Senaatti-kiinteistöjen tilaamalla koulun peruskorjaustyömaalla Helsingissä on ilmennyt useita ulkomaalaiseen työvoimaan liittyviä laittomuuksia alipalkkauksesta urakkaketjun hännille piilotettuihin valeyrittäjiin, väittää Rakennusliitto tiedotteessaan.
– Tilaajan ja päätoteuttajan kyvyttömyys on antanut epärehelliselle toiminnalle mahdollisuuden jalkautua tähän hankkeeseen. Tunnusmerkit mahdollisista epäkohdista ovat olleet nähtävissä, jos niihin olisi haluttu kiinnittää huomiota. Tämä keissi antaa todella vaarallisen kuvan valtion osaamattomuudesta rakennustyön tilaajana, sanoo Rakennusliiton vanhempi asiantuntija Toni Malmström.
Ristiriitoja tiedoissa
Työmaakäynnillä Rakennusliiton huomio kiinnittyi Kore Metal Oy:hyn, jota johdetaan virolaisesta vankilasta käsin. Toisen selvitykseen joutuneen yrityksen, VaraTek Oy:n tiedoissa on paljon ristiriitaisuuksia. Epäselvyydet kohdistuvat näihin yrityksiin.
Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden Valteri-koulu Ruskiksen työmaan pääurakoitsija on Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenliike Mirlux Oy.
Rakennusliitto kertoo selvityksissään paljastuneen 30 ”valeyrittäjää”, jotka on piilotettu urakkaketjun hännille laittomin veronumerollisin henkilötunnistein. Kyseisen alihankintayrityksen nimissä työmaalle oli perehdytetty 36 henkilöä, joista vain kolme oli yrityksen omia työntekijöitä.
Liiton mukaan tämä tarkoittaa, että pääurakoitsija on antanut henkilöistä verottajalle väärää tietoa.
Palkkoja poljettu
Rakennusliiton mukaan työmaalla on työskennellyt henkilöitä, joiden työnteko-oikeutta Suomessa ei ole tarkistettu. Ulkomaalaislain mukaan päätoteuttajan on varmistettava, että kaikilla rakennustyömaalla työskentelevillä on työnteko-oikeus Suomessa.
Useille ulkomaalaisille rakentajille on maksettu työehtosopimuksen alittavaa palkkaa. Ylityöt ja sunnuntaikorvaukset ovat maksamatta ja peruspalkka on harjoittelijan tasoa. Yksittäisen työntekijän puutteet voivat olla noin 1500 euroa kuukaudessa.
Liitosta huomautetaan, että ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttö suosii lakeja ja sopimuksia rikkovia yrityksiä kilpailutuksissa.
– Ulkomaisen työvoiman työehtojen törkeä polkeminen heijastuu myös kotimaiseen työvoimaan tilanteessa, jossa rakennusalalla vallitsee edelleen kova työttömyys, Malmström toteaa.








