Mikä asia on viime aikoina työllistänyt sinua eniten, kansanedustaja Veronika Honkasalo?
– Meillä on ollut sivistysvaliokunnassa käsittelyssä monta tärkeää lakiesitystä, muiden muassa varhaiskasvatusmaksujen alentaminen sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat varhaiskasvatukseen.
Minkä asian nostaisit eduskunnan tärkeimmäksi tältä viikolta?
”Ennallistaminen koskee myös sisävesiä, merialueita ja kaupunkiympäristöjä”.
– EU:n ennallistamiskeskustelu on tällä viikolla ollut tärkein asia. Olen erittäin pahoillani siitä, että itse asiasta on keskusteltu hyvin vähän, eli siitä, että kun vapaaehtoiset toimet luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja luontokadon pysäyttämiseksi eivät riitä, tarvitsemme sitovia tavoitteita. Kokoomus ja keskusta leipoivat tästä sirkuksen, jossa itse asia jätettiin taka-alalle.
Mikä oli vasemmistoliitolle viikon tärkein asia?
– Me haluamme, että luontoa suojellaan ja ekokriisi otetaan tosissaan. Siksi ennallistamisasetus on tietenkin meillekin todella tärkeä. Hyvä muistaa, että ennallistaminen koskee myös sisävesiä, merialueita ja kaupunkiympäristöjä.
Mikä asia jäi tiedotusvälineiltä huomaamatta?
– Energiayhtiöiden jättivoitoista olisi voinut keskustella enemmän. On kestämätöntä, että samaan aikaan kun yhtiöt takovat voittoja, pienituloiset ihmiset kamppailevat kasvavien elinkustannusten ja sähkölaskujen kanssa. Tarvitsemme keinoja, joilla yhtiöiden ansiottomat voitot palautetaan kuluttajille.
Mikä on tämän viikon levysi/kirjasi?
– Luen Susanna Hastin kirjaa Ruumis/huoneet. Se on erittäin koskettava kirja muistamisen merkityksestä.
Kansan Uutiset julkaisee sarjaa, jossa vasemmistoliiton kansanedustajat vuorotellen kertovat politiikan viikosta.