KU: Suomen työttömyysaste on poikkeuksellisen korkealla tasolla: tuoreimpien tilastojen mukaan työttömyysasteen trendi on noin 10,5 prosenttia. Suomessa on EU-maiden korkein työttömyys, ja työttömiä on maassa yhteensä noin 315 000. STTK:n ekonomisti Tom-Henrik Sirviö, millä mielin olet katsellut työllisyystilastoja?
Tom-Henrik Sirviö: Huolestuneena ja järkyttyneenä. Jos katsotaan vuonna 2009 alkanutta mittaushistoriaa, ollaan nyt sen korkeimmissa luvuissa. Toki 1990-luvun laman aikana on oltu korkeammissa luvuissa, mutta kyse on kuitenkin historiallisen korkeista luvuista.
KU: Millaisia kehityskulkuja työttömyyden kasvun taustalla on?
T-HS: Trendilukuja katsomalla tämän hallituskauden aikana on menetetty reilu 50 000 työllistä, toki riippuen hieman mittarista. Työttömyys on lisääntynyt noin 100 000:lla, ja pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut 40 000 – 50 000:lla, mikä on aika hurja luku. Nuortenkin työttömyys on aivan uusissa lukemissa.
On kuitenkin pakko sanoa, että viime aikoina työllisyysluvuissa on yksi positiivinen merkki: työllisyyden lasku näyttää pysähtyneen. Ja myös työttömyydessä on samantyyppistä kehitystä: se on pysynyt useita kuukausia reilussa kymmenessä prosentissa. Se on silti aivan liikaa.
KU: Muualla Euroopassa työllisyys on kasvussa. Miksi meillä on erillistyöttömyyttä?
T-HS: Paljon vedotaan siihen, että työllisyystilanteen heikkous on nimenomaan kansainvälisen suhdannetilanteen syytä. Kansainvälinen vertailu ei kuitenkaan tue tätä argumenttia. Miten meillä voi olla tällainen erillinen työttömyys, joka on niin paljon suurempi kuin kaikissa Euroopan maissa? Myös työllisyydessä olemme huonommalla puolella, vaikka emme aivan hännänhuipussa.
Talouskasvukin oli viime vuonna Euroopan heikointa – tai ainakin samalla tasolla Saksan kanssa. Syitä Suomen tilanteeseen ei siis voi loputtomiin hakea ulkomailta.
Toki Saksan talouskehitys on vientirakenteemme takia merkittävä tekijä Suomen taloudelle, ja siellä kehitys on ollut tosi heikkoa. Totta on sekin, että meillä on pitkä raja sotaa käyvän Venäjän kanssa, mutta siinä tilanteessa on eletty vuodesta 2022, joten sen vaikutukset olisivat näkyneet jo aiemmin, ei vasta kesästä 2023 lähtien.
Toinen on väite, että työttömyys on kasvanut maahanmuuttajien takia. Se ei ole totta. Kun katsoo tilastoja, ulkomaalaistaustaisten työttömyys on kasvanut, mutta se on kasvanut kaikilla muillakin. Maahanmuuttajataustaisten naisten yleisimpiä ammatteja ovat muun muassa hoiva- ja asiakaspalvelutyöt. Ne kärsivät ensimmäisinä, kun kokonaiskysyntä heikkenee.
Minusta on hassua, että työttömyyden kasvusta ei pystytä puhumaan suoraan, vaan keksitään tekosyitä.
Minusta on hassua, että työttömyyden kasvusta ei pystytä puhumaan suoraan, vaan keksitään tekosyitä. Tekosyitä keksimällä vältetään puhuminen oikeasta ongelmasta.
On siis kysyttävä, mitä Suomessa on päätösperäisesti tehty heikosti. Silloin päästään pitkälti tämän hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikkaan: kokonaiskysyntää supistava politiikka ylipäänsä vaikuttaa, mutta myös se, että on luotu paljon epävarmuutta palkansaajille ja työmarkkinoille. Se vaikuttaa siihen, uskaltaako ihminen kuluttaa ja millainen on näkemys oman työsuhteen tulevaisuudesta.
Somessa tulee vastaan paljon nuorten ihmisten videoita, jotka käsittelevät heidän kokemuksiaan työttömyydestä. Ilmiö on ollut nousussa viime vuosina. Olen miettinyt, millaisia vaikutuksia sillä on esimerkiksi turvallisuuden tunteeseen ja tulevaisuuden näkymiin, kun yhä useampi näkee lähipiirissään työttömyyttä, tai kun siitä puhutaan avoimesti.
