Kreikan kolmas ja viimeinen lainaohjelma päättyi maanantaina, ja maan sanotaan nyt seisovan omilla jaloillaan.
Vuosien 2010, 2012 ja 2015 lainaohjelmissa niin sanottu troikka – Euroopan unioni, Euroopan keskuspankki (EKP) ja Kansainvälinen valuuttarahasto – lainasivat Kreikalle yhteensä 289 miljardia euroa (yli viisi kertaa Suomen valtion vuosibudjetin verran). Tästä EU:n ja EKP:n osuus oli 240 miljardia.
Juhlapuheissa lainaohjelmaa sanotaan nyt menestykseksi, niin Kreikan kuin eurovaluutankin pelastajaksi.
EU teki kreikkalaisilla suuren ihmiskokeen.
Toisinkin voi asian nähdä.
Kupla ja sen puhkeaminen
Palautetaanpa mieliin, mistä Kreikan kriisi syntyi. Kreikan hallituspuolueina vuorotelleet konservatiivinen Uusi demokratia ja sosiaalidemokraattinen Pasok kasvattivat vuosikausia lainarahalla talouskuplaa ja lisäksi väärensivät viralliset taloustilastot.
Kuitenkin Kreikka hyväksyttiin poliittisista syistä euroon heti sen perustamisvaiheessa. Jälkeenpäin on sanottu, että Kreikan tila kyllä tiedettiin virallisia lukuja huonommaksi, mutta niihin teeskenneltiin uskottavan.
Vuonna 2009 kupla puhkesi, kun lukujen vääristely revähti näkyviin. Markkinat reagoivat, Kreikkaa uhkasi syöksykierre, jonka pelättiin vetävän mukanaan koko eurovaluutan.
Ensimmäinen hätäohjelma 2010 lainasi Kreikalle rahaa sillä ehdolla, että se sitoutuu troikan ehtoihin eli rajuihin budjettileikkauksiin ja julkisen omaisuuden yksityistämisiin.
Kaksi muuta ohjelmaa seurasivat samoja periaatteita.
Pankit pelastettiin, ei Kreikka
Kaikista lainamiljardeista tavalliset kreikkalaiset ovat nähneet hyvin vähän. Ne ovat käyneet vain kääntymässä Kreikan valtion tileillä ja menneet sitten Kreikkaa kuplavuosina lainoittaneille pankeille.
Vaikka EU:ssa niin vannotaan markkinatalouden nimiin, tässä kohtaa markkinatalouden ei annettu toimia. Todellisessa markkinataloudessa holtittomia lainoja antaneet pankit olisivat joutuneet kärsimään luottotappionsa.
Pelastuspaketeilla ei siis ensisijaisesti pelastettu Kreikkaa, vaan Kreikkaa lainoittaneet eurooppalaiset pankit. Tähän käytettiin eurooppalaisten veronmaksajien rahoja.
EU:n päättäjät pelastivat pankit, koska ne olivat ”liian suuria kaatumaan”. Niiden kaatuminen olisi ollut erityisesti Saksan ja Ranskan hallituksille kova poliittinen isku.
Pankit todennäköisesti laskivat jo Kreikkaa lainoittaessaan, että jos Kreikan maksukyky ei riitä, tulevat rahat muiden euromaiden veronmaksajilta. Näin ne pystyivät ottamaan suurempia riskejä kuin aidossa markkinatilanteessa.
Suuri ihmiskoe
On sanottu, että EU-päättäjät tekivät kreikkalaisilla suuren ihmiskokeen. Ei missään kehittyneessä maassa ole rauhan aikana leikattu muutaman vuoden aikana sosiaaliturvaa, terveydenhoitoa ja julkisia palveluja samalla tavalla vereslihalle.
Leikkausten seurauksena bruttokansantuote romahti entisestään, työttömyys kasvoi valtavaksi, tavallisten kreikkalaisten elämästä tuli selviytymistaistelua ja nuoret alkoivat lähteä maasta.
