Opiskelijajärjestöt vaativat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tilojen avaamista avoimelle poliittiselle toiminnalle.
Useimpien yliopistojen ja lähes kaikkien ammattikorkeakoulujen tiloihin ei puoluetunnuksilla varustetuilla yhdistyksillä ole mitään asiaa tulla tekemään toimintaansa tutuksi.
Yhteisessä kannanotossaan opiskelijajärjestöt muistuttavat, että korkeakoulujen tehtävänä on lain mukaan kasvattaa aktiivisia ja kriittisiä kansalaisia. Aktiiviseen kansalaisuuteen kuuluu järjestöjen mukaan puolueiden ja demokraattisen järjestelmän tunteminen sekä mahdollisuus osallistua poliittiseen toimintaan.
Ylioppilaskunnan ja opiskelijakunnan jäsenet joutuvat eriarvoiseen asemaan erityisesti edustajistovaaleissa, joissa ehdokaslistoja asettavat niin ainejärjestöt, osakunnat kuin puolueetkin. Ainejärjestöt voivat mainostaa toimintaansa vapaasti, mutta puolueet eivät.
Uuden vaalirahoituslain myötä ylioppilas- ja opiskelijakunnat eivät myöskään enää voi tukea puolueiden opiskelijayhdistyksiä taloudellisesti, mutta muita vaaleihin osallistuvia listoja kylläkin.