Onko maalla todellakin mukavaa?

Akaan Kylmäkoski on vanhaa maatalousaluetta Etelä-Pirkanmaalla. Kyläkunta on kohtuullisesti menestyvien keskikokoisten maatilojen tilkkutäkki, jossa kukin talo seisoo viljavien savimaapeltojensa keskellä.

Joka toisesta talosta on isäntä tai emäntä myös osallistunut kunnalliseen päätöksentekoon. Isompien talojen isännät ovat kuuluneet kokoomuksen leiriin, keskisuurilla tiloilla on kannatettu keskustaa, ja töllien väki ja rengit ovat äänestäneet vasemmistopuolueita.

Mitä tuumitaan Kylmäkosken tiloilla näinä maaseudun murroksen aikoina.

Vanhanisännän Mauri Maijalan, 64, mielestä viljelijät voivat ihan hyvin.

– Jos ymmärtää sovittaa investointinsa tilan tuoton mukaan, niin kohtalaisen kokoisella tilalla tulee oikein hyvin toimeen.

Maijalan lapsuuden kotitilan koko oli 28 hehtaaria, ja navetassa ammui 14 lehmää. Tila oli tuon ajan keskikokoa.

– Vielä 1970-luvun taitteessa meillä niitettiin ruista viikatteella ja kynnöt tehtiin hevosilla. Hevosia oli tallissa neljä. Lehmät lypsettiin käsin, Maijala muistelee.

Työmäärästä ei selvitty oman väen voimin, vaikka lapsetkin osallistuivat talon töihin pienestä pitäen. Lisäksi tarvittiin renki ja piika.

Nykyinen vanhaemäntä Riitta Maijala muistaa että kitkaakin oli. Karjakko otti lopputilin, kun emäntä huomautti hänelle, ettei sadepäivänäkään sopinut aivan jouten olla.

Viikate naulaan
koneiden myötä

Ensimmäinen kannumallinen lypsykone tilalle saatiin jo 60-luvulla – samoihin aikoihin kun televisioita alkoi ilmestyä koteihin. Traktoria joutui tilaaja odottamaan puolitoista vuotta. Maijalaan se saatiin 1970-luvulla.

Koneellistumisen myötä ei enää tarvittu ulkopuolista työvoimaa. Isännällekin jäi aikaa politikointiin ja Jaakko Maijala istuikin viisi kautta kunnanvaltuustossa. Mauri Maijala arvelee, että isä valitsi kokoomuksen aika epäpoliittisista syistä, lähinnä tutun kaveriporukan takia.

Kotona ei politiikasta koskaan puhuttu. Mauri Maijalakin silti kokeili yhden kauden valtuustossa vaikuttamista keskustan edustajana. Mutta pojasta polvi sen kuin paranee: Maurin poika Antti Maijala on nyt vasemmistoliiton edustajana valtuustossa.

Vuonna 1985 tehtiin sukupolvenvaihdos ja Mauri Maijala alkoi isännöidä tilaa. Siihen asti hän oli palkattuna renkinä. Jos tilanne joskus aiheutti palkkakiistoja, niin ne selvitettiin hämäläisellä rauhallisuudella.

Tilaa koneistettiin, ja taloon saatiin leikkuupuimuri, kaivuri, putkilypsykone ja maitotankki navettaan. Kallein investointi oli vuonna 2003 valmistunut pihattonavetta, jonka rahoittamiseksi oli otettava lainaa. Nykyaikainen navetta oli välttämätön, ja tilan tuotolla pystyi hoitamaan velat.

– Jos joku teettää suurella velkarahoituksella utopistisen robottinavetan, eikä pysty tuotoilla velkojaan hoitamaan, niin se osoittaa harkintakyvyn puutetta. Jokainen yli-investoiva yritys voi joutua hankaluuksiin, Mauri Maijala sanoo.

