Ei ole enää mikään uutinen, että Suomessa syntyy koko ajan vähemmän lapsia. Kuolleiden suomalaisten määrä ylitti syntyneiden määrän jo vuonna 2016.
On myös moneen kertaan todettu, että jos suunta jatkuu samana, on hyvinvointivaltio ongelmissa. Työikäisten ja veroja maksavien ihmisten määrä vähenee, mutta palveluiden tarvitsijoiden määrä lisääntyy. Jos Suomi haluaa pysyä hyvinvointivaltiona, tarvitaan siis maahamme lisää väestöä.
Laskeva syntyvyys ei kuitenkaan johdu siitä, että lasten saaminen tai perhe-elämä olisi Suomessa erityisen vaikeaa. Päinvastoin, Suomi on toistuvasti ollut maailman parhaiden maiden joukossa olla vanhempi. Vuonna 2014 Suomi oli Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan maailman paras maa äideille.
Silti jo samana vuonna 2014 Suomen syntyvyys oli laskussa.
Mistä siis kiikastaa?
Toiveet ja toteuma eivät kohtaa
– Kysehän ei ole siitä, että suomalaiset eivät enää haluaisi lapsia, toteaa sosiologian professori Marika Jalovaara Turun yliopistosta.
Jalovaara johtaa strategisen tutkimuksen FLUX-konsortiota ja NEFER-hanketta, joissa tutkitaan, mistä pohjoismainen voimakas syntyvyyden lasku johtuu. Jalovaara on tutkinut myös perheiden perustamiseen liittyvää eriarvoisuutta.
– Ihmisten yleisin toivottu lapsiluku on edelleen kaksi lasta. Toteutunut lapsiluku onkin sitten monilla pienempi, Jalovaara sanoo.
Suomessa syntyvyys on 2020-luvulla yhteiskuntaluokkaan, koulutukseen, sijaintiin ja sosioekonomiseen asemaan kytkeytyvä ilmiö. Vaikka syntyvyys on pienentynyt kaikissa koulutusryhmissä, on se pienentynyt korkeasti koulutetuilla muita vähemmän.
– Matalasti koulutetuilla elinikäinen lapsettomuus on yleisempää kuin korkeasti koulutetuilla, Jalovaara sanoo.
Toteutuneissa lapsiluvuissa kaksilapsisuus ei ole korkeasti koulutetuilla vähentynyt ollenkaan. Elinikäinen lapsettomuus sen sijaan on yleisempää matalasti koulutetuilla naisilla ja miehillä, mutta keskimääräisessä lapsiluvussa erot ovat paljon pienempiä verrattuna muihin koulutusasteisiin.
Hieman oikaisten syntyvyyden laskua voidaan selittää sillä, että yhä useampi jää kokonaan lapsettomaksi, mutta eri syistä. Jotkut eivät voi saada biologisia lapsia, toiset taas eivät omasta tahdostaan halua vanhemmiksi. Toisilla perheillä lapsiluku jää yhteen, vaikka toiveissa olisi useampia.
Vähintään yhden lapsen saaneilla matalasti koulutetuilla naisilla lapsiluvut ovat kuitenkin kasvussa.
– Kutsun koko tätä hässäkkää kaksoispolarisaatioksi, Marika Jalovaara kertoo.
Kaksoispolarisaatio-termillä tarkoitetaan sitä, että syntyvyys eriytyy kahdella akselilla.
Ensinnäkin matalasti ja korkeasti koulutettujen perheellistyminen on erilaista, ja matalasti koulutettujen perheellistyminen menee kahteen suuntaan: sekä monilapsisuus että elinikäinen lapsettomuus lisääntyvät enintään keskiasteen koulutuksen saaneiden keskuudessa.
– Yhtäältä on entistä enemmän ihmisiä, jotka säilyvät koko elämänsä lapsettomina, ja toisaalta on kasvava joukko myös niitä, jotka saavat monta lasta, varhain ja monen kumppanin kanssa.
Näyttää kuitenkin siltä, että sekä perheen perustamisen esteet että epävakaus elämässä yleisesti ovat kasautuneet entistä enemmän matalasti koulutetuille.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, kansanedustaja Veronika Honkasalo arvioi, että perhepolitiikka heijastaa yhteiskunnassa vallitsevaa voimakasta keskiluokkanormia.
– Kun puhutaan perheen ja työelämän yhteensovittamisesta, siinä korostuvat ne, jotka pärjäävät jo nyt. Hyvin toimeentulevat, korkeasti koulutetut “uravanhemmat” ja heidän haasteensa.
