Jussi Virkkunen
Muutamaa helsinkiläistä koulua koskeva päätös sai aikaan valtakunnallisen keskustelun. Suuri ihme se ei ollut, sillä asiaan liittyi maahanmuutto. Ennen kaikkea asia koski asuinalueiden eriytymistä eli segregaatiota.
KU on vuosien saatossa kirjoittanut monta kertaa segregaatiosta. Sitä on tarkasteltu sosioekonomisin mittarein, koulujen kautta sekä myös äänestysaktiivisuuden avulla. Juttujen avulla on piirtynyt selvä kuva maasta, jossa ihmisten todellisuudet eriytyvät koko ajan enemmän.
Järkevän keskustelun käyminen eriytymisestä on hankalaa, koska siihen vaikuttaa niin moni asia. Samaan aikaan haitallisen eriytymisen estäminen on vaikeaa ja vaatii monia erilaisia toimenpiteitä. Yksinkertaistuksista ja kärjistyksistä elävä julkinen keskustelu ei pohdiskelevaa keskustelua oikein salli. Se lisää vaikeuskerrointa.
Jos miettii Suomen suuria kaupunkeja, on selvää, että eriytyminen on iso ongelma. Ja siihen vaikuttaa myös maahanmuutto, koska maahanmuuttajat ovat usein pienituloisia ja keskittyvät pienituloisille alueille. On hyvä muistaa, että pienituloisuus saati maahanmuuttajuus eivät ole ongelmia.
Ongelma on, jos asuinalueet jakaantuvat jyrkästi sosioekonomisten mittareiden perusteella. Silloin ihmisten todellisuudet erkaantuvat. Tämä ongelma on pahentunut.
Suurissa kaupungeissa eriytymistä vastaan on kamppailtu eri keinoin. Helsingissä kaikki puolueet puhuvat sekoittavan asuntorakentamisen puolesta eli kaikille alueille halutaan niin vapaarahoitteisia kuin vuokra-asuntoja. Tässä ajatuksessa on nykyään yksi ongelma. Kaupunki voi kaavoittaa asuntoja, mutta se ei voi kaavoittaa niihin ihmisiä.
Tutkimusten mukaan Helsingissä lapsiperheet asuvat vielä muuta väestöä eriytyneemmin. Se kertoo jotain tilanteesta. Muissa suurissa kaupungeissa tilanne tuskin on erilainen.
KU:ssa lainattiin vuonna 2018 tutkijaa seuraavasti. ”Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen näkyy vahvasti koulun sisällä. Kun alueiden väestö eriytyy, eriytyy koulukin.”
Kahdeksan vuotta myöhemmin voidaan todeta, että tilanne ei ole muuttunut ainakaan paremmaksi.
Poliitikoille eriytyminen on viheliäinen ongelma. Etenkin koulukeskustelussa kuuluu hyvätuloisten ja hyvinvoivan väestön ääni parhaiten. Rakentamishankkeissa eniten ääntä tulee vastustajien joukosta. Kenen ääntä silloin kuunnellaan?
Kun katse käännetään koko maahan, tulee eriytymisestä entistä suurempi ongelma. Maan eri osat kulkevat voimakkaasti eri suuntiin, eikä suunta ole kääntymässä.
Suurin ajuri on väestökehitys, minkä ei pitäisi olla enää kenellekään yllätys. Siitä huolimatta monille poliitikoille asia tuntuu sellainen olevan.
Ympäri länsimaailmaa tilanne on samankaltainen. Väestö kasvaa kaupungeissa ja niiden reunoilla, muualla suunta on toinen. Toki on hyvä muistaa, että kyse on kärjistyksestä. Eikä tämä tarkoita, etteikö esimerkiksi eri puolella Suomea voisi elää hyvää elämää.
Voi ja niin moni tekeekin. Samaan aikaan on myös totta, että eriytyminen jatkuu. Eikä politiikalla tunnu olevan keinoja muuttaa tilannetta.
Kirjoittaja on KU:n päätoimittaja.
uutiskirje 
