Koronan
toinen aalto
iski Livornoon
kovempaa kuin
ensimmäinen.
Maty seisoo auringossa. Hänellä on käsissään uudet toimintasuunnitelmat, eikä sininen kasvomaski pysty peittämään hymyä.
– Livorno on aina toivottanut kaikki tervetulleiksi, täällä ei edes ollut ghettoa, mutta nyt meilläkin on ihmisiä, jotka haluavat olla rasisteja, sanoo Alba tarttuen Matya kyynärpäästä.
Alba ja Maty jatkavat matkaansa. He kulkevat verkalleen aukion poikki ja ohittavat Garibaldin patsaan, joka katsoo kohti satamaa.
Toiset lähtevät vanhusten kanssa ostoksille, toiset tuovat ostoksia kotiin.
Garibaldin kaupunginosan kapeat ja vilkkaat kadut ovat aukion takana. Täällä sijaitsee La Riuso, paikka jossa vuodesta 2017 lähtien on jaettu ilmaiseksi vaatteita, kirjoja, leluja ja muita käytettyjä tavaroita. Siellä toteutetaan myös alueen asukkaille tarkoitettuja erilaisia projekteja. Vanhan rakennuksen keskellä on pieni pylväskäytävä, ja siellä tapaavat yli 80-vuotias livornolainen Alba ja 26-vuotias senegalilainen Maty keskellä kirjapinoja ja ruukkukasveja.
Pian on alkamassa ensimmäinen kokous, jossa suunnitellaan uutta vaihetta Riconoscersi solidali -projektiin. Projektin käynnistivät La Riusoa ylläpitävä Mezclar22-yhdistys sekä maahanmuuttajanaisten yhdistys CESDI, ja se saa rahoitusta valdolaiskirkolta. Projektin tarkoituksena on tutustuttaa toisiinsa kaupunginosan vanhuksia ja nuoria maahanmuuttajia.
Maty on asunut Italiassa viisi vuotta.
– Opiskelin ja halusin pyrkiä yliopistoon, mutta sitten sain ensimmäisen lapseni, enkä voinut enää jatkaa, kertoo Maty.
Matylla on yhä hankaluuksia italian kielen kanssa, eikä keskustelu vanhojen ihmisten kanssa ole kovin helppoa. Hän lähti mukaan projektiin parantaakseen kielitaitoaan ja ansaitakseen hieman tuloja.
Korona iski Livornoon
Filippo johtaa La Riuson toimintaa, ja hän toimii myös vapaaehtoisten ohjaajana.
– Projekti alkoi juuri ennen koronapandemiaa, ja jouduimme lopettamaan italian kielen kurssit maaliskuussa. Pystyimme jatkamaan vasta kesällä.
Riconoscersi solidali pääsi vauhtiin syyskuussa: nuoret alkoivat koputella vanhusten ovia tarjotakseen apua ja keskustellakseen. Jotkut toivat ostoksia koteihin, toiset taas lähtivät yhdessä vanhusten kanssa ostoksille tai kävelylle. Näin ihmisillä oli tilaisuus tutustua toisiinsa.
– Projektin päämääränä on saada maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita mukaan sosiaaliseen ja työelämään sekä samalla kehittää molemminpuolista solidaarisuutta heidän ja Garibaldin kaupunginosan vanhojen ihmisten välille, sanoo Mezclar22-yhdistyksen puheenjohtaja Veruska.
Valitettavasti tilanne muuttui lokakuun jälkeen. Koronaepidemia iski Livornoon paljon pahemmin kuin keväällä, ja projektin täytyi ottaa uusi suunta terveysriskien ja rajoitusten takia.
– Siinä vaikeassa tilanteessa monista toimintamuodoista tuli mahdottomia, ja monet ovat jättäytyneet pois tartunnan pelossa. Jotkut tekevät ruokaostoksensa laskemalla korin ikkunastaan alas täytettäväksi, kertoo Veruska.
Marraskuussa Toscana, jossa Livorno sijaitsee, julistettiin korkean riskin ”punaiseksi vyöhykkeeksi”. Projekti alkoi jälleen auttaa ruoka- ja lääkeostoksissa, ja siitä tuli todellinen voimavara monille. Se antoi tilaisuuden eristyneisyyden murtamiseen sekä vastaanottokeskuksissa että vanhoissa taloissa yksinäisyyteen suljetuille.
Senegalin räätäli
Seydou, 27-vuotias senegalilainen, alkoi syyskuussa tavata Graziaa, joka asuu kivenheiton matkan päässä La Riusosta. He alkoivat käydä yhdessä ruokaostoksilla. Mutta sitten Grazia ei enää uskaltanut lähteä kotoaan. Nyt ostoksissa auttaa hänen tyttärensä, joka oli töissä baarissa eikä voi nyt käydä töissä. Seydou käy usein Grazian ikkunan alla ja vaihtaa muutaman sanan, pyrkien näin säilyttämään syksyllä syntyneen yhteyden.
Jo ennen projektia Seydou kävi usein La Riusossa. Hän perusti pylväskäytävään pienen työpajan, jossa on pari ompelukonetta ja pöydällä kasa tilkkuja.
Koronan toinen aalto iski Livornoon kovempaa kuin ensimmäinen.
