Kansanedustaja Matti Semin (vas.) mielestä ulkomaalaisten työntekijöiden nykyiset toimeentulovaatimukset ovat kohtuuttomia.
– Toimeentulovaatimukset ovat tällä hetkellä niin korkeita, ettei keskituloinen suomalainenkaan niihin yllä. Jotta ulkomaalainen saa Suomeen puolison ja kaksi lasta, on hänen tienattava 2 600 euroa nettona kuukaudessa. On kohtuutonta, että vaatimukset ovat näin korkeat, Semi toteaa sisäministerille jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.
Ulkomaalaislain mukaan oleskelulupaa hakiessa hakijan toimeentulo on oltava turvattu esimerkiksi Suomessa asuvan perheenjäsenen palkkatuloilla tai yritystoiminnasta saatavilla tuloilla. Toimeentulo lasketaan nettotuloista eli tuloista, jotka jäävät verotuksen ja työnantajan ja työntekijän eläke- ja vakuutusmaksujen jälkeen.
– Jos ulkomaalainen työntekijä ei täytä toimeentulovaatimuksia, ei hän saa perhettään luokseen. Tämä on monelta kantilta huono asia. Se vaikuttaa siihen, miten henkilö kotoutuu Suomeen ja siihen, miten jaksaa töissä ja elämässä ylipäänsä. Jokainen perheellinen tietää, miten tärkeää perheen läsnäolo on hyvinvoinnin kannalta, Semi sanoo.
Hänen mukaansa suomalaisen palkkatason ja toimeentuloedellytyksen rajojen suhde nousee hyvin esiin esimerkiksi naisvaltaisen hoitoalan kohdalla. Hoitoalalla palkka ei monesti riitä siihen, että puolison ja lapset saisi tuoda Suomeen.
– Onko eettisesti oikein, että houkuttelemme tänne hoitajia ratkaisemaan omaa hoito- ja hoiva-alan työvoimapulaa, mutta samalla vaadimme, että nämä ihmiset jättävät omat lapsensa ja perheensä kauas kotimaahansa, Semi kysyy.
Toimeentuloedellytyksen rajoista päätetään vuosittain ja ne määritellään asetuksella. Vaatimusten muuttaminen ei siis vaatisi lakimuutosta.
– Perheen läsnäolo saa henkilön myös pysymään maassa pidempään. Suomessa on monilla aloilla vakava työvoimapula ja me tarvitsemme myös ulkomaalaista työvoimaa, joka kotoutuu ja jää maahan. Maahanmuuttajien perhe-elämän mahdollistaminen ei siis ole vain ihmisten oikeus, vaan koko yhteiskunnan etu, Semi katsoo.