Akateemikko, professori Outi Heiskanen pohdiskelee, että jos ihminen ei löydä purkautumistietä hän pakahtuu. Taiteen tekeminen on hänen terapiaansa.
– Sen kautta olen selvinnyt monista vaikeistakin tilanteista. Vanhemmiten teoksiini on tullut lisää valoa, väriä ja vapautta, mutta edelleenkin kerään viivoja ja etsin elämän naarmuja.
Heiskanen sanoo etsiytyvänsä ihmisen alkujuurille, universaaliin alkuvoimaisuuteen.
Kun akateemikko, professori ja kuvataiteilija Outi Heiskanen, 74, aikoinaan potkaistiin pihalle Suomen Taideakatemiasta, hän ei ollut moksiskaan.
– Sehän oli onnenpotku. Siitä alkoi taiteeni vapaus, herkkien viivojen Heiskanen muistelee.
Kuvataideakatemiaksi kehkeytyneeseen korkeakouluun hän palasi professorin virkaan ja myöhemmin rehtoriksi. Akateemikoksi hänet nimitettiin vuonna 2004. Arvokas nimitys ei saa taiteilijan rintaa rottingille, vaan pyytämään korkeimmilta voimilta ”jokapäiväistä nöyryytystä, ettei ylpistyisi”.
Arvostettu taiteilija on voittanut useita taidepalkintoja Suomessa ja ulkomailla. Filosofian kunniatohtorin arvo hänelle myönnettiin 1997 ja akateemikoksi Heiskanen nimitettiin 2004.
1980-luvulta Heiskanen loi grafiikan kuvamaailmaansa satumaisen, herkkävireisen ja eloisan pensastuulikansan. Myös hänen omat, lukuisat kaukomatkansa ovat vaikuttaneet voimakkaasti taiteilijan rikkaaseen, sadunomaiseen kuvamaailmaan.
Mietteitään niin työstään ja kuin ylipäätään taiteesta Outi Heiskanen kertoo Kansan Uutisten Viikkolehdessä perjantaina 1. kesäkuuta julkaistussa haastattelussa.
Outi Heiskasen 75-vuotisjuhlanäyttely Alkumeri Didrichsenin taidemuseossa Helsingissä 19. elokuuta saakka.
uutiskirje 
