Koulutusta halutaan erityistä tukea tarvitsevista lapsista
Päivähoidon henkilöstö kohtaa työssään suuria haasteita, kun tutkimustieto erityisen tuen tarpeessa olevista lapsista lisääntyy ja henkilöstö on huolissaan tuen tarpeessa olevien lasten määrän kasvamisesta. Miten lapsia erilaisten pulmien kanssa voitaisiin auttaa, kun erityislastentarhaopettajia ei ole edes kaikissa kunnissa ja ryhmäkoot ovat suuria?
Esimerkiksi tätä pohti kasvatustieteiden maisteri Paula Korkalainen Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan väitöksessään.
– Lapsen tarpeisiin pitäisi vastata mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kuitenkin erityiskasvatuksen aluetta pidettiin tutkimuksessani tuntemattomampana ja siihen sisältyi mystisyyttä ja vierautta. Henkilöstöllä on suuri vaikutus siihen, miten kasvatusyhteisössä suhtaudutaan erityisyyteen ja erilaiseen oppijaan ja miten lapset suhtautuvat toinen toisiinsa. Varsinkin erilainen oppija tarvitsee aikaa kehittyä ja kasvaa.
Tutkimuksessa haastatellut kuvailivat näin varhaiskasvatuksessa tapahtunutta muutosta viime vuosikymmeninä: ”Kyllä se on niin kun selvää, että silloin kun aloitti vuonna 90, niin ei puhuttu mistään dysfasiasta eikä tällasesta. Eikö niitä sitten huomattu vai mikä siinä sitten oli? Että kun tuli sitten tänne, niin niitä alkoi olla ja nyt niitä on sitten aina ja joka vuosi.”
Tukea arjen
tilanteissa
Korkalainen painottaa, että lapsen erityiseksi määrittelemiseen vaikuttavat aina ympäristö ja ihmiset, jotka määrityksen tekevät. Diagnosoimisessa piilee myös leimautumisen vaara. Lasta tulisi tukea arjen erilaisissa tilanteissa niin päivähoidossa kuin kotona. Erityistä tukea tarvitsevalle lapselle päiväjärjestyksestä ja toisten lasten seurasta on merkittävää hyötyä.
Tutkija tietää, että jos lapsen tuen tarpeet tunnistetaan ajoissa ja niihin reagoidaan, voidaan samalla vähentää mahdollisen myöhemmän tuen tarvetta. Jo eri toimintojen toistot ja tunne-elämän tukeminen voivat joskus riittää. Jos päiväkotiryhmä on suuri, siitä voi organisoida tarvittaessa pienryhmiä, mikä osaltaan tukee lasten turvallisuuden tunnetta ja luo parempia mahdollisuuksia tutustua lapseen ja siten vastata lapsen tarpeisiin.
Korkalainen kaipaa varhaiserityiskasvatuksen kehittämiselle pysyvyyttä ja jatkuvuutta, sillä jopa yli seitsemän prosenttia lapsista kuuluu erityistuen piiriin. Varhaiserityiskasvatuksessa vuorovaikutustaidot ja herkkyys kuunnella lasta ovat erityisen tärkeitä. Myös työpajatoiminnasta, kollegoiden vertaistuesta ja konsultaatiosta saatiin tutkimuksessa hyötyä, mikä osaltaan edesauttaisi hiljaisen tiedon levittämistä.
– Kuntien painiskelu taloudellisten ongelmien kanssa heijastuu varhaiserityiskasvatukseen.
Päivittäisen tuen tarve ei voi olla pelkästään erityislastentarhanopettajan vastuulla. Perushenkilöstöllä pitäisi olla enemmän osaamista.
Koulutusta
kohtaamiseen
Varhaiserityiskasvattavat painivat riittämättömyyden tunteiden kanssa. He kaipaisivat koulutusta erityisesti siihen, miten vanhempien kanssa voi ottaa vaikeitakin asioita esille. Tutkija korostaa, että lähtökohtana hyvälle hoidolle on hyvä yhteistyö lasten vanhempien kanssa.
– Kun lapsi voi hyvin, myös henkilökunta voi hyvin. Lapsen oppiminen ja eteenpäin meneminen on iso onnistumisen kokemus myös työntekijälle.
Korkalainen toivoo, että lastentarhanopettajan ja lastenhoitajien perusopinnoissa keskityttäisiin enemmän erilaisiin tapoihin oppia.
Tutkimustaan varten Korkalainen haastatteli kolmeakymmentäkuutta päiväkodin työntekijää lastenhoitajista päiväkodin johtoportaaseen. Tutkimusaineisto kerättiin Verkostoituva erityispäivähoito -kehittämishankkeessa vuosina 2003–2005.
Korkalainen on työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta päivähoidon parissa. Tällä hetkellä hän on Keski-Suomen varhaiskasvatuksen kehittämisyksikkö VARKE:n kehittämispäällikkö. Korkalainen väittelee perjantaina 26. kesäkuuta Jyväskylän yliopistossa.
uutiskirje 