Populismin jäljillä
Jätkät & jytkyt. Perussuomalaiset ja populismin retoriikka. Vastapaino (2017), 364 sivua. Emilia Palonen & Tuija Saresmaa (toim.)
Kirjassa keskitytään perussuomalaisten retoriikkaan ja merkityksenantoihin.
Aineistona ovat lähinnä Helsingin Sanomissa (HS) ja puolueen pää-äänenkannattajassa, verkkolehti Perussuomalaisissa vuosina 2002–2012 sekä HS:ssa vuonna 2015 julkaistut jutut.
Analysoidaan puolueen eduskuntapuheita, Timo Soinin ”plokia” sekä hänen kirjojaan Maisterisjätkä ja Peruspomo sekä pro gradu -tutkielmaa.
Puheenjohtaja Timo Soinin perussuomalaiset nousi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja sen jälkeen hallitukseen. Puolue hajosi, kuten ennustettiin jo vuoden 2011 eduskuntavaalien jytkyn jälkeen.
Puolue olisi voinut pysyä kasassa, jos se olisi jäänyt oppositioon. Vastuu ja äänestäjien kannalta ikävät päätökset söivät puolueen kannatusta ja kasvattivat tyytymättömyyttä.
Ulkoministerinä toimiva Soini jätti valtatyhjiön, joka puheenjohtaja Jussi Halla-ahon oli kannattajineen helppo täyttää. On tyypillistä, että populistit eivät kestä valtaa eikä vastuuta.
Oikeistopopulismi
jyrää vennamolaisuuden
Emilia Palosen ja Tuija Saresmaan toimittamassa Jätkät & jytkyt. Perussuomalaiset ja populismin retoriikka –kirjassa tutkitaan, miten populismi kiinnittyy perussuomalaisiin. Paradoksaalisesti perussuomalaisten populismi nähtiin alkumetreillä jopa demokratian pelastajana, vaikka populismilla on yleensä kielteinen leima.
Perussuomalaisten jytkyn jälkeen demokratia ja populismi kytkettiin Helsingin Sanomien (HS) jutuissa myönteisesti yhteen. Tässä näkyi kyllästyminen neljän suuren puolueen keskinäiseen vallanjakoon. Suomalaisen konsensuspolitiikan keikuttajaksi kelpasi populistipuolue, joka flirttaili vahvasti maahanmuuttovastaisuuden kanssa.
Perussuomalaiset ovat markkinoineet itseään ”vanhojen puolueiden” vastakohtana, uutena ja ryvettymättömänä. Se asemoi itsensä kansan puolelle eliittiä vastaan.
Vuoden 2011 jytkyn jälkeen oikeistopopulismi on tiukentanut otettaan puolueesta sitä mukaa, kun puolue on ajautunut etäämmäksi vennamolaisista juuristaan. Vielä viime kesän hajoamiseen johtaneessa puoluekokouksessa Soini yritti puhaltaa tulta jäähtyneeseen vennamolaisuuden hiillokseen siinä kuitenkaan onnistumatta.
Jarruna jyrkimmille
populisteille
Populismin määrittely karkaa käsistä moneen suuntaan kuten itse ilmiökin. Yksi tapa on määritellä se ohueksi ideologiaksi, joka perustuu eliitin ja kansan vastakkainasetteluun. Oikeistopopulismiin kuuluu myös vahva maahanmuuttovastaisuus. Perussuomalaiset kytkivät tiiviisti populismin ja maahanmuuttopuheen vuoden 2011 eduskuntavaalien alla.
Retorisesti tuotettu ”me”, heidät jotka lasketaan hengenheimolaisiksi, on usein artikuloitu löyhästi populismissa. Perussuomalaisten tapaan paukut käytetään halveksittavien, pelottavien ja torjuttavien ”toisten”, ei-toivottujen ihmisten määrittelyyn.
