Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki arvioi, että kuluvalla hallituskaudella tuloerot kasvavat vain entisestään ja myös sukupuolten välinen palkkaero suurenee.
Hän kirjoittaa asiasta blogissaanperjantaina, joka on päivä, josta lähtien Suomen naiset työskentelevät loppuvuoden talkoilla, jos naisten palkkatasoa verrataan miesten palkkatasoon.
– Pääministeri Juha Sipilä on puhunut kovasti ”talkoiden” puolesta. Tänään hän lienee tyytyväinen, koska loppuvuoden naiset työskentelevät talkoohengessä, Arhinmäki toteaa.
Naisten palkka on tänä vuonna 83,4 prosenttia miesten palkoista. Tänään perjantaina vietetään naisten palkkapäivää, jonka avulla halutaan kärjistetysti näyttää, että vuosipalkaksi muutettuna palkkaero tarkoittaa sitä, että naiset työskentelevät loppuvuoden palkatta.
Koskee erityisesti naisia
Arhinmäki listaa hallituksen työelämälle suunnittelemia muutoksia, joiden näkee vaikuttavan erityisesti naisten tuloihin.
– Vaikka hallitus joutui vetäytymään yhdestä naisten palkkapussilla käymisestään, sunnuntai- ja ylityölisien leikkaamisesta, jäljelle jäi kuitenkin pitkä liuta naisvaltaisiin aloihin sekä naisiin ja heidän toimeentuloonsa osuvia leikkauksia, Arhinmäki sanoo.
– Hallituksen suunnitteleman sairausloman ensimmäisen päivän palkattomuuden arvioidaan osuvan pahemmin naisiin, sillä naisvaltaisilla hoiva-, kasvatus- ja kaupan aloilla riski sairastua on suuri.
Hän muistuttaa myös perhevapaiden lomakertymiin suunnitellusta leikkauksesta.
– Hallitus aikoo rajata lomankertymäaikaa äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakausilta kuuteen kuukauteen. Hallituksen leikkuri kohdistuu ennen kaikkea naisiin, sillä miehet käyttävät edelleen vain alle yhdeksän prosenttia kaikista vanhempainvapaapäivistä.
Pätkätyöt naisten töitä
Hän pitää merkittävästi naisten asemaa heikentävä työmarkkinoiden uudistuksena myös vuoden pituisten määräaikaisten työsopimusten sallimista. ilman perustetta määräaikaisuudelle, jos se toteutuu.
– Pätkätyöt ja osa-aikatyöt koskettavat erityisesti naisia, hän sanoo.