Näyttelyn koonnut museoassistentti Antti Siika-aho syntyi kaksi viikkoa ennen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuutta 10. huhtikuuta 1986 Haapajärvellä.
Hänen mukaansa Pravdassa tärkeiksi mielletyt päämäärät sivuuttivat usein tosiasiat. Tilastoja ja yksityiskohtia pimitettiin suurten päämäärien nimissä.
– Tosiasioiden vääristelyllä yleisöä johdettiin harhaan. Esimerkiksi amerikkalaisten käynti kuussa 1969 ei yltänyt etusivulle, omat avaruusohjelmat kyllä.
Siika-ahon mukaan Pravda ei antanut Suomelle erityisasemaa, mutta harva valtio oli yhtä usein näyttävästi esillä kuin Suomi.
– Kun Tampereen yliopiston kirjasto tarjosi käyttöömme 50 vuoden ajalta Pravdojen numerot, päätimme järjestää näyttelyn. Pravda sopii hyvin aikaamme, jossa median roolista käydään keskustelua.
Leninin mukaan sanomalehti on kollektiivinen organisaattori, jonka tulee käsitellä tavallisten ihmisten arkipäiväisiä asioita ideologisen pohjan kautta.
– Ennen vallankumousta Pravda oli aikansa facebook, jossa lukijat voivat tuoda omia näkemyksiään ja ajatuksiaan julki. Tämän päivän suurten mediatalojen julkaisuissa pienen ihmisen ääni katoaa. Useimmiten kaupalliset julkaisut ovat uutisköyhiä.
Leniniltä yli 500 juttua
Siika-aho muistuttaa, että Pravda myi omistajansa aatetta kuten kaupalliset lehdet myyvät kaupallisuuden ideologiaa. Kysymys molempien suhteen on monopoliaseman tuomasta vastuusta suurta yleisöä kohtaan.
– Mekin joudumme kysymään, mikä uutisointi on ihmisten enemmistön elämän kannalta tarpeellista tai hyödyllistä, mikä pelkästään hyödyttää kaupallisia arvoja. Tässä näyttelyssä ei kuitenkaan haluta väittää, mikä on totuus.
– Aika näyttää, oliko Neuvostoliitto yksittäistapaus tiedonvälityksensä suhteen vai saako se jatkossa seuraajia. Sananvapauden merkityksestä keskustelu tuskin lakkaa niin kauan kuin tiedonvälitystä on olemassa.
Vuosina 1912–1917 Lenin kirjoitti Pravdaan yli 500 juttua, pakinaa ja asiakirjaa. Toukokuussa 1917 Lenin vaati Pravdassa Suomen itsenäisyyden tunnustamista.
Urpo Lahtinen halusi ostaa
Pravdan tarina päättyi, kun Boris Jeltsin lakkautti lehden Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen jälkeen 22. elokuuta 1991.
Lehden toimittajat perustivat parin viikon kuluttua samannimisen lehden, joka on nykyisin tabloid-tyyppinen ja kohu-uutisiin keskittyvä.
Internetissä ilmestyvän Pravda Onlinen perustivat 1991 sanomalehdestä eronneet toimittajat tammikuussa 1999. Myös Venäjän federaation kommunistinen puolue julkaisee samannimistä lehteä
– Leninin Pravda jäi historiaan, mutta totuudelle on edelleen kysyntää. Eräs kysymys kuuluu, kenellä voisi olla yksinoikeus totuuteen samaan tapaan kuin Pravdalla oli?, Siika-aho mietiskelee.
Museonjohtaja Aimo Minkkinen vieraili Pravdan toimituksessa 1970-luvulla. Hänen ihmetellessään, miksi niin kaposen kuusisivuisen lehden toimituksessa oli satoja työntekijöitä, hänelle vastattiin, että suurin osa toimittajien ajasta meni lukijakirjeisiin vastaamiseen.
– Kirjeitä ei julkaistu lehdessä vaan kaikkiin kirjeisiin vastattiin kirjallisesti. Esimerkiksi faktojen tarkistajia oli paljon.
Minkkinen oli 1990-luvun alussa Kremlissä lehtikeisari Urpo Lahtisen tulkkina, kun tämä neuvotteli Pravdan kustannusoikeuksien ostamisesta.
– Urpon edelle ehti kuitenkin kreikkalainen kustantaja ja hanke raukesi, Minkkinen sanoo.
uutiskirje 
