STTK:n teettämässä kyselyssä suomalaisten suurimmaksi huolenaiheeksi nousevat kasvavat elinkustannukset. Tätä mieltä oli 24 prosenttia vastaajista. Energiapolitiikka on vastaajien mielestä tärkein asia, johon seuraavan hallituksen tulisi keskittyä. Tätä toivoi puolet vastaajista.
Kyselyn perusteella suomalaiset ovat erittäin halukkaita vähentämään omaa sähkön- ja energiankulutustaan, jotta energiakriisi helpottaisi. Peräti 87 prosenttia vastaajista on halukas selvästi tai ainakin jonkin verran valmis vähentämään sähkönkulutustaan. Halukkuus vaihteli hieman riippuen vastaajan iästä, sukupuolesta, tulotasosta, asuinpaikasta ja puoluekannasta.
Tiedot käyvät ilmi STTK:n syys-lokakuussa Aula Researchilla teettämästä kansalaiskyselystä, johon vastasi yli 3 000 suomalaista.
Sähkön hinta on jopa kymmenkertaistunut viimeksi kuluneen vuoden aikana. Yhdessä korkojen ja elintarvikkeiden hintojen nousun kanssa sähkön hinta ajaa kotitaloudet ahtaalle.
STTK kannattaa sähkölle hintakattoa, puheenjohtaja Antti Palola kertoi tänään keskusjärjestön edustajistossa. Samalla kulutukselle pitää määrätä kuukausikatto, jonka yli menevää osaa ei enää korvattaisi. Hintakattomalli rajattaisiin väliaikaisesti koskemaan esimerkiksi tammi-huhtikuun välistä aikaa.
– Kotitaloudet eivät ole syyllisiä sähkön huikealle hinnalle. Nykyhinnoissa ei myöskään ole minkäänlaista kohtuutta. Suomalaiset ovat jo nyt osoittaneet kykynsä säästää sähköä, mutta sähköyhtiöiden voitot vain kasvavat. Tähän on puututtava.
STTK:n arvio on, että hintakatto ei vaikeuttaisi sähkömarkkinoita, mutta helpottaisi kotitalouksien asemaa. Katto olisi mahdollista rahoittaa sähkön hinnan noususta aiheutuneilla arvonlisäverotuotoilla ja kiiruhtamalla niin sanottua windfall-veroa.
– Hallituksen aiemmin esittämät tuet ovat oikeansuuntaiset, mutta riittämättömät. Hintakattomalli kannustaisi edelleen säästämään sähköä, mutta estäisi kotitalouksia ajautumasta kohtuuttomiin maksuvaikeuksiin, Palola toteaa.