Yhä vaisummin virtaa Mekong – Ilmastonmuutos, politiikka ja padot uhkaavat Vietnamin ruoka-aittaa

– Isoisäni aikaan meidän maillamme viljeltiin riisiä, kun vedet vielä virtasivat vapaina, kertoo viljelijä Lê Bá Tý.

Nyt hänen puutarhassaan on monta riviä luumupuita. Ne on pitänyt suojata verkoin, koska muuten hedelmäkärpästen toukat syövät hedelmät.

– Niitä alkoi tulla pari vuotta sitten, hän sanoo.

Moni muukin paikallinen on vaihtanut riisin hedelmäpuihin, sillä riisi tarvitsee paljon vettä. Nyt veden vähyys uhkaa Týn mukaan tosin jo luumupuitakin.

Mekongin suisto on Vietnamin ruoka-aitta: alueella tuotetaan 53 prosenttia riisistä, 80 prosenttia kalasta ja 75 prosenttia hedelmistä. Tuotanto on uhattuna, sillä suistoa ovat viime vuosien aikana koetelleet monet uhat. Niistä osaa parhaiten kertoa kolmikko charmantisti harmaantuneita miehiä, jotka kutsuvat itseään nimellä ”Suiston pojat”: vapaana konsulttina työskentelevä ekologi Nguyen Huu Thien ja kaksi Can Thón yliopiston tutkijaa, eläkkeelle jäänyt luennoitsija Duong Van Ni ja apulaisprofessori Le Anh Tuan.

Thien sanoo, että monenkirjavat syyt sille, että Mekongin suisto tekee kuolemaa, voi jakaa kolmeen ryhmään. Yhdessä ovat ilmastonmuutos ja merenpinnan nousu.

– Mutta se on hidas prosessi, ja siihen voidaan sopeutua, Thien sanoo.

Toisen kokonaisuuden muodostavat kansallisen politiikan harha-askeleet. Suurin näistä on massiivinen riisiviljely, joka edellyttää suuria kastelujärjestelmiä, jotka muuttavat jokisuiston ekologiaa ja kestävyyttä. Joesta myös ruopataan hiekkaa rakennusteollisuuden käyttöön, mikä lisää eroosiota.

Suiston pojat ovat yrittäneet vaikuttaa kotimaansa politiikkaan sinnikkäästi. He ovat rakentaneet siltoja tutkijoiden, kansan ja päättäjien välille esiintymällä mediassa ja työpajoissa ja järjestämällä retkiä suistolle. Vietnam onkin virallisissa linjauksissaan kääntynyt joen ja luonnonsuojelun puolelle, vaikka käytännön teot ovatkin Thienin mukaan vielä kesken.

– Suiston kehityksen muuttaminen on kuin ohjaisi hidasta laivaa. Vielä ei olla oikealla kurssilla, mutta ainakin vauhti on hidastunut.

Padot kaikista vaikein ongelma

Kolmas ja tuhoisin kokonaisuus suistolle ovat yläjuoksun padot. Vesivoimaa saadaan alueen eri maissa noin 200 padosta, joista osa on vielä suunnitteilla. Lähivuosina etenkin Laosissa on määrä valmistua patoja joen pääuomaan. Sivu-uomia on padonnut myös Vietnam itse.

– Padot ovat pysyviä. Ne tekevät peruuttamatonta tuhoa, emmekä me voi niille mitään, Thien sanoo.

Yritystä on kyllä ollut. Kun Xayaburin suurpatoa 2010-luvun alussa suunniteltiin Mekongin pääuomalle, lukuisat kansalaisjärjestöt, tutkijat ja jopa Kambodžan ja Vietnamin hallitukset vetosivat Laosin hallitukseen, että hankkeelle otettaisiin lisäaikaa ja tutkittaisiin paremmin, miten pato vaikuttaa alajuoksun ihmisiin ja luontoon.

– He kiittivät suosituksistamme, laittoivat ne syrjään ja rakensivat padon, Thien sanoo.

