Dokumentti Pieni asekauppa (The Gun Shop, 2016) esitettiin edellisen kerran vajaa vuosi sitten. Sen jälkeen on ehtinyt taas tapahtua, mitä tulee amerikkalaiseen tuliasekulttuuriin. Sitä vastaan nousi voimakas protestiaalto äskettäisten Floridan kouluampumisten jälkeen. Mielenkiintoista nähdä, tehdäänkö asian suhteen lainsäädännön tasolla vihdoin jotain oleellista muutosta.
Pieni asekauppa -dokkarissa vieraillaan Yhdysvaltain Keskilännessä sijaitsevassa noin 50 000 asukkaan Battle Creekin kaupungissa ja tutustutaan meininkiin Freedom Firearms -asekaupan tiloissa. Oppaina toimivat liikkeen omistajat ja myyjät sekä asiakaskunta. Sanansa sanoo myös paikallinen poliisipäällikkö.
Pienimuotoisessa dokumentissa kuultavat tavallisten ihmisten näkemykset kertovat varmasti jotain olennaista amerikkalaisessa yhteiskunnassa vallitsevasta epävarmuuden ja pelon ilmapiiristä. Aseet kuuluvat sikäläiseen elämänmenoon, mikä ei ole niinkään uutinen kuin itsestäänselvyys.
Silläkin on taustansa, ja se on yleisesti tunnettu: Yhdysvallat on väkivallalla luotu yhteiskunta, se on hyvin yksilökeskeinen (”Pitää olla Joku”), kilpailuhenkinen ja eriarvoisuutta tuottava yhteiskunta, joten väkivallan kasvotkin ovat moninaiset.
Tältä pohjalta Freedom Firearmsin kaltainen yritys kuuluu voittajiin. Työpäivä putiikissa kelpaa kuuluttaa alkavaksi näinkin tulivoimaisesti: ”Aurinko nousee, aseet esiin!”.
Pieni asekauppa. TV2 ma 26.3. klo 21.30. Areena 30 päivää.