Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen uusi Jyrki Kataisen (kok.) hallitus saatiin nimitettyä yli kahden kuukauden vaikeiden neuvottelujen jälkeen vasta juhannukseksi.
Nyt kun kaikkien muiden keskeisten puolueiden paitsi vihreiden talousohjelmat on julkaistu, herää kysymys, saadaanko tänä vuonna uutta hallitusta kasaan edes heinähelteillä. Niin eri maailmoista vasemmisto- ja oikeistopuolueiden näkemykset tulevista vuosista ovat, että niiden yhteensovittamisesta tulee ennätysvaikeaa.
Takavuosina päiviteltiin puolueiden samankaltaistumista ja hakeutumista kohti keskustaa. Nyt käynnissä on ollut ja on edelleen liike toiseen suuntaan. Ideologiat ovat tehneet voimallisen paluun politiikkaan, ja SDP:n eilen julkistama talousohjelma vahvistaa puolueen vasemmistosuuntauksen jatkuvan.
Kutistuvassa kannatuskärjessä jatkava kokoomus istuu samaan aikaan kahdella tuolilla liberaalit-konservatiivit -akselilla, mutta talouspolitiikassa se tarjoaa omaankin historiaansa nähden poikkeuksellisen jyrkkää oikeistopolitiikkaa.
Ensin mainittu tarkoittaa sitä, että kokoomukselle on vaikeaa olla mitään mieltä translain kaltaisissa ihmisoikeuskysymyksissä. Eilisessä äänestyksessä sen edustajien kannat jakautuivat lähes tasan lain kannattajien ja vastustajien kesken.
Taloudessa kokoomus tarjoaa hurjia leikkauksia, jotka väistämättä heikentäisivät pienituloisten asemaa ja palveluita, ja samaan aikaan suurituloiset saisivat veronkevennyksiä.
Turun yliopiston tällä viikolla julkaiseman tutkimuksen mukaan pienituloiset joutuivat tinkimään viime vaalikaudella lääkkeistä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen tekemien leikkausten takia. Kun kokoomus nyt puhuu muutoksesta nykymenoon, se tarkoittaa vielä suurempia leikkauksia.
Ehkä moni alkaa tajuta tämän, niin kovaa on kokoomuksen kannatuksen sulaminen uusissa mielipidemittauksissa.
Leikkaukset jakavat kahteen blokkiin
Talousohjelmien perusteella Suomeen on syntynyt kaksi poliittista blokkia sen mukaan, onko taloutta sopeutettava ylipäätään leikkauksilla ja puhutaanko sopeuttamisessa myös tulopuolesta.
Kokoomuksen johtamassa leikkaajien blokissa ovat lisäksi perussuomalaiset ja keskusta. Kummankin ohjelmat ovat tosin hyvin epämääräisiä. Keskustan kohdalla voi puhua talouskurilla keimailusta ilman yhtään konkreettista esimerkkiä.
Säästölinjalla on myös RKP, mutta arvoliberaaleimpana porvaripuolueena se ei mahdu mitenkään samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.
Kokoomuksen, perussuomalaisten, keskustan ja kristillisdemokraattien porvarihallitus saisi nykyisillä kannatusluvuilla enemmistön eduskuntaan, mutta siinä on monta muttaa. Onko keskusta nykyisillä kannatusluvuilla valmis mihinkään hallitukseen? Voiko kokoomus olla samassa hallituksessa EU-erolla flirttailevien, ilmastopolitiikkaa vastustavien ja maahanmuutossa täysin omaa linjaa vetävien perussuomalaisten kanssa?
Koko vasemmisto on taas vasemmistoa
Toisen blokin muodostavat perinteiset vasemmistopuolueet SDP ja vasemmistoliitto. Niiden talousohjelmissa varsinaisia leikkauksia on olemattoman vähän. Ne luottavat talouden tasapainottamisessa pääomatulojen ja suurten omaisuuksien verojen korotuksiin sekä hyvään talous- ja työllisyyskehitykseen, johon vaikuttamiseen hallituksen keinot ovat rajalliset.
Ylen uusimmassa mielipidemittauksessa nykyisellä hallituspohjalla on edelleen poikkeuksellisen suuri 51,5 prosentin kannatus. Näillä luvuilla se voisi jatkaa toiselle kaudelle niin kuin Paavo Lipposen (sd.) hallitus vuonna 2003.
Suurin este on tässäkin kuviossa keskusta. Vaikka se olisi valmis hallitukseen vaalitappiosta huolimatta, onko se valmis uuteen samanlaiseen tahtojen taisteluun, jota on käyty koko tämä vaalikausi? Tuskin.
Sinipunassa toisen pitäisi nöyrtyä
SDP:n, kokoomuksen, vihreiden ja RKP:n sinipuna on näillä näkymillä saamassa suuren enemmistön, mutta kokoomuksen ja demareiden näkemykset taloudesta ovat niin kaukana toisistaan kuin ikinä on mahdollista, kuten edellä on todettu. Ne ovat niin kaukana, että mikään perinteinen kaikkiin hallitusneuvotteluihin kuuluva kompromissi ei riitä. Toisen pitäisi syödä talousohjelmansa, myöntää olleensa kaikessa väärässä ennen vaaleja, jotta yhteinen sävel löytyisi.
Ryhtyypä hallitusta kasaamaan Petteri Orpo tai Sanna Marin (sd.) – tai jopa Riikka Purra (ps.), tehtävä muistuttaa ympyrän neliöimistä. Ideologioiden paluu politiikkaan, vaihtoehtojen selkeys, on kaivattua, mutta tuottaa myös omat ongelmansa, kun yhteistä linjaa on haettava ja lähtökohdat ovat poikkeuksellisen kaukana toisistaan.
uutiskirje 