Irlanti oli Britannian ensimmäinen siirtomaa ja Pohjois-Irlantia voi pitää britti-imperiumin viimeisenä jäänteenä. Tätä kantaa edustaa Pohjois-Irlannin pääkaupungin Belfastin katolisesta länsiosasta tuleva huippusuosittu Kneecap.
Terroristijärjestö IRA:n symboleita, punkkia, teknoa ja gangstateemoja hyödyntävä iirinkielinen hiphop-trio nousi yllättäen Irlannin albumilistan kakkoseksi. Kolmikosta kertova elokuva Kneecap (2024) palkittiin Sundance-festivaaleilla ja on myös Irlannin Oscar-ehdokas.
Kaikkiaan 4,5 miljoonaa euroa maksanut Kneecap on englantilaisohjaaja Rich Peppiattin ensimmäinen koko illan elokuva. Päänäyttelijät Mo Chara, Móglaí Bap ja DJ Próvaí esittävät itseään eli räppitrion jäseniä. Sivurooleissa on nimekkäitä näyttelijöitä kuten Michael Fassbender, joka näyttelee Mo Charan isää, entistä IRA-taistelijaa, joka on lavastanut kuolemansa pakoillakseen viranomaisia.
Kneecapin soundissa kasarin synteettinen TR-808-bassorumpusaundi yhdistyy teknosäksätykseen ja punkasenteeseen. Niin ryhmän kuin elokuvankin ilmaisu on pääasiassa iiriksi, jota tällaisen synkähkön klubiräpin potentiaalinen yleisö ymmärtää huonosti, jos ollenkaan.
Kneecap on tehnyt iiristä suosittua ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.
Elokuvassa myöhemmin ryhmän tuottajaksi päätyvä JJ Ó Dochartaigh opettaa iirin oppikirjasta lampaiden lannan luontiin liittyviä lauseita tylsistyneille kaupunkilaisteineille. Myöhemmin opettaja huomaa, että oppilaiden kuulokkeissa soi hänen salanimellä DJ Próvaí tuottamansa Kneecapin ensimmäinen single C.E.A.R.T.A. (2017), iiriksi ”oikeudet”.
Kneecap on tehnyt iiristä suosittua ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.
Niukka häviö Taylor Swiftille
Elokuva voitti Sundance-elokuvafestivaalin arvostetun yleisöpalkinnon ja Galwayssa ennätykselliset kolme pääpalkintoa. Irlannin virallinen Oscar-ehdokas kiertää maan elokuvateattereita poikkeuksellisesti sadalla kopiolla.
Ilmestymisviikollaan kesäkuussa ryhmän toinen albumi, Fine Art (2024), nousi Irlannin albumilistan kakkoseksi päästäen edelleen vain Dublinissa tuolloin keikkailleen Taylor Swiftin. Jättimenestys on yllättävää, koska Irlannissa ei perinteisesti haluta muistella vuonna 1998 päättynyttä 30-vuotista sisällissotaa, jota kutsutaan häveliäästi nimityksellä ”troubles”, ongelmat. Troubles-symbolit ovat kuitenkin Kneecapin peruskauraa jo nimestä lähtien.
Elokuvassa Mo Chara ja Móglaí Bap yrittävät keksiä räppitriolle nimeä, joka kertoisi sen alkuperästä. Autopommit ja Titanic hylätään Belfast-kliseinä ja päädytään ”kneecapiin”, polvilumpioon. Se viittaa puolisotilaallisten joukkojen käyttämään rangaistusmuotoon, jossa ammutaan vatsalleen komennetun uhrin polviin. Troubles-sisällissodan aikana menetelmän uhriksi joutui noin 2500 ihmistä.
Irlannin trikolorilipun väriseen kommandopipoon pukeutuvan DJ:n nimi on DJ Próvaí, joka viittaa Väliaikaiseen IRA:an, puolisotilaalliseen järjestöön, joka toteutti näitä rangaistuksia kamppaillessaan katolisten sortoa vastaan. IRA teki lukuisia tuhoisia pommi-iskuja Pohjois-Irlannissa, Lontoossa ja useissa Britannian kaupungeista. Niinpä Iso-Britannia ja puolet Pohjois-Irlannin asukkaista piti heitä terroristeina. Lukuisten muurien jakamassa Belfastissa osa piti heitä vapaustaistelijoina.
Aluksi DJ Próvaí suojasi IRA-pipolla henkilöllisyyttään, ettei vaarantaisi opettajantyötään. Siitä tuli samalla hätkähdyttävä esiintymisvaate kaupungissa, jossa aiemmin laiton Irlannin tasavallan lippu liehuu vain katolisten synkissä työläislähiöissä.
Synkän ilkikurinen protesti
Elokuvan lapsuuden takaumassa Móglai Bapin isä, entinen IRA-taistelija, opettaa pojille, että jokainen puhuttu iirin sana on luoti Irlannin vapauden puolesta. Ymmärrettävästi brittilojalistit, mutteivät myöskään tasavaltalaispiirit riemuitse Kneecapin menestyksestä: jo ryhmän nimi on surkeaa mainosta tasavaltalaisasialle.
