Ensin kimppuun kävivät islamistit, sitten autiomaa

– Ennen sotaa elimme onnellisina, viljelimme maata ja kasvatimme karjaa, malilainen Abdoulaye Maiga muistelee aikaa, kun perhe vielä eli yhdessä pohjoisessa Malissa.

Kun sota syttyi, Abdoulayen ja perheen elämä mullistui. Vuonna 2012 tuaregi-kapinalliset yhdistivät voimansa, valtasivat alueen Malin pohjoisosasta ja nimesivät sen Azawadiksi. Monet perheet lähtivät pakolaisiksi karjoineen kaikkineen.

Kun tuaregeilta vallan ottaneet ääri-islamistiset kapinalliset seuraavana vuonna voitettiin ja turvallisuustilanne parantui, paljon väkeä palasi jälleenrakentamaan elämäänsä ja elinkeinojaan.

Sahara hyökkäsi päälle

Kapinalliset vetäytyivät, mutta Saharan autiomaa ei.

– Äkkiä meillä ei ollutkaan maata viljeltäväksi. Maasta ei noussut mitään, mikä ruokkisi meitä, ja karjamme alkoi kuolla veden ja ruohon puutteen vuoksi, Abdoulaye kertoo.

– Me kuljimme karjan kanssa etsimässä vettä ja ruohoa, mutta useimmiten emme löytäneet mitään. Elämä muuttui mahdottomaksi. Sahara hyökkäsi päällemme, hyvin nopeasti, Abdoulaye sanoo.

Maigan perheen täytyi jättää kotinsa ja hajaantua. Abdoulaye ja Ousmane-veli suuntasivat Burkina Fason kautta Beninin kaupalliseen keskukseen Cotonouhun ja muu perhe Malin pääkaupunkiin Bamakoon.

Ympäristön vaikutus konflikteihin

Aavikoituminen vaikeuttaa maanviljelyä ja paimentolaisuutta, Chatham House African neuvonantaja Paul Melly toteaa.

– Tämä johtaa siihen, että varsinkin pettyneet nuoret miehet alkavat tuntea vetoa vaihtoehtoisiin elinkeinoihin, kuten ihmiskauppaa harjoittavien jengien tai terroristiryhmien tarjoamaan rahaan.

Ousmane Maiga on samoilla linjoilla.

– Kun elät aavikoitumisen runtelemalla alueella, kiusaus on liian suuri. Pahat kaverit ilmaantuvat ovellesi ja sanovat, että jos liityt heihin, saat ruokaa, vettä ja taskurahaa. Ainoa konsti välttää putoamasta siihen ansaan on lähteä pakoon.

Niinpä Ousmane ja Abdoulaye myivät vielä jäljellä olleet eläimensä ja lähtivät maasta. Ensin he menivät Burkina Fasoon, josta toivoivat löytävänsä maataloustöitä.

Ousmane kertoo, etteivät he tunteneet itseään tervetulleiksi.

– Saatoimme aistia paikallisten katkeruuden, joten sanoin veljelleni, että meidän pitää lähteä ennen kuin tilanne muuttuu ikäväksi. Paikallistenkin yhteisöjen välillä oli jännitteitä, ilmeisesti maakiistoja.

Kuten muuallakin Afrikan mantereella, vakava ympäristön rappeutuminen on etnisten ryhmien välisten konfliktien perussyitä.

Aavikoituminen koskee kaikkia

Yhteisöjohtaja Hassan Badarou selittää Malin pulmaa.

– On alueita, joista ihmiset pakenevat sekä aseellista konfliktia että aavikoitumista. Nämä pakolaiset pitää toivottaa tervetulleiksi ja heitä pitää auttaa.

– Siksi olen saarnannut suvaitsevaisuutta ja solidaarisuutta. Paikallisten yhteisöjen ei pitäisi tuntea, että tulokkaat uhkaavat heidän niukkoja resurssejaan. Kun yhteisöt alkavat kiistellä maasta ja vedestä, tarvitaan rehellistä ja suoraa vuoropuhelua, Malin maaseudulla ja Nigerissä islamia opettanut Badarou sanoo.

Laajentuvan Saharan edessä kaikki lopulta ovat tasa-arvoisia. Maansisäiseen siirtolaisuuteen tuomittu pohjoismalilainen Fadimata kertoo, että ilmastonmuutos vaikuttaa Sahelin alueella aivan kaikkiin, myös terroristeihin.

– Näin omin silmin, miten raskaasti aseistettujen nuorten miesten joukko tuli kylääni ruokaa etsimään. He sanoivat, etteivät he halunneet mitään pahaa, vaan vain jotain syödäkseen.

– Olimme tietysti peloissamme, mutta haalimme miesraukoille kasaan jotain. He söivät ja joivat paljon vettä ja sitten lähtivät. Mielestäni paljon parempi näin kuin tappaa kylän asukkaat ja varastaa heidän ruokansa, karjansa ja vetensä.

Englanninkielinen versio