Vielä tutkijoita vähemmän kuultiin alueen asukkaita, kuten luumunviljelijä Lê Bá Týtä. Thienin mukaan konsultaatiot ja vaikutusarviot ovat yleisesti ottaen vitsejä.

Xayaburin pato oli Thienin mielestä ennakkotapaus, sillä se oli ensimmäinen pato Mekongin alajuoksun pääuomalla. Sen jälkeen Laos on rakentanut pääuomalle Don Sahong -padon, ja Luang Prapangin suurpadon on määrä valmistua vuonna 2027.

Joki käyttäytyy nyt toisin

Kun veden käyttäytyminen muuttuu, katoaa Duong Van Nin mukaan valtavasti sukupolvien aikana opittua tietoa.

– Ihmiset ovat osanneet päätellä veden väristä, että tänä vuonna tulvat nousevat korkealle tai että mitä kalalajia nyt kannattaa pyytää.

Nyt ennustettavuus on tiessään ja luonnollinen kuivien kausien ja tulvien vaihtelu on sekaisin.

– Pitää vain hyväksyä se tilanne, minkä näkee. Jos en hyväksy, missä me sitten elämme? kysyy viljelijä Tý.

Etenkin monet nuoret ovat kuitenkin tehneet ratkaisun ja lähteneet työn perässä kaupunkeihin.

Sedimentti jää patoihin

Veden hupenemisen lisäksi padot estävät sedimentin kulkeutumisen suistolle.

– Suisto on rakentunut 6000 vuoden aikana sedimentistä, missä on kaikenlaista kiinteää ainesta hiekasta kiviin ja eloperäiseen ainekseen, Duong Van Ni sanoo.

Vuoden 1990 jälkeen sedimentin määrä on laskenut 75 prosenttia. Sedimentin vähyys heikentää viljelysmaan ja kalavesien hedelmällisyyttä, ja se lisää myös eroosiota, sillä kirkkaampi vesi imee itseensä hiekkaa ja maata rannoilta.

Thien kertoo tutkimustiedon osoittavan, että jos kaikki suunnitellut padot rakennetaan, 96 prosenttia sedimentistä jää patoihin ja vain neljä prosenttia tulee suistolle saakka. Suiston pojat ovat itse arvioineet, että koko suisto katoaa kartalta 200 vuodessa.

Vihreän siirtymän nurja puoli

Mekongia padotaan Le Anh Tuanin mukaan siksi, että kaikki alueen maat haluavat osansa vedestä. Se on tärkeää maataloudelle, logistiikalle, teollisuudelle ja etenkin energiantuotantolle.

– Laos haluaa olla Kaakkois-Aasian patteri.

Patteriin on ajateltu ottaa virtaa jopa 11:stä pää­uoman padosta.

Yliopistonlehtori Mira Käkönen Helsingin yliopistosta on tutkinut Mekongin aluetta useiden vuosien ajan. Hänestä kyse on vihreän siirtymän kääntöpuolesta: padoista saadaan paljon vesivoimaa, jota Laos myy etenkin Thaimaahan ja Vietnamiin.

– Samaan aikaan Laos on ajautunut aivan järkyttävään velkakriisiin Kiinan rahoittamien pato- ja muiden infrahankkeiden tähden, Käkönen sanoo.

Hänestä on kyseenalaista, ovatko padot edes Laosille kannattavia, sillä sähköstä on jo ylituotantoa ja myös Laosissa paikalliset ihmiset kärsivät padoista.

Käkönen toteaa, että Mekongilla yhdistyy moni yhtäaikainen kehityskulku. Alueen valtiot haluavat vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista, joten kasvavia talouksia sähköistetään vesivoimalla. Samaan aikaan epäkohdista puhuminen on käynyt vaikeaksi ja vaaralliseksi, sillä autoritäärisyys alueen maissa on lisääntynyt.

