”Alkuaan ooppera on ollut hyvinkin kiinni kansassa, etenkin oopperan kotimaassa Italiassa”
Tätä painotti Savonlinnan oopperajuhlien taiteellinen johtaja Martti Talvela keskustellessamme oopperan eliittiluonteesta Olavinlinnassa (KU 23.7.1978).
Taas puhuttelevasta kestoaiheesta, kun ei kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen kalenterista riitä – paremmiston närkästykseksi –aikaa Savonlinnan oopperan 100-vuotisjuhliin.
Juhlille, joille Kalevi Kivistö avasi kulttuuriministerinä 1970-luvulla valtion 5-vuotisen rahoituksen. Kivistön päätöstä edelsi Martti Talvelan yksinpuhelu hallituksen iltakoululle, kertoo tuolloinen ministeri Eero Rantala (sd) tv-dokumentissa Ainosta Aidaan (1993, jonka Yle lähetti viime tiistaina.
Tänään Savonlinnan juhlista valtion ja Olavinlinnan ympäristön kuntien julkinen tuki kattaa viisitoista prosenttia kuluista. Halvin piippuhyllyn lippu maksaa 40 euroa, 100 euron molemmin puolin pääsee paremmin näkyville paikoille ja yli 200 eurolla aitiopaikoille.
Joten huokeaa huvia ei matkoineen ja peteineen käynti Olavinlinnassa suinkaan ole. Kun vielä ”Saimaan muikun hintakin Savonlinnan torilla tuppaa tuplaantumaan oopperan aikaan”, kuten uutisoin (KU 13.7.79).
Vastapainoksi menoille, jo nuukahtaneet oopperajuhlat uuteen nousuun 70-luvulla nostanut Talvela kertoi tavoitteenansa olevan tarjota jokaiselle kävijälle lähtemättömästi mieleen jäävä kokemus.
”Tässä elämänvirrassa harvat tapahtumat muistetaan kehdosta hautaan. Jos täällä koettu ooppera on yksi niistä, niin eikö tällöin ole lunastettu lupaukset.”
Tuumi Talvela Olavinlinnassa virnuillen tuolloin partaansa, että ”täällä tätä eliittiä riittää, lippuja kun on myyty 80 000 kappaletta”.
Voihan Verdiä!
Nyökyttelin oopperan jättiläisellemme vuolaan linnanvirran äärellä mielessäni unohtamaton kokemus paikallisjunasta matkalla Roomasta Napoliin. Lyhyenläntä, harvahampainen äijänkäppyrä veteli vaunun käytävällä nauravin kasvoin viinileili kädessään Verdin Don Carlos -oopperan ystävyysaariaa. Taiten laulava ukko jatkoi vielä Verdin Rigoletton aarialla Häilyväisestä naisesta (La donna é mobile) meidän matkustajien iloksi.
Unohtumaton kokemus oli myös Aulis Sallisen karvalakkioopperan Punainen viiva (1978) esitys työläisten talkoilla nousseessa Kulttuuritalossa. Vereni lämpeni, kun köyhiin oloihin syntynyt, renkinä ja juoksupoikana työskennellyt, irtolaisenkin elämää kokenut baritoni Usko Viitanen (1928–2005) agitoi Puntarpään roolissaan köyhiä kainuulaisia vetämään punaisen viivan ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 1907.
Savonlinnassa työväenlehden toimittajan käynnistä kovin hyvillään ollut Talvela asetti minut istumaan Olavinlinnan puupenkille vaimonsa ja tyttärensä viereen seuraamaan Verdin Don Carlosta.
Tyttärensä, jonka häitä kotonaan Inkilänhovissa vietettäessä Martti Talvela kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen 1989. Vain 54-vuotiaana menehtynyt tuleva laulaja parkaisi ensi kerran Hiitolassa, luovutetussa Karjalassa 1935.
Vaikeista oloista kymmenhenkiseen evakkoperheeseen syntynyt Talvela toimi niin postimiehenä kuin kansakoulunopettajana ennen Suomessa vertaansa vailla olevaa laulajan uraansa.
Ahtaan ja humaanin maailmankäsityksen ristiriitaa kuvaavassa Don Carloksessa Talvela esitti Espanjan kuninkaan Filipin roolia. Siihen kuuluvan oopperahistorian bassoroolien yhden vaativimman, rakkaudettomuuden ja yksinäisyyden tuskaa huokuvan kymmenminuuttisen soolon lyyrinen bassomme esitti samalla katsomoon huokuvalla tunteella kuin toisen paraatiroolinsa Paavo Ruotsalaisena Joonas Kokkosen oopperassa Viimeiset kiusaukset.
Verdillä myös maanviljelijän Martti-poika debytoi Kansallisoopperassa Helsingissä 1961 esittämällä Sparafucilea Rigolettossa. Sen pääosan esittämisestä Usko Viitanen sai urallaan tunnustusta.
Aidaa Arhinmäelle
Jos ministeri Arhinmäki sittenkin löytäisi aikaa Savonlinnalle – ennen ehtimistään tänne Valkeakoskelle Työväen 40 vuotta täyttävään musiikkitapahtumaan – suosittaisin ohjelmistosta Verdin Aidaa.
Ensi käynnilläni Töölönlahden oopperatalossa syksyllä 2010 näkemäni muinaisen Egyptin hovissa tapahtuva Aida tarttui yhteiskunnallisten olosuhteiden ja ihmisten välisten suhteiden kipupisteisiin.
Kuten iski alistetun saapasmaan kansan sydämeen ensi vuonna 200 vuoden takaisen syntymänsä takia juhlittavan maestron Nabucco-oopperan kuorolaulu Va Pensiero muodostuen saapasmaan epäviralliseksi kansallislauluksi.
Ainakin Töölönlahden pehmeillä penkeillä sekä Ramadèsin että Mussolinin hahmot nähnyt katsoja tunsi olevansa jatkuvasti sekä nykyajassa että menneessä. Oopperan merkillisen, järjenvastaisen magian lumossa.
uutiskirje 