– Olen opiskellut kahdeksan vuotta, mutta en saa täällä töitä räätälinä. Pystyn tekemään pieniä korjaustöitä kotona, mutta materiaalit ovat kalliita, enkä saa edes omiani takaisin maksetuilla palkkioilla. Tämä ei ole oikeaa työtä, Seydou sanoo ottaen laatikosta keltaisen lankarullan.
Seydou kertoo lähteneensä Senegalista pakoon työttömyyttä.
– Kaikilla on siellä sama tilanne, ja monet kuolevat yrittäessään ylittää Välimerta.
Seydou on nyt asunut Livornossa kolme vuotta. Hän työskentelee firmassa, joka tarjoaa muutamia tunteja siivoustöitä. Yhdistämällä nämä tulot toimintaan La Riusossa Seydou pystyy tulemaan toimeen, mutta hän haluaisi löytää kunnollisen työpaikan.
Lannseny vie ruokaa Pierolle
Lannseny on saanut aamun jakelukierroksen valmiiksi ja istuu nyt kahvin ja lämpimän focaccia-leivän kanssa pylväskäytävässä. Hän kertoo tekevänsä ruoka- ja lääkeostoksia kolmena päivänä viikossa. Hän on vasta äskettäin aloittanut ja on hyvin aktiivinen.
Lannseny on jo ystävystynyt 74-vuotiaan Pieron kanssa. Piero on syntyperäinen livornolainen, joka joutuu terveydentilansa takia pysymään kotona. Lannseny kävelee aina portaat viemään ostokset Pierolle, mutta nyt he eivät voi pysähtyä pitkäksi aikaa juttelemaan. He tapaavat porrastasanteella turvaetäisyydellä ja maskit kasvoillaan. Piero lainaa usein Lannsenylle kirjoja: romaaneita, autokouluoppaan, sanakirjan.
Lannseny jatkaa opintojaan Livornossa. Hänen oli tarkoitus mennä iltakursseille, mutta nyt hän mieluummin odottaa aikaa, jolloin opetus ei enää tapahdu etänä.
– Saisin varmaan etäopiskelullakin suoritetuksi tutkinnon, mutta tuskin oppisin oikeasti mitään, sanoo Lannseny, joka on alun perin kotoisin Malin pohjoisosista.
Hän on 22-vuotias ja asunut kolme vuotta Livornossa, jonne hän aikoo myös jäädä.
Lannseny lähti paetakseen sodan tuhoja ja pakkovärväystä radikaali-islamistien joukkoihin. Hän juuttui matkalla vuodeksi Libyaan.
– Ei sen pidemmäksi aikaa, minulle kävi hyvin, Lannseny hymyilee.
Hän saapui Lampedusasta suoraan Livornoon, erityisvastaanottokeskukseen, joka sijaitsee Garibaldin kaupunginosan ja rautatieaseman välissä.
– Heti kun astuin ulos bussista, vastassa oli Giulia, joka kehotti minua tulemaan kouluun seuraavana päivänä.
Paikalla on nytkin Giulia, joka kiusoittelee Lannsenya.
– Sinä puhut liian nopeasti, Lannseny. Haluat sanoa liian monta asiaa yhtä aikaa ja nielet sanoja. Vanhat ihmiset eivät ymmärrä sinua!
Iltapäivätoimintaa koululaisille
Iltapäivisin La Riusossa on toimintaa alueen koululaisille, joista monet ovat ulkomaalaistaustaisia. Aluksi Giulia kävi hakemassa heitä suoraan koulujen tai lähikauppojen edestä ja keskusteli opettajien sekä vanhempien kanssa. Runsaan kahden vuoden kuluessa toiminta on laajentunut ja osanottajien määrä kasvanut. Giulian lisäksi mukaan on tullut muita vapaaehtoisia kuten Chiara, Martina ja Ahmed. Jokaisen lapsen kehitystä on seurattu yksilöllisesti, ja näin on syntynyt todellinen verkosto.
Ymmärtääksemme Riconoscersi solidalin tarinaa on palattava Giuseppe Conten ensimmäisen hallituksen sisäministerin Matteo Salvinin vuonna 2018 allekirjoittamiin määräyksiin.
– Siitä kaikki alkoi, muistelee Filippo.
Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten SPRAR-järjestelmän lakkauttaminen teki käytännössä lopun humanitaarisin perustein tapahtuvasta suojelusta.
Päätös johti siihen, että vuonna 2019 yhdeksän Livornossa toimineista kahdestatoista erityisvastaanottokeskuksesta suljettiin. Vielä suurempi merkitys oli sillä, että samalla katkesivat monet projektit, toiminnat ja yhteydet, sanalla sanoen kaikki tulevaisuuden näköalat vastaanottokeskuksissa asuneille.
Lannseny on lähdössä takaisin uusimuotoiseen, läheisessä Venicen kaupunginosassa sijaitsevaan vastaanottokeskukseen. Sitä ennen hän pysähtyy näyttämään Giulialle viestiä puhelimestaan.
”Katso, he ovat hyväksyneet turvapaikkahakemukseni!”
Giacomo Sini on Livornossa asuva italialainen valokuvaaja ja toimittaja, jonka töitä on julkaistu useissa suurissa kansainvälisissä medioissa.
Käännös: Arto Huovinen
uutiskirje 