”Kuningashedelmä” ei tarjoa ruhtinaallista elantoa

Makoisaa mangoa kutsutaan hedelmien kuninkaaksi, mutta sen viljelijöiden elämä on kaukana ruhtinaallisesta Pakistanissa, joka tuottaa mangoja kolmanneksi eniten maailmassa.

Pakistanin mangosato oli viime vuonna 1,7 miljoonaa tonnia, josta meni vientiin alle kymmenesosa. Asiantuntijoiden mielestä Pakistan voisi viedä jopa 40 prosenttia mangoistaan, mutta valtion kiinnostus alaan on vähäinen.

Mangonviljelijöillä taas on kylliksi murheita muutenkin. Farid Khan Khakwan viljelee 80 hehtaarin tilaa laadukkaista mangoistaan tunnetussa Shujabadissa Pakistanin Punjabissa. Mangon kukinnasta helmikuulla aina sadonkorjuun päättymiseen elokuussa hänen toiveensa keskittyvät säihin.

– Koskaan ei voi olla liian varma ennen kuin hedelmät on poimittu puista, hän varoittaa.

Halla heikensi kukintaa

Mangosatoa uhkaavat lämpötilojen heittely, sateiden oikuttelu ja poikkeuksellisen kova tuuli. Kaikki ovat yleistyneet ilmastonmuutoksen myötä.

Tälle vuodelle povataan 25–30 prosenttia keskimääräistä huonompaa mangosatoa.

– Talvi oli poikkeuksellisen pitkä, ja puiden kukinnan aikaan esiintyi hallaa, kertoo Khakwan, joka peri tilan isältään 13 vuotta sitten.

Pakistanin tärkein tukija Yhdysvallat on ryhtynyt avustamaan mangontuotantoa ja viennin kehittämistä.

Kasvitieteen tohtori Waqar Ahmed on työskennellyt vuodesta 2009 lähtien 29 tilalla Yhdysvaltain kehitysapuviraston Usaidin pestillä. Koulutusta on annettu 4 500 mangonviljelijälle ja -viejälle. Tiloista 14 on varustettu nykyaikaisin jalostuslaittein ja varastoin.

– Tänä vuonna autamme viljelijöitä saamaan Gap-sertifikaatin, jota vienti Euroopan ja USA:n markkinoille vaatii, hankkeen tiedotusta vetävä Haroon Shuaib sanoo.

Iso puu ei olekaan paras

– En seurannut alan kehitystä enkä tiennyt, että puita voi ruiskuttaa mikroravinteilla perinteisen lannoituksen sijasta, koulutukseen osallistunut Ghulam Sarwar Abro sanoo.

Hän ylpeili aiemmin puidensa korkeudella ymmärtämättä, että ne tuottavat vähemmän hedelmiä. Kurssin jälkeen hän ryhtyi heti leikkaamaan puitaan, mikä pelasti ne kovan tuulen riepottelulta.

Pakistanin valtion panos mangontuotantoon ei kerää kiitoksia.

– Aikaa, rahaa ja energiaa tuhlataan seminaareihin ja mangogaaloihin. Tuloksia tulisi, jos Pakistan edistäisi kauppaa ulkomailla, Ahmed vakuuttaa.

Toistaiseksi kaupasta hyötyvät vähiten mangonviljelijät, jotka joutuvat myymään helposti pilaantuvat tuotteensa pilkkahintaan. Jo paikallisilla markkinoilla välittäjäporras ottaa nelinkertaisen hinnan.

Myös lannoite- ja torjunta-ainetukiaiset kiertävät viljelijät, sillä valtio maksaa ne kemikaalien valmistajille.

Sindhin ja Punjabin maakunnat ovat Pakistanin tärkeimpiä mangontuotantoalueita. Kummassakin toimii alan tutkimuslaitoksia, mutta niiden hankkima viisaus ei välity viljelijöille, vaan jää pölyttymään hyllyihin, Ahmed valittaa.