– Perheiden tukemisessa pitäisi huomioida entistä enemmän myös niitä perheitä, joissa jompikumpi tai molemmat vanhemmat tekevät esimerkiksi vuorotyötä.
Rakenteet kunnossa, kulttuuri ei?
Lapsilisät, kotihoidontuki, päivähoitojärjestelmä, neuvolajärjestelmä sekä kansainvälisestikin mainetta niittänyt äitiyspakkaus ovat esimerkkejä Suomen perhepolitiikan onnistumisesta. Suomessa työn ja perhe-elämän yhteensovittamista on helpotettu entisestään lähivuosina vanhemmaksi tuleville, kun perhevapaauudistus astui voimaan elokuussa 2022.
Suomessa synnyttäminen on myös turvallista ja halpaa: meillä synnyttäjä joutuu maksamaan vain vuodeosaston vuorokausimaksun, joka on muutamia kymppejä. Vertailun vuoksi Yhdysvalloissa synnyttäjä joutuu maksamaan tuhansia, eivätkä yli kymmenen tuhannen dollarin sairaalalaskut synnytyksestä ole lainkaan tavattomia.
Silti Yhdysvalloissa syntyvyys on Suomea korkeammalla tasolla.
Suomen alhainen syntyvyys on siis paradoksi. Ihmisillä on halua saada lapsia, ja toteutettu politiikka tukee perheen perustamista.
– Rakenteemme ovat kyllä lapsimyönteisiä, mutta kulttuurimme ei, tuumii tutkimusprofessori Anna Rotkirch.
Rotkirch tutkii Väestöliitossa suomalaisen väestön kehitystä ja syntyvyyttä.
– Tarkoitan tällä sitä, että perheen perustamisesta puhutaan negatiivisen kautta. Ajatellaan, että elämä loppuu siihen, kun lapsi tulee perheeseen, tai ainakin se muuttuu perinpohjin.
Veronika Honkasalo huomauttaa, että myös lapsiperheiden palveluita on tasaisesti heikennetty viime vuosikymmeninä.
– Neuvolajärjestelmää rapautetaan tällä hetkellä, ja esimerkiksi vuositarkastuksia jätetään väliin. Samoin koululääkäriajat eivät aina toteudu.
Honkasalo kehuu suomalaisia hyvinvointipalveluja, mutta muistuttaa, etteivät ne ole itsestäänselvyyksiä.
– Omassa lapsuudessani 1980-luvun alussa ei ollut mitenkään tavatonta, että lapsiperheet saivat kotiapua ilman, että piti olla joku järkyttävä kriisi päällä. Se oli todella tehokasta ennaltaehkäisevää palvelua. Nyt sitä ei kuitenkaan saa kuin vasta hädän hetkellä, jos silloinkaan, Honkasalo pohtii.
Verrattuna aikaisempiin sukupolviin 2020-luvun nuorilla aikuisilla on myös huomattavasti enemmän mahdollisuuksia tehdä elämässä eri asioita. Voi opiskella, tehdä töitä, matkustella ja kokea elämyksiä.
– Asenneilmapiiri on sellainen, että kaikkea tällaista halutaan tehdä ennen perheen perustamista, Anna Rotkirch sanoo.
Ensimmäinen lapsi saadaan Suomessa nykyään myöhemmin kuin ennen. 1980-luvun puolessavälissä ensimmäisen lapsen synnyttävä äiti oli keskimäärin 26-vuotias. Vuonna 2022 Suomessa äitien ikä ensimmäisen lapsen syntyessä on keskimäärin 30 vuotta.
Anna Rotkirchin mielestä syntyvyyden nostaminen pelkällä perhepolitiikalla ei toimi, vaan yhteiskuntaa voisi kehittää yleisesti ottaen lapsimyönteisemmäksi.
– Suomessa on pitkään annettu vääränlaisia signaaleja lapsiperheille tai lasten saamista suunnitteleville ihmisille.
Esimerkiksi Helsingin seudun liikenteen HSL:n hallitus käsitteli lokakuun lopulla esitystä, jossa luovuttaisiin lastenvaunujen kanssa kulkevien ilmaisesta matkustusoikeudesta joukkoliikennevälineissä.
– Millaisen viestin tällainen päätös antaa? Ei ainakaan sellaista, joka kannustaisi lapsen saamiseen, Rotkirch sanoo.
Myös vertaisyhteisön tuki voi olla ratkaisevaa, samoin se, näkevätkö ihmiset esimerkiksi vauvoja omassa arjessaan. On esimerkiksi havaittu, että kätilöt saavat lapsia varhaisemmin kuin muissa ammateissa työskentelevät.
