Berliinin muurin murtuminen vuonna 1989 sysäsi liikkeelle tapahtumien vyöryn, jonka päätteeksi Neuvostoliitto lakkautettiin virallisesti joulukuussa 1991. Murroksen jäljet heijastuvat eurooppalaisessa politiikassa yhä tänäkin päivänä.
Juuri suomennetun, Wienin yliopiston historian professorin Philipp Therin kirjan, Euroopan historia vuodesta 1989 – Uusi talousjärjestys, pääpaino on Itä-Euroopan maiden tarkastelussa, joiden kautta vuoden 1989 merkitys linkittyy osaksi koko mantereen historiaa.
Kirjan keskeinen teesi on murroksesta alkaneiden Itä-Euroopan maiden uusliberaalien talousuudistusten vaikutusten kauaskantoisuus.
Itä-Euroopan maiden integroituminen yhteis-markkinoihin loi painetta palkanalennuksiin myös Länsi-Euroopan maissa.
Vanhan järjestyksen pitkä luisu
Suurin osa Itä-Euroopan maista aloitti taloudellisen avautumisen 1970-luvulla, mikä tarkoitti ennen kaikkea kasvanutta ulkomaanvelkaa. Itäblokin sisäänpäin kääntyneisyys pudotti alueen maat orastavan globalisaation ja tietoteknisen vallankumouksen kelkasta, samalla kun tietoa länsimaiden elintasosta alkoi olla yhä enemmän saatavilla.
Kun viimeistään Prahan kevään ja Puolan opiskelijamellakoiden tukahduttaminen vuonna 1968 oli haudannut haaveet järjestelmän sisäisestä uudistamisesta, idän ja lännen taloudellisen välimatkan kasvaessa, katseet siirrettiin ihmiskasvoisen sosialismin sijaan länteen.
Toiveet länttä ja uutta aikaa kohtaan kiteytyvät 1990-luvun suositussa sanonnassa ”paluussa Eurooppaan”.
Uusliberalismin hegemonia
1970-luvun öljykriisit ja taantumat käänsivät länsimaiden katseet Itä-Euroopan maihin, jotka nähtiin alhaisten palkkojen ja hintojen vuoksi potentiaalisena kauppakumppanina ja markkina-
alueena. Ulkomaiset sijoitukset maihin kasvoivat.
Kilpailevan järjestelmän loppu ja velkaantuminen länteen jättivät Itä-Euroopan maiden vaihtoehdoksi Euroopassa 1980-luvulla sisäistetyn uusliberalismin tien: yksityistämisen, sääntelyn purkamisen ja markkinoiden vapauttamisen.
Venäjällä, Puolassa, Tšekkoslovakiassa ja Unkarissa valtion sosiaalimenojen leikkaukset, yksityistäminen, sekä investointien ja kaupan esteiden purkaminen toteutettiin nopeasti. Esimerkiksi Bulgaria ja Romania taas pidättäytyivät muutoksista 1990-luvun alkupuolella, vain toteuttaakseen vastaavat toimet ankarammin vuosikymmenen lopulla.
Therin sanoin, uusliberalismin aalto pyyhkäisi yli Itä-Euroopan.
Muutos tarkoitti talouden ja keskiluokan kasvun, lisääntyneen turismin ja kehittyvien kaupunkien lisäksi ulkomaisten yritysten vallan kasvua, kasvavaa sosiaalista eriarvoisuutta sekä suuria alueellisia työttömyyseroja. Maihin syntyi harvoja talouskasvun keskuksia ja hiipuvia maaseutualueita.
Vallankumouksen perintö
Vuosien 1789, 1848 ja 1917 murrokset perustuivat selkeille jakolinjoille: konservatiivit, liberaalit, vasemmisto ja oikeisto määrittelivät itsensä eri tavoin suhteessa vallankumouksiin. Kommunistihallintojen kukistuminen ja muurin murtuminen näytti aikalaisille yksiselitteisesti lupauksena paremmasta.
Vapaus ja mahdollisuudet eivät kuitenkaan kasvaneet kaikilla.
Viimeistään vuoden 2008 finanssikriisi toi esiin uusliberalismin vuosikymmenten perinnön. Itä-Euroopan maat ovat menettäneet nuorta väestöään länteen, ja syyttävät sormet läpi Euroopan osoittavat samaan suuntaan: lännessä maahanmuuton taloudellisiin rasituksiin, idässä maastamuuton kuihduttamiin maaseutuihin ja eriarvoisuuteen, joita läntisten yritysten varaan rakentunut talous ja heikko valtio eivät pysty korjaamaan.
Itä-Euroopan maiden integroituminen yhteismarkkinoihin loi painetta palkanalennuksiin myös
Länsi-Euroopan maissa. Ther puhuu myötämuuttumisesta käsitellessään esimerkiksi Saksan viime vuosikymmenten sosiaaliturva- ja työmarkkinauudistuksia.
Vapauttajasta syytetyn penkille
Paluun Eurooppaan odotettiin ratkaisevan kaikki ongelmat 1990-luvun alussa. Nykyiset puheet EU:sta kaikkien ongelmien lähteenä kuulostavat hiukan paradoksaalisesti samankaltaisilta.
Etelä-Euroopan maita kohtaan harjoitettu finanssikriisin jälkeinen politiikka muistuttaa puolestaan 1990-luvun siirtymätalouksien politiikkaa.
Ther punoo kirjassaan taitavasti yhteen talouden, politiikan ja kansainväliset suhteet näyttäen, kuinka kylmän sodan jälkeen muovattu Euroopan uusi talousjärjestys loi perustan tämän päivän poliittiselle kaaokselle. Nähtäväksi jää kuinka vankaksi tuo perusta osoittautuu. Sitä historiaa kirjoitetaan joka päivä.
Philipp Ther: Euroopan historia vuodesta 1989 – Uusi talousjärjestys. Suomentanut Päivi Malinen. Vastapaino 2019. 440 sivua.
uutiskirje 