Mikä vuorotteluvapaa?
Vuorotteluvapaan tarkoitus on tukea vapaalle jäävän työntekijän jaksamista ja antaa hänen tilalleen palkattavalle työttömälle työnhakijalle mahdollisuus kerryttää työkokemusta määräaikaisesta työstä.
Kesto on 100–180 kalenteripäivää.
Vapaalle jäävä työntekijä saa vuorottelukorvausta, jonka määrä on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, jonka hän saisi jäädessään työttömäksi.
Työhistoriaa Vuorotteluvapaalle lähtevällä tulee olla vähintään 20 vuotta ja palvelussuhteen nykyiseen työnantajaan on pitänyt kestää yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta.
Yläikäraja on työntekijän vanhuuseläkkeen alkamisen alaikäraja vähennettynä kolmella vuodella.
Vuorotteluvapaa ei ole subjektiivinen oikeus, vaan siitä on sovittava työnantajan kanssa.
Työtön työnhakija on palkattava vapaalle jäävän tilalle. Palkattavan tulee olla ollut työttömänä vähintään kolme kuukautta vuorotteluvapaan alkamista edeltävän 14 kuukauden aikana.
Kolmen kuukauden raja ei koske alle 30-vuotiaita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut alle vuosi, eikä lainkaan alle 25- eikä yli 55-vuotiaita.
Ammattiryhmistä vuorotteluvapaata käyttävät eniten opettajat ja hoitoaloilla työskentelevät.
Valtaosa vuorotteluvapaan käyttäjistä on naisia, esimerkiksi vuonna 2020 yli 71 prosenttia.
Kaksi vuotta sitten tuolloin Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa työskennellyt informaatikko Hanna Kaisti pääsi pitkään haaveilemalleen vapaalle. Puolen vuoden vuorotteluvapaalla hän halusi kohentaa hyvinvointiaan ja toteuttaa asioita, joita ei kiireisessä arjessaan ollut ehtinyt tehdä. Hän aloitti vapaansa Andalusian kevätauringossa, mutta pian alkanut koronapandemia sotki suunnitelmat, ja loppuaika vapaasta kului lähinnä kotioloissa.
– Nukuin paljon, lueskelin ja joogasin. Tunsin saaneeni lisää virtaa, vaikka en koronan takia pystynytkään kaikkia haaveitani toteuttamaan, Kaisti kertoo.
Kaistin päätöstä hakeutua vuorotteluvapaalle vauhditti pelko siitä, että koko vuorotteluvapaajärjestelmä saatetaan pian haudata. Sitä ovat eri yhteyksissä esittäneet muun muassa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (Etla), Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ja valtiovarainministeriön virkamiehet.
Entistä harvempi
pääsee vuorottelemaan
Vuorotteluvapaan ehtoja on jo huomattavasti kiristetty. Vuonna 2014 Alexander Stubbin (kok.) hallitus nosti vaatimuksen vapaalle lähtijän aiemmasta työhistoriasta 10:stä 16:een vuoteen. Sijaiseksi voitiin valita vain vähintään kolme kuukautta työttömänä ollut, vastavalmistunut tai yli 55-vuotias, ja vuorotteluvapaan käytölle asetettiin yläikäraja.
Vuonna 2016 Juha Sipilän (kesk.) hallitus nosti työuravaatimuksen edelleen 20 vuoteen, leikkasi vuorotteluvapaan enimmäiskeston vuodesta puoleen vuoteen ja poisti pitkän työuran tehneiden muita korkeamman vuorottelukorvauksen.
Etenkin työuravaatimus on kiristynyt rajusti, sillä ennen vuotta 2003 riitti yhden vuoden työhistoria.
Muutokset ovat vähentäneet huomattavasti vuorotteluvapaan käyttöä. Kun esimerkiksi vuonna 2014 vuorottelukorvausta sai kaikkiaan lähes 20 800 palkansaajaa, vuonna 2021 heitä oli enää vajaat 4 600 ja ennen korona-aikaakin vuonna 2019 vain 5 900.
Antti Rinteen (sd.) ja Sanna Marinin (sd.) hallitukset ovat jättäneet vuorotteluvapaan – tai sen, mitä siitä vielä on jäljellä – rauhaan. Marinin hallitus torjui valtiovarainministeriön vuoden 2020 budjettiriihen alla tekemän esityksen sen lakkauttamisesta.
Huomio kiinnittynyt
työuriin
Ehtojen kiristyksillä on haettu säästöjä vuorottelukorvauksiin, joiden rahoitus jakautuu työttömyyskorvausten tavoin valtion, työnantajien ja työntekijöiden kesken. Vuonna 2021 vuorottelukorvauksia maksettiin 22,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 summa oli noin 100 miljoonaa isompi. Toisaalta palkattaessa työtön vapaalla olevan tilalle hänen työttömyyskorvauksensa säästyvät, mikäli hän ei työllistyisi muutoin.
