Viimeinen sana
Samaan aikaan, kun keskustelu on kuohunut maahanmuuttajamiesten ja seksuaalisen häirinnän ympärillä, on kiehunut myös kantasuomalaisten parisuhteiden liepeillä.
Oudolla tavalla nämä keskustelut kietoutuvat yhteen. Molemmissa pohjavireenä ovat käsitykset sukupuolirooleista.
Parisuhdekeskustelun voi tiivistää lauseeseen: Miehet ovat tossun alla.
Miehellä on vastuu omasta käytöksestään siinä missä naisellakin.
Näin siitä huolimatta, että kotitöistä suurin osa kasautuu yhä naisten harteille ja siitä huolimatta, että naiset kokevat väkivaltaa joka viidennessä parisuhteessa.
Rosa Meriläinen kirjoitti blogissaan (HS 4.1.) ylistyksen naisystävilleen. Hän kertoo ystävyyssuhteidensa kestävän elämäntilanteiden muutokset: ”Miehiä tulee ja menee, ystävättäret pysyvät”.
Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen pitää (HS 13.1.) tätä esimerkkinä miehiä vähättelevästä puheesta, joka johtaa miesten syrjimiseen.
”Naisystävät ovat tärkeitä mutta eivät koskaan yhtä tärkeitä kuin puoliso, valittu tai lasten isä”, Vaaranen kirjoittaa.
(Tähän väliin huomautus: Vaaranen jättää huomiotta muut kuin kahden cis-heteron muodostamat, lapselliset parisuhteet. Olen tietoinen tästä heteronormatiivisuudesta, stereotyypittelystä ja rajaavuudesta. Muun muassa ne johtivat tämän kirjoituksen syntymiseen.)
Vaarasen kirjoituksen taustalla tuntuu olevan ajatus siitä, että naisen ystävyyssuhteet ovat vain tyhjän tilan täyttämistä siihen saakka, kun nainen ”löytää Sen oikean”.
Vaarasen väite siitä, että ystävyyssuhteet ovat helpompia, koska naisen ”suhde mieheen ei säestä olemassa olevaa vaan pakottaa kasvamaan ja kehittymään”, on mielestäni outo. Parhaimmillaan luottamukseen perustuva suora puhe ystävien kesken nimenomaan auttaa kasvamaan hyvään suuntaan.
Se, että miehet Vaarasen mukaan puhuvat keskenään lähinnä urheilusta, on miesten itsensä vastuulla, ei tasa-arvo-ongelma tai naisten syytä.
Vaarasen mukaan miehiä väheksytään ”liitoissa ja sinkkuelämässä”. Nainen muuttuu parisuhteessa hänen mielestään kenraaliksi, ja mies tämän apuriksi.
Tuota noin. Jos nyt puhumme oikeustoimikelpoisista aikuisista, niin parisuhteesta on kaksi vastuussa. Miehellä on vastuu omasta käytöksestään siinä missä naisellakin.
Etenkään lapsiperheen arki ei pyöri, ellei sen näkyvän tiskikoneen täyttämisen, pukemisen, ruoan laittamisen, pyykin lajittelun, pesemisen, ripustamisen ja kaappiin viikkaamisen, nenän niistämisen ja lelujen lattialta korjaamisen lisäksi tehdä paljon näkymätöntä kotityötä.
Organisointia, suunnittelua ja ennakointia.
Kuka hankkii lahjat lapsen kaverin synttäreille, kuka huomaa hommata uudet talvivaatteet pieneksi jääneiden tilalle, kuka hoitaa harrastuksiin kuskaamiset, kuka pakkaa, kun lähdetään mummolaan, kuka varaa ajan hammaslääkäriin, kuka miettii, mitä tänään syödään, kuka suunnittelee lasten pitkien kesälomien aikataulut?
Useimmiten nainen.
Jos mieheltä vuonna 2016 vaaditaan aikuista vastuunottoa ja myös näkymättömään kotityöhön osallistumista, ei kyse ole alistamisesta.
Lainaan lopuksi stand up -koomikko Jukka Lindströmin viisaita sanoja:
”Jos on aina ollut etuoikeutettu, tasa-arvo tuntuu syrjinnältä.”
lehti 