Ilmastonmuutoksen aiheuttamat ilmiöt, kuten lämpöaallot ja ilmastopakolaisuus pahentavat jo olemassa olevia mielenterveyden ongelmia. Ne lisäävät esimerkiksi muistisairauksia, päihderiippuvuuksia tai skitsofreniaa sairastavien tarvitsemaa sairaalahoitoa. . Länsimaissa ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmismieleen näkyvät toistaiseksi laajiten lisääntyvänä ilmastoahdistuksena.
Elokapinan yhteydessä toimivan Elopsykologit-ryhmän aktivistit Rasmus Ahlgren ja Kian Ryhänen sanovat, että mielenterveyskriisi ei suinkaan ole ekokriisistä erillinen asia.
– Jos emme reagoi ilmastonmuutokseen, mielenterveyskriisi tulee syvenemään. Ilmasto ja mielenterveys kuuluvat samaan kokonaisuuteen, Ahlgren ja Ryhänen toteavat.
”Ahdistus on hyödyllinen tunne, jonka funktio on valmistella tulevaan vaaraan. Se on rationaalinen ja järkevä reaktio.”
Elopsykologit on Elokapinan yhteisöryhmä, joka kokoaa yhteen psykologeja, psykologian opiskelijoita ja psykologian alan tutkijoita, jotka haluavat toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
– Kaikki varmasti haluavat käyttää aktivismissa niitä resursseja, joita heillä on. Meidän resurssimme on ammattitaitomme, sanoo Kian Ryhänen.
Ryhänen kertoo, että julkisuudessa on puhuttu ilmastonmuutoksesta niin pitkään, ettei kyse ole enää tiedon puutteesta. Elopsykologien mielestä tärkeämpää on se, miksi ihmiset eivät reagoi ilmastonmuutokseen.
– Tässä on kyse juuri siitä, että pitäisi ymmärtää ihmisten mieltä ja käyttäytymistä, jotta voisimme muuttaa ihmisten toimintaa ilmaston suhteen. Oma ajatukseni on, että psykologia on oleellisessa osassa siinä, miten tämä muutetaan – ja toistaiseksi se on liian vähän käytetty tiede.
Rasmus Ahlgren on samaa mieltä.
– Psykologialla tieteenä on hyvin paljon annettavaa siihen, miten voidaan pyrkiä ratkaisemaan ilmastokriisiä tai ainakin hillitsemään sen vaikutuksia, hän sanoo.
Tutkittua tietoa ja toiminnan tukea
Ahlgren ja Ryhänen kertovat, että suuri osa Elopsykologien toiminnasta on ilmastonmuutokseen liittyvän psykologisen tiedon välittämistä. Elopsykologit pyrkivät kertomaan, miten ilmastonmuutos vaikuttaa mielenterveyteen.
– Ilmastonmuutos lisää konflikteja niillä alueilla, joilla se jo vaikuttaa. Se aiheuttaa ruokaepävarmuutta, ilmastopakolaisuutta ja ihmisten siirtymistä uusille elinalueille, Ryhänen sanoo.
Myös pakolaisuus aiheuttaa mielenterveyden ongelmia: masennusta, ahdistusta, post-traumaattista stressiä ja päihderiippuvuutta.
Rasmus Ahlgren arvioi, että myös poliittinen polarisaatio voidaan laskea ilmastonmuutoksen psykologiseksi seuraukseksi.
– Jos yhteiskunta jakautuu kahtia niihin, jotka haluavat kiihdyttää ilmastotoimia ja niihin, jotka haluavat jarruttaa niitä, niin kyllä se jännitys näkyy myös ihmisissä.
Tiedon välittämisen lisäksi Elopsykologit toimivat tekemällä Elokapinan sisäistä psykologista työtä.
– Tarjoamme esimerkiksi tunteiden purkukeskusteluja tai mahdollisuuksia yksilökeskusteluihin, Ryhänen sanoo.
