Helsingin Sanomien taloustoimittajan Tuomas Niskakankaan trillerit eivät ole minua oikein säväyttäneet. Niistä ensimmäinen, Roihu, oli puistattavan huono. Keväällä 2026 ilmestynyt Suljettu kansio oli jo paljon parempi, mutta se säväytti enemmän näkemyksellään liike-elämän moraalista, siis moraalittomuudesta, kuin vetävänä jännityskirjana.
Suljettu kansio aloitti Osasto K -sarjan. Siinä yksi juoni vietiin loppuun, mutta isompi tarina jäi kesken. On mieluisa yllätys, että nopeasti ykkösen perään ilmestyneessä jatko-osassa Unohdettu nimi Niskakangas yltää tasolle, jota voi kuvata maailmanluokan trilleriksi. Bisneksen moraalittomuudesta on edelleen kysymys, mutta nyt lisäksi henkilöt saavat syvyyttä, juonessa on hyvän jännityskirjan edellyttämää kekseliäisyyttä ja tutkivan journalismin vaivannäköä. Genreen kuuluvat epäuskottavat ylilyönnit ovat minimissä.
Sarjan ytimessä on verkkolaiteyhtiö Nodus, jonka selvä yhtiö historioineen ja nykyisyyksineen on tietysti Nokia. Osasto K on yhtiön sisällä toimiva rikollinen haara, joka on kansainvälisessä ympäristössä toimivalle suuryritykselle välttämätön, jotta se voi menestyä raadollisessa kilpailussa.
”Lahjuksia piti maksaa monessakin maailman kolkassa kauppojen syntymiseksi. Diktaattoreille piti myydä verkkolaitteita ja salakuuntelujärjestelmiä, joita saatettiin käyttää toisinajattelijoiden sortamiseen. Osasto K:n kautta kaikki hoitui ilman, että Noduksen johtajien tarvitsi ottaa riskejä ja tahrata käsiään”, Niskakangas kuvaa keksimäänsä suuryhtiön sivuhaaraa.
Osasto K on kirjailija-toimittajan mielikuvituksen tuotetta. Toivottavasti on. Ei silti ole yhtään kaukaa haettua, että isossa bisneksessä mennään lain ja moraalin tuolle puolelle. Jo 1990-luvun lopulla paljastui, että Yhdysvallat käyttää maailmanlaajuista signaalitiedustelun verkkoaan liittolaistensa vakoiluun voittaakseen maansa yhtiöille sopimuksia kauppaneuvotteluissa autoritaaristen valtioiden kanssa.
Teknologian kehittyessä maailma on muuttunut paljon rumemmaksi. Ihmisoikeusjärjestöt ovat osoittaneet, että eurooppalaiset ja muut länsimaiset yritykset ovat myyneet valvontateknologiaa muun muassa Myanmarin sotilasjuntalle, joka käyttää sitä toisinajattelijoiden jäljittämiseen.
Jos Niskakankaan Osasto K tuntuu yliammutulta, niin sitä se ei ole ainakaan kokonaan.
Noduksen kaltainen bisnesjätti on Suomen kaltaisen pienen maan kansantaloudelle niin tärkeä, että sen rikollinen toiminta tapahtuu suojelupoliisin hiljaisella siunauksella. Siinä Unohdetun nimen toinen pointti. Kun nykymaailmassa kaikkea perustellaan turvallisuudella, voidaan turvallistamisen ja talouskasvun nimissä katsoa läpi sormien toimintaa, joka muuten ei tulisi kuuloonkaan. Näin siis teoksen juonessa. Reaalimaailmassa tehdään kauppoja kansanmurhaan syyllistyneen Israelin kanssa.
Suomalaisyhtiöiden kansainvälistyessä 1980- ja 1990-luvuilla turvallisuusviranomaisten ja suuryhtiöiden yhteistyötä tarvittiin myös vakuuttamaan amerikkalaiset siitä, että Suomi ja Nodus ovat oikeasti länttä. Niiltä ei valu tietoa Neuvostoliitolle eikä myöhemmin Venäjälle.
Helsingin Sanomista vähäiseltä tuntuvan skandaalin takia eronnut tutkiva toimittaja Joel Saarni pääsi Osasto K:n jäljille Suljetussa kansiossa. Silloin juttuun liittyi myös Suomessa syntynyt ja Nodukseen solutettu CIA:n agentti Petra Thorry, joka ei muista mitään menneisyydestään. Sotilaasta tiedustelupalveluun värvätty Thorry on opiaattiaddikti, joka pysyy käynnissä vain tarkkaan annostellun lääkityksen avulla. Niitä hänelle jakaa CIA:n palveluksessa oleva Kemisti.
Osasto K:n salaisuuksien selvittämisen lisäksi Unohdetussa nimessä etsitään vastausta sille, kuka Petra Thorry on oikeasti ja miten hän liittyy laajempaan kuvioon. Unohdettu nimi alkaa Helsingin Kauppatorilta, josta vanha mies tuijottaa päivästä toiseen kiinteästi Presidentinlinnaa. Hänellä on viesti presidentti Juhani Arposelle, joka on Noduksen entinen johtaja. Hän saa sen perille kansliapäällikkö Sebastian Sachsin kautta: ”Tyttö on elossa.”
Unohdettu nimi on loppuun asti harkittu vangitseva vakoilutrilleri, joka välttää kaikki trillerien sudenkuopat. Salaisuuksien avautuminen tapahtuu sitkeän penkomisen ja älyn kautta. Toki myös onnekkaita tietovuotoja tarvitaan. Niskakangas luo uhkaavaa tunnelmaa, mutta jättää paukuttelut ja takaa-ajot väliin. Jännitystä riittää ilmankin.
Hämärän rajamailla toimivista henkilöistä hän luo kiehtovia työhönsä itsensä kadottaneita hahmoja. Uskottavuutta heistä päällimmäiselle tuo juuri alkanut suojelupoliisin entisen päällikön Antti Pelttarin oikeudenkäynti. Se koskee suposta eläköityneiden entisten agenttien toimintaa. He jatkoivat vuosikausia vastavakoilua ilman virka-asemaa, koska eivät osanneet tai halunneet päästää irti.
Niskakangas kertaa Suljetun kansion tapahtumia riittävästi, että Unohdetun nimen voi lukea yksinäänkin. Mutta nyt kun on tilaisuus, suosittelen lukemaan ne tiiviisti peräjälkeen. Vasta niin syntyy vavahduttava kokonaisuus, joka kertoo yhteiskunnallisen jännityskirjallisuuden voimasta yhdistää keksittyä todelliseen taustaan.
Tuomas Niskakangas: Unohdettu nimi. 410 sivua, WSOY 2026.
lehti 