KU: Onko työttömyys yhteiskunnallisena ilmiönä normalisoitunut siinä mielessä, että on vaan hyväksytty, ettei täystyöllisyyttä enää voida tavoitella?
T-HS: Juuri näin on käynyt. Olemme yhteiskuntana hyväksyneet, ettei kaikkien tarvitse olla töissä.
Tässä politiikan kaikkien laitojen pitäisi haastaa itseään, koska tämä on nyt räjähtänyt käsiin. Jos me olemme vuosikausia olleet 6 – 8 prosentin työttömyystasolla, sekin on ollut liikaa. Myös se on johtanut siihen, että työttömyys on normalisoitunut.
Olen miettinyt, tarvittaisiinko jonkinlaista ajattelutavan muutosta yhteiskunnassa. Olen kysynyt poliitikoilta: haluammeko me yhteiskunnan, jossa kaikki kykenevät todella ovat töissä? Minusta vaikuttaa siltä, että emme tällä hetkellä halua. Ja jos haluamme, se kyllä maksaa jotain lyhyellä aikavälillä. Pitkän aikavälin hyötyjä onkin sitten enemmän.
Mietin myös sitä, milloin meiltä on unohtunut kysyä, mikä on oikein. Minusta on oikein, että ihmiset ovat töissä – ei siitä näkökulmasta, että pitää lisätä kannusteita tai rangaista työttömyydestä, vaan siitä, että onko ihmisillä oikeasti merkityksellistä tekemistä, onko heillä elämässä sisältöä ja onko heillä tuloja, joiden turvin elää ihmisarvoista elämää.
En halua syyllistää työttömiä, vaan järjestelmäämme ja vastustan sitä, että kaikki voidaan ratkaista kannustimilla. Vaikka kannusteet muuttuisivat, niin miten ihminen työllistyy, jos työpaikkoja ei vain ole? Ja vaikka kuinka paljon haetaan, mutta ei palkata, niin mitä se tekee ihmiselle? Kun toistuvasti tulee torjutuksi, alkaa miettiä: ”mikä minussa on vikana?”.
Vaikka kannusteet muuttuisivat, niin miten ihminen työllistyy, jos työpaikkoja ei vain ole?
Seuraa yksinäisyyttä, näköalattomuutta, itsetunto-ongelmia. Työttömyys on myös inhimillinen tragedia. Tämä on myös yksilökeskeisen aikamme ongelma: työttömyys näyttäytyy yksilölle hänen henkilökohtaisena epäonnistumisenaan. On tiedossa, että työttömyydellä ja rahattomana ei kovin hyvää elämää välttämättä eletä – varsinkaan, jos se jatkuu pitkään.
Ja talouden kannalta: jos annetaan ihmisten olla työttömänä, se heikentää sitä, miten realistista on, että sitten kun talouskasvua tulisi, ihmiset saataisiin vedettyä takaisin työmarkkinoille. Olemme puhuneet työvoimapulasta, mutta samaan aikaan pitkäaikaistyöttömiä on ollut viimeisten 15 vuoden aikana vähimmilläänkin noin 60 000.
Mietin myös sosiaalista koheesiota. Nyt pitäisi nostaa puolustusmenoja, mutta ajattelevatko kaikki ihmiset, että yhteiskunnassa on kovin paljon puolustettavaa, jos oma elämä on vedetty todella tiukille?
KU: Maaliskuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 139 700, mikä on yli 20 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Millaisia seurauksia pitkäaikaistyöttömyyden kasvulla on?
T-HS: Pitkäaikaistyöttömyydessä on ehkä vähän sama kuin työttömyydessä ylipäänsä: se on pysynyt koko ajan aika korkealla. Jos katsoo viimeistä 10–15 vuotta, semmoinen 60 000 on ehkä ollut se minimi. Toki 60 000:sta 140 000:een on kuitenkin aika iso ero.
Välillä havainnollistan sen niin, että jos kaikki Suomen pitkäaikaistyöttömät olisivat samassa kaupungissa, se olisi maan kahdeksanneksi suurin kaupunki, hieman Kuopiota suurempi.
Toki voi olla, että muutos näyttää tilastoissa isommalta kuin mitä se on. Nyt työttömyys pitkittyy tilastoissa, koska ihmiset eivät ole päässeet työttömyyttä katkaiseviin palveluihin. Nyt TE-uudistuksen myötä ihmisiä toivottavasti ohjautuu palveluihin paremmin.
