden koululaisten kanssa.
– Jälkeeni tulleet sukupolvet eivät tiedä mitään kivusta, jota noina päivinä tunsin. Meillä ei ollut sen enempää ruokaa kuin vettäkään, ja minä menetin useita perheenjäseniä, jotkut kuolivat ja siskoni katosi, Kamsaini selittää.
Katolinen pappi James Confucius kertoo, kuinka hän ja joukko muita ihmisiä onnistuivat pakenemaan sotatoimialueeksi muuttuneelta turvavyöhykkeeltä.
– Heilutimme valkoista lippua ja kävelimme sotilaita kohti antautuaksemme, mutta he ampuivat meitä ja me käännyimme takaisin. Odotimme hiekkabunkkerissa toista tilaisuutta ja kun viimein saimme sen, kohtaamamme sotilaat väittivät joukossamme ollutta naista tamilitiikerisotilaaksi. Naisella oli lyhyt tukka. Vetosin sotilaisiin ja sanoin, että nainen tarvitsee sairaalahoitoa, mutta he pysyivät lujina, Confucius muistelee.
Nainen jäi sotilaiden luo ja muu ryhmä pääsi etenemään. Hetken päästä Confucius kuuli laukauksen.
– Käännyin katsomaan ja näin, että nainen oli ammuttu.
”Kaikkien pitäisi kantaa vastuunsa”
Muistotilaisuudessa Mullivaikalissa on läsnä myös Amnesty Internationalin pääsihteeri Agnes Callamard. Yksi syy Callamardin läsnäololle on, ettei Amnesty halua Sri Lankan YK:ssa ”tipahtavan agendalta”. Callamardin mukaan Sri Lankan sisällissota on kansainvälisen yhteisön koetinkivi, eikä kolmekymmenvuotista sotaa tulisi lakaista maton alle.
Amnesty moittii YK:n ihmisoikeuskomiteaa.
– Se ei ole ottanut askeltakaan Sri Lankan puolesta. Vain paljon puhetta, jotain näennäistä, investointeja niin sanottuihin instituutioihin eikä oikeasti mitään, ei mitään viiteentoista vuoteen, Callamard puuskahtaa.
Moitteilta eivät säästy Sri Lankan omat vallanpitäjätkään.
– Vallassa olevan hallituksen tulisi ottaa asia puheeksi, kuten pitäisi muidenkin poliittisten puolueiden ja uskonnollisten ja kulttuuristen johtajien. Kaikkien pitäisi kantaa vastuunsa, Callamard sanoo.
Sri Lankan armeijalla ja puolustusministeriöllä vain on muita kiireitä. Puolustusministeriön tiedottaja eversti Nalin Herath kertoo, että armeijan kokoa pienennetään. Vuonna 2030 palveluksessa on enää 100 000 sotilasta. Monet entiset sotilaat ovat nyt työttömiä.
Venäjän armeijan rekrytoijat ovat iskeneet silmänsä työttömiin, ja satoja entisiä sotilaita on houkuteltu Venäjälle. Useimmille on luvattu, etteivät he joudu taisteluihin. Lupausta ei ole pidetty. Jotkut ovat myös taistelleet ja kuolleet Ukrainan puolesta. Puolueettomana ja sitoutumattomana maana Sri Lanka ei ota kantaa, kumman puolesta on parempi kuolla.
uutiskirje 