Perusteluna on ollut myös vuonna 2009 julkaistu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimus, jonka mukaan vuorotteluvapaalla olleet eivät jatkaneet työelämässä verrokkiryhmää pitempään. Taustalla on työvoiman tarjontaa korostava suuntaus työllisyyspolitiikassa.
– Työn tarjontaa tai työtunteja vähentävät järjestelmät ovat aina kritiikin kohteena, kun työuria halutaan pidentää tai saada muuten mahdollisimman paljon työtunteja kansantalouteen, toteaa yliopistonlehtori Timo Anttila Jyväskylän yliopistosta.
Anttila on tehnyt väitöskirjansa Suomessa vuosina 1996–98 muutamissa kunnissa ja yrityksissä toteutetusta kuusituntisen työpäivän kokeilusta ja ollut yhtenä tekijänä vuonna 2005 julkaistussa vuorotteluvapaan seurantatutkimuksessa. Molemmat järjestelyt kehitettiin 1990-luvun suurtyöttömyyden oloissa – vuorotteluvapaa tuli käyttöön 1996. Kun huomattava osa väestöä oli vastoin tahtoaan työttömänä ja osa uupui työtaakkansa alle, oli luontevaa etsiä keinoja tasoittaa tilannetta.
Vaikka työllisyystilanne on nyt huomattavasti parempi, sekä työttömyyden että liiallisten työmäärien ongelmat ovat yhä olemassa.
Vuorottelu edistää
hyvinvointia
Vuorotteluvapaata ideoitiin alkujaan sapattivapaan nimellä jo 1980-luvulla, jolloin työttömyyttä oli hyvin vähän.
– Silloin oli sellaisia syitä kuin koulutus, opiskelu, itsensä kehittäminen, kansalaisyhteiskunnan piirissä toimiminen, Anttila kertoo.
Kun 2000-luvulla huolestuttiin huoltosuhteen heikkenemisestä, vuorotteluvapaata alettiin tarkastella ensisijaisesti siltä kannalta, auttaako se pidentämään työuria. Kun VATT:n tutkimuksessa todettiin, että ei auta, järjestelmää alettiin pian murentaa.
Tutkimuksen tulokset olivat kuitenkin kaksijakoisia: vaikka vuorotteluvapaan käyttäjien työurat eivät pidentyneet eivätkä sairauspoissaolot juuri vähentyneet, vuorottelusijaisten asema koheni. Heidän työllisyysasteensa oli kymmenen prosenttiyksikköä verrokkiryhmää korkeampi vielä kahdeksan vuotta sijaisuuden jälkeen ja sosiaalietuudet vähäisemmät.
Myös vuorotteluvapaan käyttäjien on todettu hyötyvän vapaasta monin tavoin. Vuoden 2005 seurantatutkimuksessa vuorottelijat kokivat henkisen ja fyysisen hyvinvointinsa, motivaationsa sekä suhteidensa perheenjäseniin parantuneen.
Tällaisten vaikutusten kansantaloudelliset hyödyt ovat vaikeasti mitattavissa, Timo Anttila muistuttaa.
Järjestelmästä on ollut hyötyä myös työnantajille, jotka ovat voineet testata uusia työntekijöitä määräaikaisesti ja saaneet vuorottelusijaisista uutta virtaa työpaikalle.
Omaishoitoa ja
kouluttautumista
Syyt vuorotteluvapaalle lähtemiseen ovat moninaisia. Kaikille se ei ole pelkkää leppoistamista.
– Osa hyödyntää sitä omaishoitoon tai omaisen saattohoitoon. Vaikka se on taukoa työstä, elämäntilanne saattaa olla hyvin raskas, toteaa tutkimusprofessori Annina Ropponen Työterveyslaitokselta.
Joku saattaa haluta vapaalle puolison ulkomaankomennuksen ajaksi. Toiset käyttävät vuorotteluvapaata ammatillisen lisäkoulutuksen hankkimiseen tai muuhun opiskeluun.
– Saatetaan myös hankkia vaikkapa kädentaitoja. Voi olla hyödyllistä vaihtaa ajatuksia ja tekemistä välillä muuhun kuin mitä oma työura on ollut, Ropponen pohtii.
Aiemmin vuorotteluvapaata käyttivät myös pienten lasten vanhemmat esimerkiksi lapsen aloittaessa koulun. Nykyään vaadittava 20 vuoden työura tulee yleensä täyteen vasta lasten ollessa jo isompia. Useimmat vuorotteluvapaan käyttäjät ovat 50–60-vuotiaita.
Helpotusta jaksamiseen
myös työajoilla
Jaksamisongelmia voidaan toki helpottaa ja työttömyyttä katkaista myös muilla järjestelyillä kuin vuorotteluvapaalla. Kun vuorotteluvapaan ehtoja on kiristetty ja käyttöä siten vähennetty, tilalle ei ole kuitenkaan tullut mitään muuta. Sipilän hallitus päinvastoin leikkasi myös esimerkiksi palkkatuista.
