Sergio Leonen lännenfilmillä Huuliharppukostaja (1969) on mestarillinen aloitus. Se on mieleenpainuva osoitus viimeisen päälle hiotun puhtaan elokuvallisen ilmaisun voimasta ja siitä, mitä jatkossa ehkä on luvassa.
Kolme pyssymiestä odottelee rautatieasemalla, kukaan ei puhu sanaakaan, muutenkin tapahtuu näennäisen vähän. Paino on sanassa ”näennäinen”: kärpänen pörräämässä Jack Elamin hikisen ilkeillä kasvoilla tai vesi tippumassa Woody Stroden kaljuun ovat lähikuvissa aistivoimaisia dramaattisia keinoja, samalla myös hauskoja.
Charles Bronsonin vaikuttava tulo areenalle muuttaa tilanteen luonteen. Tunnelmien tihentäjänä ja laukaisijana Leone osoitti taituruutensa jo niin sanotussa dollari-trilogiassa.
Huuliharppukostajassa ei turhia sanailla, sitäkin enemmän annetaan machoististen rituaalien puhua puolestaan. Yhdellä tasolla se on jännittävä tuimien katseiden spektaakkeli, jossa revolveriin tarttumista valmistellaan huolella. Leonen sanoin, kyseessä on ooppera, jossa aarioita ei lauleta, ne tuijotetaan. Tähän puoleen osallistuu omalla nautittavalla panoksellaan Ennio Morriconen musiikki.
Vanhan ja uuden lännen mittelössä jylläävät sekä vallanhalu että seksuaalinen polte. Henry Fondalla on hyvä konnan rooli, Claudia Cardinale on tärkeässä kauniin lesken roolissa.
Huuliharppukostaja. TV2 kello 22.05.
uutiskirje 
