Kokoomus on vienyt hallitusneuvotteluita eteenpäin poikkeuksellisen omavaltaisesti napattuaan kaikki pääpöytien puheenjohtajuudet ja tuotuaan pöytiin valmiit pohjapaperit. Tilanne on kuitenkin heidän näkökulmastaan äärimmäisen vaikea ja siksi on todennäköistä, että myös neuvottelukokoonpanon vaihtamiseen valmistaudutaan kulisseissa.
Toisin kuin yleisesti ajatellaan, suurin oikeistohallituksen tiellä oleva kompastuskivi ei liity EU-, ilmasto-, tai maahanmuuttopolitiikkaan vaan talouspolitiikkaan. Vaikka erityisesti RKP:n ja perussuomalaisten välillä on ristiriitoja monissa arvokysymyksissä, Säätytalolla riidellään ensisijaisesti rahasta.
Kokoomus kampanjoi eduskuntavaaleissa kuuden miljardin sopeutustavoitteella ja säästyi lähes kokonaan median kriittiseltä käsittelyltä, vaikka sen talousohjelman onttous oli ilmeistä. Kaikki kolme miljardia ylittävät sopeutustoimet oli muotoiltu tyyliin ”muut säästöt”, ”indeksijarru” tai ”tehokkuusohjelma” kertomatta konkreettisia säästökohteita edes hallinnonalan tasolla.
Pohjan vaihtaminen sinipunaan auttaisi Orpoa selittämään omille joukoilleen, miksi taloudessa joudutaan tekemään odotettua suurempia kompromisseja.
Jos leikkauskohteista ei päästä sopuun oman puolueen sisällä, on jo etukäteen selvää, ettei niistä päästä sopuun myöskään muiden puolueiden kanssa.
Oma ohjelma sivuun
Hallitusneuvotteluissa kokoomus onkin ensitöikseen hylännyt kuuden miljardin leikkauksista koostuneen sopeutusohjelmansa. Talousraamissa suorien säästöjen osuudeksi on määritelty kaksi miljardia ja neljä miljardia on tarkoitus sopeuttaa kasvu- ja työllisyystoimilla, joiden Orpo ei aiemmista puheista poiketen enää edellytä olevan ”konkreettisia ja todennettavia”.
Kokoomuksen oma eduskuntaryhmä lienee sitoutunut tosiasiallisesti noin kolmen miljardin leikkauksiin, joista karkeasti ottaen miljardi kohdistuisi sosiaali- ja terveydenhuoltoon, miljardi sosiaaliturvaan ja miljardi muihin menoihin. Miljardin euron sosiaaliturvaleikkaukset on tarkoitus sisällyttää niin sanottujen työllisyystoimien kokonaisuuteen, jolloin paljon puhutuissa ”VM:n verifioimissa” sopeutustoimissa voitaisiin päätyä kolmeen miljardiin. Tämäkin edellyttäisi sitä, että merkittäviin tki-panostuksiin ja muihin menolisäyksiin löydettäisiin rahoitus.
Kokoomuksen sisällä sote-leikkaukset herättävät kuitenkin huolta ja jopa osa keskeisistä neuvottelijoista toivonee perääntymistä. Samaan aikaan puolueen talousoikeisto on pettynyt VM:n talouslinjan tosiasialliseen hautaamiseen ja katsoo, että periksiannettavaa ei enää ole. Torstaina Orpo ilmoitti nykytasoisen sote-rahoituksen miljardivajeen tulleen neuvottelijoille yllätyksenä. Lausuntoa lienee muiden puolueiden ohella hämmästelty myös kokoomuslaisten sote-päättäjien keskuudessa.
Tunnustettuaan ensin nykyisen rahoituksen riittämättömyyden, Orpo kuitenkin vahvisti julkisesti kokoomuksen sote-leikkaustavoitteen olevan jopa puolitoista miljardia euroa seuraavan vaalikauden aikana. Tämä viittaa siihen, ettei neuvotteluvaraa välttämättä ole alle miljardin euron leikkaukseen riippumatta siitä miten fataaleja seuraukset olisivat.
Vahvassa neuvotteluasemassa olevan RKP:n kannalta neuvotteluiden vaikein rasti on myös hyvinvointialueiden rahoituksen leikkaaminen. Erityisesti Pohjanmaan sote on ennestään vaikeassa tilanteessa ja Uudellamaalla miljardileikkaus tarkoittaisi nopeasti palveluverkon karsimista. HUS:in valmiilla leikkauslistalla kärkipäässä on esimerkiksi Porvoon päivystyksen lakkauttaminen, mitä sattumoisin osa RKP:n kärkineuvottelijoista on näkyvästi vastustanut. Alueellisena ykköspuolueena RKP laitettaisiin äänekkäästi vastuuseen tämän kaltaisista päätöksistä, joita miljardileikkaus väistämättä edellyttäisi.
Syntipukki haussa
Sinipunassa, joka olisi RKP:lle muutenkin hygienisempi vaihtoehto, miljardin sote-leikkaus korvattaisiin vastaavalla tulosopeutuksella, jossa mukana olisi esimerkiksi VM:n esittämä listaamattomien yhtiöiden osinkoverotukseen puuttuminen. Päätös olisi porvaripuolueille ideologisesti vaikea, mutta toisaalta sitä puoltaa asiantuntijakonsensus ja sopeutuksen yleinen tasapuolisuus.
Orpon kannalta merkittävä ongelma on se, että hän tarvitsee syntipukin VM:n talouslinjasta lipsumiselle ja sille, että 6 miljardin sopeutus muutetaan vain nimelliseksi tavoitteeksi. Syntipukiksi ei oikein ole perussuomalaisista, jotka ovat Säätytalolla lähinnä aistimassa tunnelmaa ja joilla ei lähtökohtaisesti ole mielenkiintoa julkisia palveluita, sosiaaliturvaa tai työelämäasioita kohtaan.
Kaikkein hölmöimpien leikkauksien vastustaminen onkin neuvotteluissa nyt lähes kokonaan RKP:n ja KD:n vastuulla. Pohjan vaihtaminen sinipunaan auttaisi Orpoa selittämään omille joukoilleen, miksi taloudessa joudutaan tekemään odotettua suurempia kompromisseja. Samalla vältyttäisiin EU:n suvereniteettirahaston tuomalta hallituskriisiltä, joka oikeistohallituksella olisi väistämättä edessään.
Rahan jälkeen suurin ongelma oikeistohallituksen muodostamisessa on kuitenkin pöytätavat – tarkemmin perussuomalaisten pöytätavat. Seuraava hallitus todennäköisesti vähentää avustajia, jolloin neuvotteluita käydään aiempaa ministerivetoisemmin. Tulevat ministerit tietävät, että öykkäreiden valitseminen hallituskumppaneiksi vaikuttaa myös omaan jaksamiseen ja jopa terveyteen. Lisärasitteena oikeistohallitukselle tulisi kansainvälinen profiloituminen äärioikeistolaisten ministereiden ja heidän vihapuhetuomioidensa kautta.
Vaikka Orpo pitää Säätytalolla nyt lähes päivittäisiä ”pelisääntökeskusteluja” perussuomalaisille, saattaa hän salaa toivoa, että julkinen öyhötys ja riitely jatkuu. Tällöin oikeistohallituksen mahdollisen kariutumisen syyksi leimautuisi julkisuudessa perussuomalaisten pöytätavat, eikä kokoomuksen talouspoliittisen linjan epärealistisuus.
Kirjoittaja työskentee sosiaali- ja terveysministerin valtiosihteerinä.
uutiskirje 