Esimerkiksi lyhempi työaika voisi vähentää tarvetta jäädä vapaalle. Kansan Uutiset kertoi marraskuussa SAK:n hankkeesta, jossa aiotaan rakentaa malleja tuetusta osa-aikatyöstä.
Lyhempi työaika voisi vähentää tarvetta jäädä vapaalle.
Johtava tutkija Merja Kauhanen Työn ja talouden tutkimus Laboresta arvioi, että osa-aikatyö työntekijän itse sitä toivoessa on yksi mahdollisuus edistää työssäjaksamista. Lisäksi olennaisia tekijöitä ovat työolot ja työpaikkojen laatu.
– Siihen kuuluvat useat osatekijät kuten kehittäminen, johtaminen, vaikutusmahdollisuudet ja kehittymismahdollisuudet työssä, työn epävarmuudet, työn intensiivisyys sekä fyysinen ja sosiaalinen työympäristö. Nämä ovat yhteydessä työntekijöiden hyvinvointiin ja työtyytyväisyyteen, jolla on tutkimusten mukaan merkitystä työurien pituuteen, Kauhanen korostaa.
Annina Ropponen toivoo lisää mahdollisuuksia joustaa työajoissa työntekijän elämäntilanteen mukaan.
– Puoli tuntia tai tunti päivässä voi jo tuoda hurjasti jaksamista. Silloin tulotasokaan ei putoa paljon, Ropponen pohtii.
Kiristysten vaikutukset
arvioimatta
Tässäkin artikkelissa on viitattu vanhoihin tutkimuksiin vuorotteluvapaasta, vuosilta 2005 ja 2009. Syynä on se, että uudempia tutkimuksia ei löydy. Annina Ropponen arvelee tutkimuksen puutteen johtuvan siitä, että vuorotteluvapaan ehtojen kiristyttyä sen käytöstä on tullut harvinaisempaa.
VATT:n tutkimus, johon vuorotteluvapaan vastustajat monesti viittaavat, kertoo tilanteesta ennen ehtojen tiukentamista.
– Toki kaipaisi vaikutusarvioita siitä, miten järjestelmä on toiminut kiristysten jälkeen, ennen kuin tehdään päätöksiä järjestelmän kehittämisestä tai lakkauttamisesta, Merja Kauhanen tähdentää.
Hanna Kaisti luonnehtii vuorotteluvapaata hienoksi keksinnöksi. Hän toivoo, että järjestelmää jatketaan.
Kaisti aloittaa tässä kuussa uudessa työssä Tampereen kaupunginkirjaston tietopalvelusihteerinä. Uusi työ innostaa, mutta mielessä häämöttää silti myös mahdollisuus uuteen vuorotteluvapaaseen. Siihen on lain mukaan mahdollisuus viiden vuoden kuluttua edellisen päättymisestä.
– Pyrin pääsemään vuorotteluvapaalle toisen kerran, jos se vain on silloin mahdollista, Kaisti suunnittelee.
Mikä vuorotteluvapaa?
Vuorotteluvapaan tarkoitus on tukea vapaalle jäävän työntekijän jaksamista ja antaa hänen tilalleen palkattavalle työttömälle työnhakijalle mahdollisuus kerryttää työkokemusta määräaikaisesta työstä.
Kesto on 100–180 kalenteripäivää.
Vapaalle jäävä työntekijä saa vuorottelukorvausta, jonka määrä on 70 prosenttia siitä työttömyyspäivärahasta, jonka hän saisi jäädessään työttömäksi.
Työhistoriaa Vuorotteluvapaalle lähtevällä tulee olla vähintään 20 vuotta ja palvelussuhteen nykyiseen työnantajaan on pitänyt kestää yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta.
Yläikäraja on työntekijän vanhuuseläkkeen alkamisen alaikäraja vähennettynä kolmella vuodella.
Vuorotteluvapaa ei ole subjektiivinen oikeus, vaan siitä on sovittava työnantajan kanssa.
Työtön työnhakija on palkattava vapaalle jäävän tilalle. Palkattavan tulee olla ollut työttömänä vähintään kolme kuukautta vuorotteluvapaan alkamista edeltävän 14 kuukauden aikana.
Kolmen kuukauden raja ei koske alle 30-vuotiaita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut alle vuosi, eikä lainkaan alle 25- eikä yli 55-vuotiaita.
Ammattiryhmistä vuorotteluvapaata käyttävät eniten opettajat ja hoitoaloilla työskentelevät.
Valtaosa vuorotteluvapaan käyttäjistä on naisia, esimerkiksi vuonna 2020 yli 71 prosenttia.
uutiskirje 