– Haluamme tuoda esille myös mielenterveydellisesti kestävämpää aktivismia, etteivät ihmiset palaisi liikkeen sisällä loppuun, Rasmus Ahlgren lisää.
Ahdistuksesta aktivismiin
Kotimaisten kielten keskus Kotuksen lokakuun 2018 sana oli ilmastoahdistus. Kotuksen mukaan se tarkoittaa pelkoa ja huolta ilmastonmuutoksesta, ja se näkyy ja tuntuu kuten mikä tahansa ahdistus: oireet voivat vaihdella esimerkiksi alakulosta unettomuuteen.
Rasmus Ahlgren kertoo oppineensa Elopsykologien toiminnassa sen, että ilmastoahdistus ja muut tunteet ilmastokriisin edessä ovat yleisempiä, kuin mitä hän oli luullut.
– Ahdistuksessa on kuitenkin myös paljon energiaa, jossa on potentiaalia muutokseen ja potentiaalia saada ihmisiä toimimaan.
Ryhänen ja Ahlgren ajattelevat, että ahdistus on aivan luonnollinen ja järkevä reaktio siihen, mitä maailmassa tapahtuu.
Ryhänen kuitenkin huomauttaa, että jos puhutaan ilmastoahdistuksesta jonakin patologisena tai erikseen hoidettavana mielenterveysongelmana, ollaan väärässä. Ilmastoahdistusta hoidetaan ratkaisemalla ilmastonmuutoksen ongelmia.
Mutta eikö ahdistus ole pohjimmiltaan lannistava tunne, joka pikemminkin passivoi kuin kannustaa toimimaan?
– Se on narratiivi, jolle ei ole yksiselitteistä tieteellistä tukea, Ahlgren huomauttaa ja sanoo ahdistuksen olevan yksilöllistä.
– Ahdistus on hyödyllinen tunne, jonka funktio on valmistella tulevaan vaaraan. Se on rationaalinen ja järkevä reaktio. Tuhannen taalan kysymys onkin, miten sitä ahdistusta kanavoidaan. Käytetäänkö sen tunne-energian potentiaalia vai ei?
Tiedämme, mutta emme toimi
Rasmus Ahlgrenin mukaan on olemassa aika iso kuilu sen välillä, mitä ilmastokriisistä tiedetään ja sen välillä, mitä sille tehdään.
– Sen kuilun umpeen kuromisessa psykologialla on iso ja tärkeä osa.
Kian Ryhäsen mielestä se, miten saadaan ihmiset vastaanottamaan tietoa ja toimimaan sen perusteella, on todella vaikea kysymys. Psykologiassa puhutaan value-action -gapista, arvojen ja toiminnan välisestä aukosta.
– Voidaan miettiä, millä se aukko täytetään, Ryhänen pohtii.
– Ympäristöarvot ovat tärkeitä suurimmalle osalle suomalaisista. Miksi nämä arvot eivät kuitenkaan kanavoidu ympäristöystävällisiksi valinnoiksi ja toiminnaksi?
Rasmus Ahlgrenin mukaan tässä kysymyksessä on psykologian näkökulmasta monta relevanttia asiaa.
– Meillä on yksilöinä tapana rationalisoida sitä, mitä jo teemme. Meillä on tietoa, mutta emme toimi sen mukaisesti. Siihen on psykologian näkökulmasta monta eri syytä.
Ahlgrenin mielestä kysymys on pitkälti myös viestinnästä. On tärkeää, miten ekokriisi esitetään ja miten siitä kerrotaan.
– Uutisointi ilmastonmuutoksesta on yleensä ongelmapainotteista. Tavallaan se on hyvä, koska ongelmia on, ja ne ovat valtavia, Ahlgren sanoo, mutta muistuttaa, että myös ratkaisuista ja mahdollisuuksista pitää kertoa.
