Suomessa on hallitusohjelmiin kirjattu ”velkajarru” jo koko tämän vuosikymmenen ajan. Jarrun kirjaamista on ajanut etenkin osa valtiovarainministeriön virkamiehistä.
Vanhasen kakkoshallituksenkin ohjelmassa todetaan, että valtiontalouden alijäämä ei saa edes poikkeuksellisen heikon talouskehityksen oloissa ylittää 2,5 prosenttia kansantuotteesta. Jos näin uhkaa käydä, hallitus esittää viipymättä tarvittavat menojen vähentämis- ja muut toimet tilanteen välttämiseksi.
Jo talvella jouduttiin toteamaan, että tämä linjaus on unohdettava.
Valtionvarainministeriöstä on odotettavissa jo ensi kesään mennessä uusi ja paljon aikaisempaa tiukempi linjaus. Sitä ryhdytään ajamaan seuraavan hallituksen talouspolitiikan perälaudaksi, jotta valtiontalouden velan kasvu saadaan pysähtymään ja velan määrä laskevaan suuntaan.
Periaatteessa velkamäärän kasvu saadaan pysähtymään, kun valtiontalouteen saadaan ylijäämää korkomenojen verran. Valtiolla on velkaa tällä hetkellä runsaat 50 miljardia euroa ja tämän vuoden budjetissa korkomenoihin oli varattu runsaat kaksi miljardia euroa.
Velan määrä tuplaantuu näillä näkymin vuoteen 2013 mennessä. Nyt korot ovat matalalla, mutta ne lähtevät nousuun jo ennen kuin kriisi on kunnolla ohi. Sadan miljardin velkataakalla prosenttiyksikön nousu koroissa merkitsee aina miljardin euron menoerää. (UP)