Maijala on itse osannut sovittaa tilan kasvuvauhdin resursseihin, ja vähitellen keskikokoisesta perustilasta on kehittynyt tuotantolaitos, jonka parinsadan hehtaarin viljelykset tuottavat rehun pihattonavetassa käyskentelevälle satapäiselle karjalle. Tilan koko on vähitellen kasvanut, kun on ostettu maata pikkutiloilta, joille ei ole löytynyt jatkajia.

Maijalan tilan tulevaisuuskin näyttää hyvältä, koska jatkaja löytyi omasta takaa. Vaikka poika valitsikin metallimiehen uran, niin tytär kiinnostui viljelystä. Sukupolvenvaihdos tehtiin 2013.

Mauri Maijala korostaa, että nyt he Riitta-emännän kanssa ovat ihan oikeasti eläkeläisiä ja auttavat tyttären perhettä vähemmän kuin itse saivat aikanaan apua vanhaltaparilta.

– Kolmasosa viljelijän tuloista tulee nykyään EU:n maataloustukina, ja jos ne sähläyksen takia menettää, siinä onkin ihmeessä. Hätää ei ole vaikka sato epäonnistuisikin, koska tuet tulevat kuitenkin.

– Vaikka tukirahoissa on turva, niin minun mielestäni tulon pitäisi oikeasti tulla tuotannosta, Maijala sanoo.

Maatalouslomitus
on rankkaa duunia

Maatalouslomittajan työ oli vielä 80-luvulla vaihtelevaa, työtehtäviä riitti Alkossa asioimisesta sianporsaitten salvomiseen.

– Meno ei nykyään ole ihan niin hurjaa, lempääläläinen maatalouslomituksen työnjohtaja Tarja Tamminen naurahtaa.

Lomittajilla ei voi teetättää mitä tahansa töitä, vaan on tarkasti määritelty, että lomittajan tehtäviin kuuluvat vain välttämättömät päivittäiset karjanhoitoon liittyvät tehtävät. Ei esimerkiksi mattojen pesu eikä apteekissa asiointi.

Lempäälä kuuluu kuuden kunnan muodostamaan lomitusorganisaatioon, jossa työskentelee kuutisenkymmentä lomittajaa ja lisäksi tuntityöntekijöitä. Määrä on sopiva, eikä ala nyt voisi työllistää enempää, koska tilakokojen suuretessa pikkutilat ja sitä myötä lomitustarve vähenevät.

– Työ on usein raskasta ja haastavaa, mutta työntekijät ovat tyytyväisiä. Asiakaskyselyn mukaan lomittajat nauttivat suurta luottamusta.

– Alalle ei yleensä tulla sattumalta, vaan töihin valikoituu eläimistä pitäviä ihmisiä, usein maatilojen lapsia, joille ala on pienestä pitäen ollut läheinen, Tamminen selvittää.

Ammattitaitokin on yleensä hankittuna. On käyty maatalousoppilaitokset ja agrologejakin tulee lomittajiksi. Koneellistuva ala vaatii myös jatkokoulutusta. Hienoon robottinavettaan ei voi kylmiltään päästää ketään, joten työntekijöille järjestetään kursseja ammattitaidon päivittämiseksi. Tilojen konekanta on vaihtelevaa ja monenlaista tekniikkaa pitää hallita.

– Tietysti työssä on vielä vanhempaakin polvea, jota uusi tekniikka hirvittää. Onneksi on vielä vanhanaikaisiakin pikkutiloja, joilla vanhemmat lomittajat voivat työskennellä. Tamminen sanoo

Työskentelijätkin
ovat järjestyneet

Vaikka lomittajat pääsääntöisesti työskentelevät yksin tiloilla, niin aktiivisuutta järjestäytymiseen on löytynyt. On perustettu ammattiosasto ja valittu pääluottamusmies. Lempäälässä toimii myös lomittajien Hyöty-ryhmä, joka neuvottelee työsuhdeasioista hallinnon kanssa.

Lomittaja ei ole työsuhteessa tilan kanssa, vaan työnantaja ja esimies on kunta, ja mahdolliset ristiriidat neuvotellaan työnantajan kanssa.