Belfastin kuuluisalla Fall’s Roadilla tasavaltalaisvastarintaa juhlistavassa museossa ei kneecappingistä mainita sanallakaan. Niin brittilojalistien kuin tasavaltalaistenkin jälkikasvun parissa trio on kuitenkin suosittu. Belfastin nuoret ovat Kneecapistaan miltei yhtä ylpeitä kuin rauhastaan.
Kneecapin poliittisuutta ei käy kieltäminen, mutta ei se silti mikään 2020-luvun Sinead O´Connor tai U2 ole. Eniten Kneecapissa lienee kyse kahdeksansataavuotisen britti-imperialismin tuottamien höyryjen ulos päästämisestä. Sortovalta jätti jälkeensä valtavasti vihaa, surua, alkoholismia ja mielenterveysongelmia – vakioaiheita muussakin irlantilaismusiikissa.
Belfast on väreilevä bilekaupunki, jolla on synkkä pohjavire.
Katolisten historiallinen syrjiminen, brittien aiheuttama ja miljoonien kuolemaan johtanut nälänhätä (1842–1852) sekä troubles-sisällissodan väkivalta jättivät jälkeensä myös halun tanssia villisti, juhlia estottomasti ja paeta todellisuutta näistä tragedioista seinämaalauksillaan ja luodinrei’illään muistuttavassa kaupungissa.
Belfast on väreilevä bilekaupunki, jolla on synkkä pohjavire. Kneecapin rave-soundi yhdistyy samankaltaiseen vakavan ilkikuriseen asenteeseen kuin oli aikoinaan emämaan puolella monarkiaa pilkanneella Sex Pistolsilla.
Yhtyeen rosoisesta epäkorrektiudesta tulee myös mieleen heidän losangelesilainen esikuvansa N.W.A., joka 1990-luvun alussa tuli tunnetuksi gangstaraphiteistään kuten ”Fuck tha Police”. Tällaisesta protestista, johon ei kuitenkaan kuulu perinteinen vasemmiston kurinalaisuus tai Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikkeen kunnioitettavuuden politiikka, lienee kyse ryhmän ylenpalttisessa kiroilussa ja huumeviittauksissakin.
Seksiä, huumeita – ja toivoa
Kneecapin ensimmäinen albumi vuonna 2018 oli nimeltään 3CAG. Se on iirinkielinen lyhenne ekstaasihuumeelle. Irlannin yleisradioyhtiön RTÉ:n iirinkielisellä kanavalla kolmikon ensimmäinen hitti C.E.A.R.T.A. kiellettiin juuri kiroilun ja huumeviittausten vuoksi. Samasta syystä elokuvan nilkkimäinen Radikaalit tasavaltalaiset huumeita vastaan -ryhmittymä, jolle on tosielämän esikuvansa, aikoo suorittaa bändiläisille kneecapping-rangaistuksen.
Ongelmia on myös naisrintamalla. Mo Charalla on Derry Girlsistä tutun Jerry Reynoldsin esittämä protestanttinen tyttöystävä Georgia, jonka äiti on ultralojalistinen poliisi. Rakastavaiset eivät oikeastaan tee mitään muuta kuin harjoittavat BDSM-tyylistä seksiä Mo Charan huutaessa kommandopipo päässään ”Irlannin pohjoisosa”, johon Georgia vastaa orgasminsa kynnyksellä ”feenialainen kusipää” (”Fenian cunt”).
Todellisuudessakin protestantit ovat alkaneet ymmärtää iirin arvon.
Kohtauksessa, jota Kneecapin jäsenet väittävät todenmukaiseksi, keikalle saapunut Georgia suuttuu silmittömästi, kun DJ Próvei näyttää lavalta takamustaan, johon on kirjoitettu ”Brits out”, britit helvettiin. DJ Próveín oma tyttöystävä, muodollisempiin menetelmiin tukeutuva iiriaktivisti, tunnistaa viraaliksi nousevasta uutisklipistä poikaystävänsä tämän ”ihastuttavan takamuksen” perusteella ja jättää tämän.
Kenties Kneecapin ryhmärajat ylittävässä suosiossa on kyse jonkinlaisesta yhteisöllisestä katarsiksesta. Elokuvan lopussa Georgia nähdään opiskelemassa iiriä yhdessä katolisten nuorten kanssa. Todellisuudessakin protestantit ovat alkaneet ymmärtää iirin arvon, toistaiseksi toki tiukasti omissa kouluissaan.
Iirinkielisiä kappaleita ulkoa osaavat sekayleisöt näyttäisivät ennakoivan sitä, että troubles-konfliktin jälkeenkin jatkuneet jännitteet ja segregaatio vielä jonain päivänä loppuvat. Kneecap auttaa mielivaltaisista ryhmärajoista irti haluavaa hiphopsukupolvea kohti valoisampaa tulevaisuutta myös Pohjois-Irlannissa.
lehti 