Anna-Liisa Hyvönen oli henkilö, joka teki useimpiin vaikutuksen energiallaan ja pyyteettömyydellään. Häntä ihaillaan yhä sitä, kuinka hänellä oli aikaa auttaa muita näiden taustasta riippumatta.
Tämä kävi ilmi taas tiistaina Hyvösen muistotilaisuudessa Helsingissä. Hyvönen kuoli 95-vuotiaana viime vuonna joulukuun 1. päivänä, mutta koronapandemia siirsi Eläkeläisnuorisoliittolaisten eli ELNU ry:n järjestämän muistotilaisuuden tälle syksylle.
Vasemmistoliiton edeltäjän SKDL:n kansanedustajana sekä Suomen ja Helsingin ensimmäisenä naispuolisena apulaiskaupunginjohtajana toiminut Hyvönen oli perustamassa vasemmistolaista nuorisoliittoa sodan jälkeen. Hän toimi kansandemokraattisen naisliikkeen johdossa ja oli keskeinen hahmo Suomen Kommunistisen puolueen uudistajissa.
Hyvönen kyseenalaisti myytin neuvostojärjestelmän ylivertaisuudesta.
Kielitaitoinen Hyvönen työskenteli myös Demokraattisen nuorison maailmanliiton Skandinavian sihteerinä Pariisissa ja Budapestissä ja oli keskeinen hahmo Helsingin nuorisofestivaalien järjestelyissä vuonna 1962.
”Loistava ihminen”
Hyvönen ei olisi halunnut muistotilaisuutta.
– Sanoin hänelle, että itse olet järjestänyt niin monen ihmisen muistotilaisuuden, että meidän velvollisuus on on kutsua kaikki toverit, jotka haluavat tulla, kunnioittamaan muistoasi, Hyvösen poika Heikki kertoi muistotilaisuudessa.
Halukkaita olikin tiistaina paikalla salintäydeltä.
Monista Anna-Liisa Hyvöstä muistelleista kertojista koskettavimmin ja intiimeimmin hänestä kertoi juuri hänen poikansa Heikki, yksi kolmesta pojasta.
– Olen paljon miettinyt, miksi äiti oli sellainen kuin oli, henkilö, jota kuvataan loistavaksi ihmiseksi, joka auttoi kaikkia pienestäkin vihjauksesta. Mistä syntyi ihminen, jolla oli valtava energia ja aktiivisuus?, hän pohti ja vastasi itse:
– Kaikkeen kultaiseen kuuluu kääntöpuoli ja äidilläni oli valtavan tumma kääntöpuoli.
Lapsuus katkesi sotaan
Anna-Liisa Hyvösen vanhemmat joutuivat turvasäilöön ja vankilaan poliittisista syistä sodan aikaan ja teini-ikäinen Hyvönen joutui koululaisena kolmen pikkuveljensä huoltajaksi.
– Hänet pantiin puolustuskyvyttömänä alaikäisenä vastaamaan muiden ihmisten tarpeista, Heikki Hyvönen kertoi.
Hyvönen myös kävi töissä kaupungin työnvälitystoimistossa, ruokki vanhempiaan lähettämällä vankilaan ruokapaketteja. Hän väisteli sosiaaliviranomaisia, jottei nuorempia sisaruksia olisi toettu huostaan. Hän väisteli myös valtiollista poliisia. Lisäksi hän kuljetti viestejä metsäkaartilaisille.
Elämä oli salailua ja kaksoiselämää.
– Hän kirjaimellisesti hautasi kaikki nuoren nuoren ihmisen omat henkilökohtaiset tarpeensa. Tästä hän vaurioitui siten, että ei ennen 80 vuoden ikää tunnistanut omia tarpeitaan. Hän eli siitä, että tunnisti muiden hätää ja tarpeet, Heikki Hyvönen sanoi.
– Perheen,läheisten näkökulmasta hän oli suurenmoinen äiti, mutta se, ettei tunnista omia tarpeitaan, aiheuttaa aikamoista hämmennystä.
Äitinsä ollessa kahdeksankymppinen Heikki Hyvönen kävi koulutusta, johon kuului omien tarpeiden pohtiminen ja tunnistaminen.
– Kerroin siitä äidille. Hän purskahti itkuun ja sanoi, että voi, kunpa hänelle joku olisi tarjonnut sitä vaihtoehtoa, että voisi tutkia omia tarpeitaan, Heikki Hyvönen sanoi.
– Tulkintani mukaan tämä oli kaikille hyvää tekevän ja kaikkialle ehtivän ihmisen aika traaginen kääntöpuoli. Hän oli tyttö, joka menetti itsensä ja omat tarpeensa jo lapsena ja vasta yli kahdeksankymppisenä rupesi tavoittamaan niitä.
Verkostoitunut laidasta laitaan
Heikki Hyvönen muistaa Helsingin festivaalien ajan, vaikka oli tuolloin vasta kuusivuotias.
– Minulla on muistikuva valtavasta stressistä, jonka keskellä äiti oli järjestelyissä. Festivaaleja sabotoitiin järjestelmällisesti CIA:n rahalla. Äiti ja isä eivät olleet tästä hämmästyneitä, pitivät sitä pikemminkin odotettuna provokaationa. Silloinkaan äiti ei tuominnut niitä, jotka osallistuivat provokaatioihin, ihmetteli vain, että nämä olivat lähteneet siihen mukaan.
Tšekkoslovakia miehityksen ajan 1968 Heikki Hyvönen muistaa jo paremmin
– Se oli oman viattomuuteni loppui loppu Neuvostoliiton suhteen, vasemmistolaisen perheen kasvatti sanoi.
Perhe oli isoisän vuokraamalla kesämökillä. Musta auto haki äidin kokoukseen Helsinkiin sieltä.
– Mökillä isoisäni, joka oli puna-armeijan majuri, ja kokenut Leningradin piirityksen, isäni, joka oli Suomen armeijan kenttätykistön upseeri, ja äitini, joka oli metsäkaartilaisten yhteyshenkilö, keskustelivat siitä, mitä miehityksestä seuraa ja miten siihen tuli suhtautua. Tämä oli valtava mylly pienelle pojalle, joka oli vakaasti uskonut, että Neuvostoliitto takaa rauhan. Näissä keskusteluissa äiti oli järkyttynein, mutta myös se, joka mietti, miten yhteistyötä Neuvostoliiton kanssa voi jatkaa, vaikka se on tehnyt järkyttävän teon.
Anna-Liisa Hytösen viattomuus oli loppunut jo vuonna 1956, kun Stalinista tehtiin paljastuksia.
– Yksitotuuksinen onnen aika oli häneltä ohi, sanoi tutkija, tohtori Veli-Pekka Leppänen tilaisuudessa
– Sallimatta rikosten kuittaamista yhden ihmisen pahuutena Hyvönen koetti tunkeutua perusteisiin ja kyseenalaisti myytin neuvostojärjestelmän ylivertaisuudesta.
Heikki Hyvönen totesi, että Anna-Liisa Hyvönen ei koskaan vihannut joitain ihmisiä tai ihmisryhmiä.
– Hänestä ongelmat olivat ratkaistavissa. Hänen uraansa niin kansanedustajana kuin kaupunginjohtajana väritti se, että hänellä oli hyvä verkosto ja hän kunnioitti ja ystävystyi niiden kanssa, joiden hän katsoi edistävän asioita riippumatta poliittisesta puolueesta. Hänellä oli ystäviä äärioikealta äärivasemmalle. Tämän hetken Suomella olisi tästä häneltä opittavaa.
uutiskirje 