Lomittajan palkka on on parhaimmillaan ikälisineen noin 2 300 euroa kuussa. Lomittaja käy aamulypsyllä kello 5:n ja 10:n välisenä aikana, palaa välillä kotiinsa ja saapuu taas iltalypsylle kello 16:n jälkeen. Matkaa saattaa kertyä yhteen suuntaan jopa 50 kilometriä, mutta matkakorvaus maksetaan vain yhdestä edestakaisesta matkasta.

– Tästä työstä täytyy kyllä tykätä, jotta jaksaa, Tamminen arvelee.

– Vaihtuvuus alalla on kuitenkin pientä. Moni on ollut töissä jopa 25 vuotta ja tuorein palkattukin on viihtynyt jo kaksi vuotta.

Maataloudessa
paljon eri ammattikuntia

Maaseudun työnantajaliitto ja Puuliitto ovat nykyään neuvottelupöydässä, kun sorvataan maatalouselinkeinoa koskevia työehtosopimuksia. Sorvaamista onkin, sillä liittoihin kuuluu kymmeniä hyvin erilaisia ammattikuntia. On turkis- ja mehiläistarhauksesta, kalankasvatuksesta, lomamökkien vuokrauksesta, lomituksesta, viininviljelyksestä ja perinteisestä maanviljelystä elantonsa saavia yrittäjiä ja työntekijöitä.

70 vuotta sitten perustettua Maaseudun Työnantajaliittoa johtaa nykyään Veli-Matti Rekola. Työnantajajärjestöön kuuluu paljon pieniä työpaikkoja, joilla työ on usein kausiluonteista. Alalla on paljon järjestäytymättömiä työnantajia, toisaalta muutamat vain yhden työntekijän paikatkin kuuluvat liittoon.

– Maaseudulla työtä olisi tarjolla enemmänkin, mutta kannattavuus rajoittaa työllistämistä. Työllistämistukien avulla voitaisiin työllistää enemmän ihmisiä, Rekola arvelee.

Maatalouden rakennemuutos kiihtyy, pienet tilat lopettavat ja suuret kasvavat, muutamat erikoistuvat. Palkkatyövoimaa tarvitaan, mutta tyypillistä on kausityövoiman tarve, joka nykyään usein ratkaistaan pestaamalla paljon ulkomaista työvoimaa.

– Alalla on ollut kohtalaisen rauhallista, työtaisteluita ei juurikaan ole, ja neuvottelut sujuvat hyvin, vaikka pienillä työpaikoilla ei useinkaan ole luottamusmiehiä, Rekola pohdiskelee.

Alhainen
järjestäytymisaste

Vastapuolen neuvottelija, Puuliiton puheenjohtaja Jari Nilosaari sanoo, että kenttä on hankala, koska hoidettavana on aloja, joilla on varsin erilaisia tarpeita ja ongelmia.

– On myös paljon pieniä työpaikkoja joihin ei tieto kulje. Järjestäytymisprosentti onkin alalla alhainen, alle 50 prosenttia kaikista alan työntekijöistä on järjestäytynyt.

– Etenkin ulkomaalaiset, kielitaidottomat kausityöläiset ovat haavoittuvia. Turvapaikanhakijoita maataloustöissä ei juuri ole, mutta paljon tulee työntekijöitä Venäjältä, Virosta, Ukrainasta ja Puolasta.

Oikeuksistaan tietämätön järjestäytymätön työntekijä on usein myös pelokas eikä uskalla liittyä liittoon, tai ei osaa edes ottaa yhteyttä.

– Vaikka työntekijä ei olisi edes liiton jäsen niin toivomme, että hän uskaltaisi kuitenkin soittaa liittoon tarvitessaan apua, Nilosaari kehottaa.

Nilosaaren mielestä maatalous ei voi olla mikään suurtyöttömyyden ratkaisija.

– Mutta jonkin verran työpaikkoja täältäkin saattaisi löytyä, jos saataisiin sovittua sellaiset pelisäännöt, että mahdollinen työnantaja uskaltaisi ottaa sen ensimmäisen työntekijän.