– Esitetäänkö mediassa ilmastokriisiin ollenkaan ratkaisuja, vai kerrotaanko vain kauheuksia ja annetaan ymmärtää, että siihen maailma on menossa eikä mitään ole tehtävissä?
Ahlgrenin ja Ryhäsen mielestä ilmastoliikkeessä keskitytään suhteettoman paljon niihin, jotka vastustavat kaikkia ilmastotoimia. Niihin, jotka ovat tehneet ilmastolle haitallisista elintavoista ja kulutustottumuksista itselleen identiteetin, johon takertua.
– Pitkällä aikavälillä ne ihmiset ovat oikeastaan toivottomia tapauksia, Ahlgren sanoo.
Elopsykologit katsovat, että tärkeämpää on satsata “isoon ja harmaaseen massaan”, jota he kertovat tapaavansa tapahtumissaan. Tällä Elopsykologit tarkoittavat ihmisiä, jotka ovat suurista periaatteista samaa mieltä, mutta jotka eivät vielä elä niiden mukaisesti tai aja ilmastomyönteisiä asioita politiikassa.
– Jos ihminen on juurtunut ja tehnyt ilmastotoimien vastustamisesta itselleen identiteetin, on siitä identiteetistä luopuminen jonkun toisen ihmisen ympäripuhumana on jo aika lailla mahdotonta, tai ei ainakaan sen vaivan arvoista, Ahlgren toteaa.
Yhdessä tekeminen auttaa ahdistukseen
Elopsykologien mielestä on tärkeää viestiä sitä, että ilmastonmuutokselle on tehtävissä asioita, mutta myös sitä, että niiden asioiden yhdessä tekeminen auttaa ihmisten kokemaan ahdistukseen.
Voidaanko siis sanoa, että yhteiskunnallinen aktivismi olisi terapeuttista? Ryhänen ja Ahlgren eivät menisi aivan niin pitkälle.
– Emme väitä, että ilmastoaktivismi olisi mikään hoitomenetelmä, tai että se toimisi kaikkiin ihmisiin, mutta kyllä se voi olla terapeuttista, Ahlgren pohtii.
– Jonkin sortin aktivoituminen on hyödyllistä suurimmalle osalle. Kaikille se ei suinkaan ole aktivismia, mutta yleisesti ottaen omien arvojen mukaan toimiminen ja tekeminen on harvoin huonoksi.
Kian Ryhänen lisää, ettei aktivismi tarkoita pelkästään sitä, että pitäisi olla istumassa kaduilla.
– Aktivismi on erilaisia asioita eri ihmisille. En haluaisi, että aktivismia rajattaisiin koskemaan vain jotain dramaattisia tekoja.
Ryhänsen mukaan aktivismi voi olla kaikkea, mitä tehdään arjessa.
– Haluaisin laventaa sitä aktivismin käsitettä, jotta ihmiset voisivat identifioitua aktivisteiksi ilman että heidän tarvitsisi kiivetä Greenpeacen nosturilla eduskuntataloon.
Kian Ryhänen sanoo, että hänen oma ilmastoahdistuksensa helpotti huomattavasti silloin, kun hän lähti mukaan Elokapinaan.
– Aktivismista saa yhteisön, joka jakaa saman maailmankuvan ja samat arvot, Ryhänen kertoo.
– Siitä on tietysti myös tutkittua tietoa, mutta minulla on siitä tuntumaa myös henkilökohtaisella tasolla. Se tuo toivoa.
– Sen takia ajattelen, ettei ole hyväksi, että ihmiset lukevat ilmastotuhosta kertovia uutisia yksin makuuhuoneissaan peiton alla. Silloin kun ihminen on itsekseen ja pyörittelee näitä asioita, ajattelee helposti, ettei voi tehdä mitään.
Kian Ryhänen myöntää, että isossa mittakaavassa yksi ihminen ei pystykään tekemään juuri mitään.
– Massat kuitenkin pystyvät.
uutiskirje 