Mutta sekään ei ole oikein hyvä perustelu sanoa, että ”no, meillä on kuitenkin koko ajan ollut korkea työttömyys, mutta nyt tilastomuutoksen takia se näyttää pahemmalta”. Joka tapauksessa pointti on se, että ihmiset eivät ole töissä, palveluissa tai koulutuksessa siellä, missä heidän pitäisi olla.
Pitkäaikaistyöttömyyden kasvun taustalla on tietysti talouskasvun puute. Jos talous lähtisi liikkeelle, se vetäisi porukkaa takaisin työmarkkinoille. Toisaalta tekoäly ja automatisaatio ovat korvanneet paljon ihmistyötä. Vaikka talous lähtisikin kasvuun, olisiko ihmisen tekemälle työlle enää yhtä paljoa kysyntää?
KU: Kuinka paljon työttömyyttä, ja varsinkin pitkäaikaistyöttömyyttä kansantaloutemme voi kestää?
T-HS: Mainitsin aiemmin, ettei työllisyyden kehitys ole ollut niin ongelmallista, ja seison sanojeni takana. On hyvä huomata, että jos katsotaan 1990-luvun alusta alkaen tähän päivään, Suomen työllisyys ei koskaan kyennyt täysin toipumaan lamaa edeltäneelle tasolle.
Se, kuinka paljon yhteiskunta kestää, on poliittinen päätös. Mutta mielestäni näyttää siltä, että kun nykyinen hallitusohjelma on toteutettu, se raja on jo ylitetty aikaa sitten. Nythän työttömyyteen vastataan pienentämällä kuluja, eli heikentämällä sosiaaliturvaa ja yhdistelemällä tukia.
Yleistuki on tässä välietappi: yhtä tukea on tulevaisuudessa helpompi heikentää kuin kokonaisvaltaista järjestelmää. Tietyllä tavalla voisi argumentoida, että poliittinen kyky kestää tätä työttömyystasoa on jo ylitetty.
KU: Työ- ja elinkeinoministeriö ennustaa työllisyyden kasvavan vuosina 2027 ja 2028 voimakkaammin kuin kuluvana vuonna. Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kääntyvän laskuun kesän 2026 jälkeen. Jokaisen talouskriisin jälkeen on kuitenkin käynyt niin, että työttömyys on jäänyt sen seurauksena korkeammalle tasolle kuin ennen kriisiä. Mitä ajattelet tästä ilmiöstä? Miten sitä voisi torjua?
T-HS: Kohtaanto-ongelmat ovat todellisia ja niihin on hyvä hakea ratkaisuja, muun muassa uudelleenkouluttautumisen kautta. Osalle ratkaisuna voi olla myös siirtyminen eläkkeelle tai koulutukseen.
Samaan aikaan olen sitä mieltä, että jos keskitytään vain kohtaanto-ongelmiin, se on vähän kuin lähestyisi isoa ongelmaa yksityiskohtiin keskittymällä. En usko, että koko laaja-alainen työttömyysongelma ratkeaa pelkästään niin. Meidän pitäisi pystyä muuttamaan myös isoa kuvaa, ja se lähtee finanssipolitiikasta: miten tuetaan työllisyyttä ja vähennetään työttömyyttä? Työllisyys on ehkä parantunut, jos katsotaan 2010-lukua, mutta silti työttömyys on pysynyt korkeana – ja nyt se on räjähtänyt käsiin.
Toinen asia on se, että meillä puhutaan työllisyydenhoidosta ja työllisyystoimista. Pitäisi tehdä muutos ja puhua nimenomaan työttömyyden vähentämisestä. Lisäksi tarvittaisiin ajattelutavan muutos sellaiseksi, että ihmisellä on oikeus työhön.
Ensin siis tämä ajatusmalli kuntoon, ja sen jälkeen korjataan yksittäisiä asioita: uudelleenkouluttautuminen, nuorisotakuun korjaaminen, suojaosien palauttaminen, ja niin edelleen.
Uusi aikuiskoulutustuki tarvitaan, mutta ei ole realistista ajatella, että se palautetaan täsmälleen samanlaisena. Olisi tärkeää, että aikuiskouluttautumiseen olisi jokin muu mahdollisuus kuin pelkkä opintotuki.
uutiskirje 
