140 kirjan mies tietää, miten lukija vedetään koukkuun yhdellä iskulla ja pidetään siinä viimeiselle sivulle asti. Tapani Baggen värisarjan seitsemäs dekkari Punamusta baby on huippuammattilaisen tyylikäs näyte kovan tason osaamisesta.
Vakoilun ja vastavakoilun parista yksityisetsiväksi siirtyneen Väinö Mujusen tarina alkoi 1930-luvulle sijoittuneessa Valkoisessa hehkussa vuonna 2009. Uusimmassa osassa eletään alkukesää 1950. Pula-aika helpottaa vähitellen, mutta sota-aika on edelleen monin tavoin läsnä ihmisten elämässä ja mielissä.
Mujunen saa toimeksiannon etsiä hotelli Tornista kadonnut kapteeni Eelis Happonen, joka johtaa Jyväskylässä ilmavoimien esikunnan karttaosastoa. Huolestunut rouva Happonen, 12 lapsen äiti, on tullut Keski-Suomesta Helsinkiin etsimään miestään.
Eikä aikaakaan, kun hotellista löytyy murhattu mies. Mutta onko se kadonnut Happonen vai joku muu? Niskalaukauksella lopetetun miehen kasvot ovat niin turmeltuneet, että siitä ei saa heti selvää.
Kylmä sota kolkuttelee jo ovella ja Suomesta on tulossa vakoilun kuuma polttopiste. Sen saa Mujunenkin havaita tutkimuksissaan, joissa hän kohtaa epämääräisiä liikemiehiä, tuhatkasvoisen miehen sekä jatkosodan aikana Äänislinnassa tapaamansa verevän Natašan, joka toimii nyt Neuvostoliiton kulttuuriattaseana Helsingissä.
Baggen kieli on terävää ja ote rivakka niin kuin aina. Kun vauhtiin päästään, ja siihen päästään heti ilman esilämmittelyitä, ei meno herkeä hetkeksikään. Mikä tarinankuljetuksen taito hänellä onkaan hallussaan.
Toisessa juonilinjassa Mujunen osallistuu virolaisen kapteenin Siim Leppikin salakuljetukseen Suomesta Ruotsiin ennen kuin hänet luovutettaisiin Neuvostoliittoon joko työleirille tai suoraan ammuttavaksi.
1950-luvun Helsinkiä Bagge kuvaa elävästi ja notkeasti. Hotelli Torni on tapahtumien keskus, Kalliossa meno eläväistä ja Pitkänsillan toisella puolella ravintoloiden lihahuollosta vastaa musta pörssi ruumisautolla. Capitolissa on alettu esittää neuvostoliittolaisia elokuvia.
Loppuratkaisut tapahtuvat Jyväskylässä, missä Mujuselle olisi tarjolla rahakkaita houkutuksia. Kunnian mies luonnollisesti kieltäytyy sellaisista.
Punamustan babyn viihdearvo on kympissä. Siinä ei ole mitään liikaa, eikä mitään puutu. Lukijan tarvitsee vain istua kyytiin ja antaa Tapani Baggen viedä.
Tuskin sarja tähän päättyy. Olympiavuosi 1952 antaisi hyvän kehyksen seuraavalle jatko-osalle.
Tapani Bagge: Punamusta baby. 254 sivua, CrimeTime.
uutiskirje 
