– Neljältä aamulla piti lähteä vettä hakemaan, kävellä neljäkymmentä minuuttia kaksi kanisteria harteilla, ylös ja alas kukkulanrinteitä, brasilialainen maanviljelijä Givaldo dos Santos muistelee aikoja ennen sadevesitankin hankkimista.
Brasilian koillisosissa maa on kuivaa ja maatilat pieniä. Niissä oloissa maanviljely on rankkaa puuhaa, jonka rasittavuutta erilaiset luomuratkaisut vähentävät.
Vuonna 2010 hankittu sadevesitankki oli dos Santosin pariskunnalle ratkaiseva parannus, sillä sen jälkeen juomavettä ei enää tarvinnut rahdata kilometrien päästä. Alkuun päästyään he rakensivat seuraavaksi vesialtaan, ”barreiron”, puutarhan kastelua varten ja paria vuotta myöhemmin entistä suuremman sadevesitankin, tilavuudeltaan 52 000 litraa.
”Meillä oli kaksisataa kanaa, mutta myimme ne, sillä täällä ryöstellään paljon.”
– Nyt elämä on helppoa”, todistavat Givaldo, 48, ja vaimo Nina, 47.
– Nyt meillä on runsaasti vettä, vaikka kuivuutta on kestänyt jo viimeiset kuusi vuotta. Vesialtaamme on kuivunut vain kerran, kaksi vuotta sitten, ja silloinkin vain lyhyeksi ajaksi, Nina selittää.
Vesi on mahdollistanut puutarhan kasvattamisen. Nyt dos Santosien hedelmätarhassa kukoistavat appelsiinit, greipit, mangot, kirsikat ja amrapuun hedelmät. Hedelmäpuiden rinnalle pariskunta on juuri rakentanut pienen kasvihuoneen, jonne he aikovat istuttaa tomaatteja, korianteria ja vihanneksia myyntiin.
Saatuaan rahoitusta valtiolta ja vaihtoehtoisiin maanviljelyprojekteihin keskittyneeltä kansalaisjärjestö ASPTA:lta dos Santosit ovat hankkineet koneen, joka tekee hedelmäsosetta myytäväksi, sekä pakastimen soseen säilöntään.
Hengenvaarallinen kanatarha
Maatilan tuotantotoimintaa ovat lisäksi monipuolistaneet lukuisat pikkuinnovaatiot. Pariskunnalla on ekologinen uuni, jossa he paistavat kakkuja. Uuni vähentää kaasun kulutusta ja samalla polttaa hyvin vähän puuta. He käyttävät lannoitteena lantaa, jota saavat kasvattamistaan vasikoista. He myös säilövät paikallisia siemeniä.
Maatilan rajoja kiertävät aidat, jotka on tehty alkujaan Meksikosta ja Väli-Amerikasta kotoisin olevasta rusotuomenpuusta. Dos Santosit toivovat, että aita toimii myös suojamuurina naapuritiloilla käytettyjä maatalouskemikaaleja vastaan. Lisäksi rusotuomenpuusta saa hyvää eläinten rehua.
Vielä jokin aika sitten dos Santosit kasvattivat kanoja, joista he saivat hyvän hinnan niiden luonnonmukaisen ruokavalion vuoksi.
– Meillä oli kaksisataa kanaa, mutta myimme ne, sillä täällä ryöstellään paljon. Voit menettää henkesi kananpojan vuoksi, Givaldo sanoo.
Monipuolinen, tehokkaaseen veden hyödyntämiseen yhdistetty luomutuotanto on tehnyt dos Santosien pikkutilasta ASPTA:n malliesimerkin sopeutumisesta Brasilian koillisosan puolikuivaan ilmastoon. Siksi maatilalla käy usein vieraita.
– Kerran meillä oli 52 vierailijaa, aviomies muistelee.
Tomusta vehreyteen
Toinen maatila, jonne vierailijoita mielellään viedään, kuuluu Joelma ja Roberto Pereiralle. Pereirat ovat siinä määrin varustautuneet jatkuviin vierailuihin, että ovat rakentaneet rinnettä pitkin valuvaa sadevettä keräävälle terassilleen katoksen. Ihan vain kokousten pitämistä varten.
– Me ostimme tämän puoli hehtaaria vuonna 2002 kaverilta, joka kasvatti karjaa ja jätti kuivaksi tallattuun maahan vain kaksi puuta. Nyt kaikkialla vihertää, Joelma sanoo.
Tilalla on kolme vesitankkia juomavettä varten ja yksi kasteluun, biokaasulaitos joka tekee orgaanisista jätteistä kaasua paljon enemmän kuin perhe tarvitsee, nestemäistä luonnonmukaista lannoitetta tuottava järjestelmä, komposti, pieni kylvölava, kaktuksia ja muita ravinnoksi sopivia kasveja – kaikki puristettuna puoleen hehtaariin.
lehti 