Lisäksi länsimaiset kehitysyhteistyörahoittajat, etenkin Yhdysvallat, ovat vähentäneet rahoitusta paikallisille ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöille ja itsenäiselle medialle, joten luonnon ja ihmisten puolustaminen on yhä vaikeampaa.

– Repressiivisempi hallinto ja vetäytyvät rahoittajat ovat huono yhdistelmä, Käkönen sanoo.

Suomalaisyritys konsultoi rakentamista

Kun Xayaburin patoa rakennettiin, siitä kirjoitettiin Suomenkin mediassa, sillä sitä oli konsultoimassa suomalaisyritys Pöyry. Yhtiö vähätteli tuolloin patojen sedimenttivaikutuksia ja suositteli niiden rakentamista ”rakenna nyt, sopeudu myöhemmin” -periaatteella, vaikka yritys itsekin myönsi, että selvitykset vaikutuksista sedimenttiin ja kalastoon olivat vajavaiset.

Nguyen Huu Thien muistaa Pöyryn hyvin Xayaburin padon ajoilta.

– Tapasin heidät, kun olin mukana Vietnamin hallituksen delegaatiossa. Pöyryn insinöörit tukivat Laosin hallitusta eikä heillä ollut edes perustason ymmärrystä Mekongin ekologiasta.

Pöyryn edustajat puhuivat esimerkiksi lohille suunnitelluista kalaportaista, jotka eivät Thienin mukaan sovellu ollenkaan Mekongille. Thien mainitsee tutkimuksen, jossa laskettiin, että vaelluskaloja kulki tarkatuspisteen ohitse 30 tonnia tunnissa, mitä mikään teknologia ei pysty käsittelemään. Hänen mukaansa osa kaloista saattaa päästä joidenkin patojen läpi, mutta yksikään ei nouse 11 padon päähän.

– Jos kaikki pääuoman padot rakennetaan, kalapopulaatio romahtaa, mikä olisi tuhoisaa ekosysteemille ja etenkin köyhien ihmisten ruokaturvalle, Thien sanoo.

Pöyry on sittemmin fuusioitunut ruotsalaisen ÅF:n kanssa ja vaihtanut nimensä Afryksi. Se konsultoi nyt Laosiin rakenteilla olevaa Luang Prapangin suurpatoa. Afry ei vastannut KU:n haastattelu- tai kommenttipyyntöön.

Sopeutumisella autetaan ihmisiä

– Mekongin auttamiseksi tarvittaisiin kansainvälistä yhteistyötä, Le Anh Tuan sanoo.

Esimerkiksi tutkimusyhteistyö voisi auttaa löytämään uusia elinkeinoja suiston ihmisille.

Osa viljelijöistä on alkanut viljellä katkarapuja, mutta sitä varten tarvitsee pumpata suolavettä pelloille. Suolaisessa maassa ei sen jälkeen kasva helposti mikään muu. Joissain paikoissa on sittemmin istutettu suolaa kestävää ruohoa ja tehty siitä käsitöitä.

Myös politiikalla voi vaikuttaa. Kun poikkeuk­sellisen voimakas El Niño aiheutti kuivuutta vuonna 2016, riisisadot romahtivat, koska padot laskivat joen pintaa entisestään. Kun ilmiö toistui vuonna 2020, Vietnamissa aikaistettiin kylvöä kuukaudella, mikä lievensi haittoja.

– Tällaisilla keinoilla voidaan sopeutua joihinkin muutoksiin, mutta hiekan ja sedimentin katoamiselle emme voi täältä käsin mitään, Thien sanoo.

– Suisto katoaa ennen pitkää, ja minun on vaikeaa kuvitella Vietnamia ilman sitä. Tämä on minusta epätyypillinen turvallisuusuhka koko maalle, enkä uskalla edes kuvitella seurauksia koko alueen ja maailman vakaudelle.

Entä uskooko Thien, että jo tehtyjä patoja joskus puretaan?

– Ehkä, joskus pitkän ajan kuluttua. Mutta silloin tuho on jo tehty.