Kaikki populismi ei ole etnistä tai rasistista. Osalle perussuomalaisista ykkösvihollinen on ollut maahanmuuttajat, vaikka Soini on muodollisesti sanoutunut tästä irti. Hän itse hyökkäsi avoimesti EU:ta ja etenkin Kreikan pelastusyrityksiä vastaan, kunnes kritiikki hiljeni ulkoministerin pestin myötä.
Useiden arvomittausten mukaan puolue on Suomen maahanmuuttovastaisin. Emilia Palosen mukaan on mahdollista, että perussuomalaiset hillitsi jyrkimpien äärioikeistolaisten populistispuolueiden syntyä.
Puolue kiinnittyi populismiin, mutta ei nationalismiin ja fasismiin. Osalle Soinin aikaisista perussuomalaisista myöskään maahanmuutto ei ole ollut keskeinen syy kannattaa puoluetta. Sen sijaan Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten käyttövoima on pääasiassa nationalismissa ja maahanmuuttovastaisuudessa, ja sen sijaan populismi saattaa jäädä sivuun.
Sosiaalidemokraatit altistuivat
maahanmuuttovastaisuudelle
Palonen määrittelee soinilaisuuden eurooppalaiseksi oikeistopopulismiksi. Avoimen oikeistolainen Soini on tukeutunut kirjoituksissaan 2000-luvulla muun muassa populismin kärkihahmoihin Itävallan vapauspuolueen Jörg Haideriin ja Norjan edistyspuolueen Carl I. Hageniin sekä Tanskan kansanpuolueen Pia Kjærsgaardiin.
Soini hyödynsi kylmäverisesti maahanmuuttovastaisuutta puolueen kannatuksen kasvattamiseen. Vasemmistolaisuus on ollut Soinille pilkan ja ivan kohde, mutta tästä huolimatta hän on houkutellut sosiaalidemokraattien kannattajia. Palonen tulkitseekin, että populismi levisi myös politiikan valtavirtaan.
Sosiaalidemokraatit ovat altistuneet maahanmuuttovastaisuudelle. HS:n toimittaja Juha Akkanen nosti SDP:n perussuomalaisten rinnalle maahanmuuttovastaisena puolueena jo ennen vuoden 2011 jytkyvaaleja.
SDP:n Eero Heinäluoma asetti maahanmuuttajat ja Suomen työttömät periperussuomalaiseen malliin vastakkain. SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vaati Kataisen hallituksessa lisäehtoja Kreikan lainoille. Tätä ei olisi tapahtunut ilman Soinin EU-vastaista eduskuntavaalikampanjaa.
Nämä ja monet muut SDP:n perussuomalaisten näkemyksiä liehittelevät linjaukset osoittavat demarien pelänneen kannattajiensa lipeävän perussuomalaisiin, kuten on tapahtunutkin.
Perussuomalaiset onnistuivat tuomaan omaa agendaansa SDP:n kautta suomalaiseen politiikkaan jytkyn jälkeen, vaikka puolue ei ollut hallituksessa. Sipilän hallitus taas nielaisi koko syötin: hallituksen maahanmuuttolinjaukset ovat suoraan Halla-ahon kynästä.
Populismin jäljillä
Jätkät & jytkyt. Perussuomalaiset ja populismin retoriikka. Vastapaino (2017), 364 sivua. Emilia Palonen & Tuija Saresmaa (toim.)
Kirjassa keskitytään perussuomalaisten retoriikkaan ja merkityksenantoihin.
Aineistona ovat lähinnä Helsingin Sanomissa (HS) ja puolueen pää-äänenkannattajassa, verkkolehti Perussuomalaisissa vuosina 2002–2012 sekä HS:ssa vuonna 2015 julkaistut jutut.
Analysoidaan puolueen eduskuntapuheita, Timo Soinin ”plokia” sekä hänen kirjojaan Maisterisjätkä ja Peruspomo sekä pro gradu -tutkielmaa.
uutiskirje 