Sen sijaan Kreikan eliitti, joka kuori kerman jo kuplavuosina, ei ole kärsinyt vyönkiristysohjelmista. Se on vain joutunut hieman välttelemään näkyvintä pröystäilyä.
Yhä useampi taloustieteilijä on arvioinut, että Kreikan olisi voinut pelastaa toisellakin tavalla. Nyt leikkaukset syvensivät lamaa, ja todelliseen elpymiseen on matkaa.
Vaihtoehtoisissa suunnitelmissa olisi elvytetty rakentamalla ja korjaamalla infrastruktuuria. Olisi luotu pohjaa velanhoitokyvylle, ja näin olisi saatu luultavasti pitkällä aikavälillä suurempi osa rahoista takaisin.
Aika monissa arvioissa huomattava osa Kreikan velasta olisi yksinkertaisesti pitänyt antaa anteeksi. Näinhän tehtiin aikoinaan jopa natsi-Saksan sotaveloille, poliittisista syistä.
Varoittava esimerkki
Miksi EU valitsi tämän kärsimysten tien?
Yksi selittäjä lienee talousopillinen dogmaattisuus. Toinen se, että poliittiset syklit ja aina jossain maassa edessä olevat vaalit eivät suosi pitkäjänteisiä ratkaisuja.
Mutta suurin syy saattoi olla siinä, että Kreikasta haluttiin tehdä varoittava esimerkki.
Kreikan kriisin hoito on samalla täyttänyt monissa maissa hallitsevan keskustaoikeiston ideologisia tavoitteita. Julkisia menoja ja sosiaaliturvaa on leikattu, julkista omaisuutta yksityistetty halpaan hintaan.
Samalla on tehty toinenkin ihmiskoe: minkälaista on eurooppalainen solidaarisuus? Heikolta näyttää. Suurin osa eurooppalaisista näyttää uskoneen, että kriisin syynä oli tavallisten kreikkalaisten tuhlaavaisuus, ja siksi on vain oikein kurittaa zorbasta tanssivia kreikkalaisia.
Syrizan kahlitseminen
Tammikuussa 2015 lähtien on Kreikkaa johtanut vasemmistolainen Syriza-puolue. Se antoi vaaleissa toivon näkymän kreikkalaisille ja luultavasti uskoi itsekin, että velanhoidosta voidaan solmia järkevä kompromissi.
Seuraavaan kesään mennessä tuli selväksi, ettei EU ole valmis mihinkään olennaisiin muutoksiin lainaohjelmissa. Syriza asetti kovan kovaa vasten, mutta joutui perääntymään.
Siitä lähtien Alexis Tsiprasin hallitus on troikan pakkopaidassa joutunut toteuttamaan samoja leikkaus- ja yksityistämisohjelmia, joita se aikaisemmin arvosteli. Varmaankin se on saanut niihin joitakin pehmennyksiä kapeassa liikkumavarassaan, mutta se ei muuta isoa kuvaa.
Kreikka on pystynyt jo kaksi vuotta pitämään valtion tulot suurempina kuin menot, jos velanhoitomenoja ei oteta huomioon.
Kreikan sanotaan maanantaina vapautuneen lainoittajien sanelusta. Tämä ei ole aivan kokonaan totta. Kreikan taloudenpito on sidottu vielä vuosiksi eteenpäin, eikä se esimerkiksi voi ryhtyä juurikaan parantamaan sosiaaliturvaa.
Oikeisto odottaa paluutaan
Viime kuukausien gallupeissa Syrizan kannatus on vaihdellut 20 ja 27 prosentin välillä. Selvästi sen edellä on keskustaoikeiston pääpuolue Uusi demokratia (ND), jonka kannatuslukemat ovat olleet 30 ja 39 prosentin väliä.
Syriza uhkaa siis joutua maksamaan kovan hinnan vastuunkannostaan. Ympyrä sulkeutuu, jos toinen Kreikan kriisin pääsyyllisistä, ND, korjaa ensi vuoden vaaleissa voiton sen jälkeen kun Syriza on tehnyt likaisen työn.
Toinen talouskriisin pääsyyllisistä, Pasok, sen sijaan on lakannut olemasta.
uutiskirje 