Anna Rotkirch kertoo haastattelemistaan nuorista aikuisista, jotka eivät ole koskaan pitäneet vauvaa sylissään. Jos lapsiperhearki jää vieraaksi konseptiksi, ei synny kiinnostusta saada lapsia itse.
Suunta on alaspäin
Vuonna 2021 Suomessa syntyi 49 594 lasta. Se on yli kymmenen tuhatta syntynyttä lasta vähemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Tuolloin, vuonna 2010 suomalaisten kokonaishedelmällisyysluku oli 1,87.
Ihmiset eivät tunnetusti ole desimaaleja, vaan kokonaishedelmällisyysluku kuvaa sitä, kuinka monta lasta naiset keskimäärin saavat elämänsä aikana. Kun kokonaishedelmällisyys on 2,10, pysyy valtion väkiluku ennallaan, olettaen ettei kuolleisuus lisäänny ja nettomaahanmuutto on nolla.
Syntyvyys pysyi Suomessa vakaana monta vuosikymmentä, mutta se lähti voimakkaaseen laskuun 2010-luvun aikana. Koronapandemia näkyi pienenä lisäyksenä suomalaisten lastensaamisinnossa. Syntyvyys kääntyi hienoiseen nousuun vuonna 2020, mutta palasi sen jälkeen takaisin laskuun.
Vuonna 2021 kokonaishedelmällisyysluku Suomessa oli 1,46.
Perhepolitiikan mallimaa
1900-luvun alussa suomalaiset naiset saivat keskimäärin viisi lasta.
– 1970-luvulla keskimääräinen lapsiluku vakiintui kahteen lapseen per äiti, ja se on pysynyt sieltä lähtien jokseenkin samana, sanoo Marika Jalovaara.
– Sen jälkeen on ollut vakaata viime aikoihin asti. Tämä vakaus on Pohjoismaille tyypillistä, mutta eurooppalaisittain poikkeuksellista.
Aivan viime vuosikymmenille asti Pohjoismaissa syntyvyys oli selkeästi muita Euroopan maita korkeammalla tasolla.
– Pohjoismaita pidettiinkin Euroopassa perhepolitiikan mallimaina, ja maailmalla otettiin meiltä oppia perhepolitiikan hoitamisessa.
Esimerkiksi Italiassa syntyvyys laski sotien jälkeen nopeammin kuin Suomessa. Nykyään Italian kokonaishedelmällisyysluku on 1,23.
Etelä-Euroopan maiden alhaista syntyvyyttä on selitetty patriarkaalisemmalla kulttuurilla, jossa miehet käyvät töissä ja naiset hoitavat lapsia kotona. Samalla kun naisten koulutustaso nousi ja naisten työssäkäynti yleistyi, ei yhteiskunta tullut vastaan ja tukenut perhe-elämän ja työn yhteensovittamista.
Toisin sanoen naiset joutuvat valitsemaan uran ja perheen väliltä. Kun useammat valitsevat uran, jäävät lapset saamatta.
Suomessa vastaava tilanne ratkaistiin hyvinvointivaltiolla. Sotien jälkeen Suomessa vakiintui kahden elättäjän perhemalli, jossa perheen vanhemmat käyvät töissä ja yhteiskunta ottaa vastuuta lasten hoitamisesta. Tähän ajatukseen perustuu esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus sekä lapsilisäjärjestelmä.
Ennen 2010-lukua Suomen korkeaa syntyvyyttä pidettiin juuri toteutetun perhepolitiikan ansiona. Sitten syntyvyys lähti kuitenkin laskuun, joka jatkuu yhä.
– Syntyvyyden laskua pidetään yllättävänä, mutta tietysti siihen vaikuttaa politiikan lisäksi moni asia, Marika Jalovaara huomauttaa.
– Eihän tämä ole sellainen asia, jota politiikka sanelisi. Että pannaan jokin etuus pystyyn, ja perheitä on lähdetty perustamaan sen takia.
Oikeisto on ominut perheen käsitteen
Väestöliiton Anna Rotkirchin mielestä poliittisella vasemmistolla olisi miettimisen paikka perhepolitiikassa.
Vaikka konservatiivinen perhepolitiikka on monille perheille haitallista, ovat oikeistolaiset pystyneet ottamaan haltuun perheen poliittisena kysymyksenä. Oikeistossa tuodaan mielellään esiin “perhearvoja”, mutta samalla vastustetaan esimerkiksi seksuaalikasvatusta ja aborttioikeutta. Sekin on paradoksi.
– Konservatiivit ovat omineet puheen perheistä itselleen, ja perhearvot koetaan konservatiivisiksi, Anna Rotkirch sanoo.
Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo sanoo, että perhepolitiikassa on otettava huomioon myös muut kuin heteroseksuaaliset ydinperheet.
– Myös itselliset vanhemmat ja samaa sukupuolta olevat parit on huomioitava esimerkiksi hedelmällisyys- ja lapsettomuushoitojen saatavuudessa.
Vaikka suomalainen perhepolitiikka ja perhemyönteiset rakenteet ovat olleet edistyksellisiä, ei niillä ole pyritty suoraan syntyvyyden lisäämiseen.
– On ikään kuin toivottu, että kun tehdään perheen perustamisesta helpompaa, useammat ryhtyisivät saamaan lapsia, professori Marika Jalovaara sanoo.
– Ääneen sanottuna tavoitteena on ollut perheiden tukeminen, ja korkeamman syntyvyyden on rivien välissä toivottu tulevan siinä samalla.
Anna Rotkirch muistuttaa, että hallitus on keväällä 2021 asettanut väestöpoliittisia tavoitteita, joihin kuului myös toivotun lastensaannin tukeminen. Suositusten takana oli Rotkirchin väestöpoliittinen selvitys, jossa nimenomaan esitettiin ihmisten toiveita ja seksuaalioikeuksia kunnioittavaa pronatalistista otetta.
Se on kuitenkin hirvittävän vaikeaa. Lapsimyönteinen politiikka tukee seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia eikä sanele ylhäältä päin, kuinka monta lasta tulisi synnyttää. Samalla tiedetään tutkimuksista, että myös arvot ja ilmapiiri sekä sosiaalinen tuki vaikuttavat lastensaantia koskeviin aikomuksiin. Ihmiset tekevät kuitenkin samankaltaisia valintoja yhteiskunnallisten rakenteiden puitteissa, jolloin siitä tulee yhteiskunnallinen ilmiö.
SDP:n silloinen puheenjohtaja Antti Rinne puhui vuonna 2017 “synnytystalkoista”, ja hänen ajatuksensa tyrmättiin joka suunnalta.
– Tällainen ylhäältä alaspäin saneleva väestöpolitiikka on väärä tie, sanoo Anna Rotkirch.
Rotkirch suosittelee mieluummin positiivisia signaaleja, joita viestittämällä ilmapiiriä voi muokata lapsimyönteisemmäksi.
– Mitään päätöksiä ei tehdä tyhjiössä, eikä tämäkään asia voi olla vain yhden ministeriön pöydällä. Jos syntyvyydelle halutaan tehdä jotakin, on toimenpiteiden oltava poikkihallinnollisia.
Luottamus ja turvallisuus
Syntyvyyttä ei voi typistää pelkästään perhepolitiikan tehtäväksi, sillä lasten saamiseen vaikuttavat perhepolitiikan lisäksi myös yhteiskunnan yleinen ilmapiiri.
– Näkymät tulevaisuuteen vaikuttavat kaikkein eniten. Miltä oma tulevaisuus näyttää ja mahdollisten tulevien lasten tulevaisuus? kysyy Veronika Honkasalo.
– Paras tapa helpottaa perheiden perustamista olisi luoda varma, turvallinen ja tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa voi luottaa tulevaisuuteen. Että on työtä, josta saa sellaista palkkaa, jolla tulee toimeen, ja että ihmiset voivat luottaa siihen, että elämä kantaa.
Italiassa tehdyissä tutkimuksissa havaittiin, että syntyvyys ei laskenut niin voimakkaasti sellaisilla alueilla, joissa luottamus kanssaihmisiin oli korkealla. Samansuuntaisia havaintoja on tullut myös Pohjoismaista.
Mitään yksinkertaista keinoa syntyvyyden lisäämiseen ei ole. Kyse on loppujen lopuksi ihmisten henkilökohtaisista ja hyvin intiimeistä asioista. Jos ihminen ei halua lapsia, on sivistysvaltiossa hänellä oltava siihen oikeus eikä hänen tarvitse perustella valintaansa kenellekään.
Jos kuitenkin halutaan lisätä syntyvyyttä, ei sitä voida tehdä pelkällä perhepolitiikalla. Sen sijaan yhteiskunnan kokonaisvaltainen kehittäminen solidaarisemmaksi voi rohkaista myös lasten saamiseen, ikään kuin sivutuotteena.
Esimerkiksi ilmastokriisin ratkaiseminen ei ainakaan voi olla haitaksi lasten saamisen mielekkyyden kannalta. Voidaankin todeta, että lapsia saadaan silloin, kun vanhemmilla on luottamusta heidän tulevaisuuteensa. Paremman tulevaisuuden luomisen taas pitäisi olla kaiken politiikan tehtävänä.
uutiskirje 
