Peruskoulun tilasta on riittänyt Suomessa paljon huolestuneita puheenvuoroja, kun suomalaislasten tulokset kansainvälisissä Pisa-tutkimuksissa ovat pudonneet. On kuultu kommentteja, joissa on sanottu, ettei peruskoulussa enää toteudu tasa-arvo.
Helsingin yliopiston yliopistonlehtori Venla Bernelius on tutkinut paljon koulujen eriytymistä Suomessa, erityisesti Helsingissä. Hän pitää hyvin vaikeana kysymyksenä, onko koulu tasa-arvoinen vai ei.
Bernelius kehottaa pohtimaan, mitä tasa-arvolla ylipäätään tarkoitetaan.
– Me puhumme koko ajan kahdesta eri asiasta. Me puhumme yhtäältä kouluista instituutiona eli koululaitoksena ja toisaalta puhumme yhteisöistä ja oppilaista kouluissa. Kun katsomme oppimistuloksia, nehän ovat oppilaiden tuloksia. Eiväthän ne ole koulujen tuloksia, hän sanoo.
Koululaitos itsessään on hyvin tasa-arvoinen. Sen sijaan sitä ympäröivä yhteiskunta ei monin kohdin sitä enää ole. Erityisesti suurissa kaupungeissa asuinalueiden väliset erot ovat kasvaneet 2000-luvulla paljon.
Bernelius käyttää esimerkkinä ajatusleikkiä, jossa koko kaupungin ja sen koulujen väestö sekoitettaisiin niin, että koulujen välillä ei olisi eroa lasten vanhempien välillä.
– Silloin koulujen väliset oppimiserot olisivat hyvin, hyvin pieniä. Silloin näkyisivät hyvin pienet pedagogiset erot ja sattumat.
Huolia riittää
Yhteiskunnallisia huolenaiheita Suomessa riittää. Bernelius listaa esimerkiksi niin kasvaneen ylisukupolvisen köyhyyden, sosiaalisen nousun hidastumisen kuin vanhempien koulutuksen vaikutuksen lapsen oppimistulokseen.
– Vanhempien koulutustaustan vaikutus lapsen oppimistuloksiin on kasvanut merkittävästi siitä, kun Pisa-tutkimukset Suomessa alkoivat. Se on huolestuttava merkki.
Yhteiskunnallinen eriarvoistuminen näkyy vahvasti koulun sisällä. Kun alueiden väestö eriytyy, eriytyy koulukin. Bernelius huomauttaa, että Pisa-tutkimuksissa kaikista heikoimmat ovat jääneet suhteessa muista jälkeen.
– Meillä on puhuttu suuresti huolestuneina, että oppimistulokset ylipäänsä ovat laskeneet. Heikkojen osaajien tulokset ovat laskeneet kaikkein eniten. Ne, joilla menee heikosti, ovat jäämässä yhä enemmän jälkeen.
”Huonoja kouluja ei ole”
Suomessa on yksi erityispiirre, joka erottaa niin sanottujen huonompien alueiden koulut monista kansainvälisistä verrokeista. Suomessa opettajat ovat näissäkin kouluissa päteviä yliopistokoulutuksen saaneita ihmisiä.
– Siinä se ironia onkin. Monessa maassa opettajat lähtevät väistämään huono-osaistuvia kouluja. Suomessa päteviä opettajia saadaan pääsääntöisesti kaikkialle. Monessa koulussa, jossa on selkeästi ympäristön tuottamia haasteita, opettajat ovat tavattoman päteviä, Bernelius sanoo.
Ja tässä tullaan juuri Berneliuksen mainitsemaan ironiaan. Koulujen henkilökunta on lähes kaikkialla erittäin pätevää, mutta silti jotkut keskiluokkaiset vanhemmat lähtevät niin sanotusti väistämään tiettyjä kouluja. Se taas lisää negatiivista kierrettä entisestään.
– Tämä on sama ongelma, jonka kanssa moni maa kamppailee. Väestöerot ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne itsessään ruokkivat lisääntyvää eriytymistä, jota on kehityskulkuna vaikea pysäyttää.
Bernelius viittaa kansainvälisiin tutkimuksiin, joissa on osoitettu koulujen eriytymisen johtuvan juuri asuinalueiden eriytymisestä eli segregaatiosta. Yhteiskunnan eriytyminen on siis tullut koulun seinien sisäpuolelle.
– Kun nämä kaikki ovat erot ovat kertautuneet koulun sisälle, niiden korjaaminen on tavattoman työlästä, Bernelius sanoo.
Erot näkyvät Helsingissä
Elina Tuomelle Berneliuksen mainitsemat erot näkyvät joka päivä. Hän opettaa helsinkiläisessä koulussa, joka sijaitsee sosioekonomisesti mitattuna heikolla alueella kaupungissa.
Tuomi kirjoitti huhtikuussa tiukan tekstin blogiinsa, jossa hänen koulunsa tilanne vaikutti vähintäänkin hälyttävältä. Lapset eivät opi, opettajat ovat nääntyneitä työtaakan alla, ja alueen ongelmat näkyvät koulun sisällä.
– Tänä keväänä on tullut enemmän huolenaiheeksi koulutuksen tasa-arvo. Olen miettinyt sitä paljon omalla työpaikallani. Ajatus oli siinä, että halusin tehdä kirjoituksen, joka herättää lukijan ja joka herättää päättäjät, Tuomi kertoo Kansan Uutisille kirjoituksensa taustoista.
Hän on opettanut samalla alueella yli kuusi vuotta. Jo silloin alueen ongelmat olivat näkyviä, mutta Tuomi ei silloin kiinnittänyt niihin samalla tavalla huomiota.
– Asiat, jotka ovat olleet läsnä, eivät mene parempaan suuntaan. Koko ajan on kasvava huoli opettajien – omien työkavereideni – jaksamisesta, omasta jaksamisestani, lasten jaksamisesta.
Tuomen koulussa soppa on melko myrkyllinen, koska haasteita on todella paljon. Ryhmäkoot ovat liian isoja, suomea vasta toisena kielenä puhuvia oppilaita paljon, minkä lisäksi esimerkiksi lastensuojelutapauksia on suhteellisen paljon.
– On luokkia, jossa on kaksi oppilasta, jotka puhuvat suomea ensimmäisenä kielenä. Lapset eivät opi suomea, ja se on iso huoli. Se vaikuttaa siihen, miten he integroituvat yhteiskuntaan. Miten he voivat lähteä jatkokouluttautumaan. Minusta se ei ole tasa-arvoista.
Tuomi kertoo esimerkkinä, kuinka täysin ummikkoina luokkaan tulleet oppilaat eivät vuodessa oppineet suomea. Sen sijaan he oppivat kyllä puhumaan venäjää.
Tavoite täyttyi
Tuomi onnistui tekstillään herättämään haluamansa huomiota. Sitä on luettu yli 30 000 kertaa, minkä lisäksi Helsingin koulutuksesta vastaava apulaispormestari Pia Pakarinen kommentoi sitä ja lupasi tulla tutustumaan Tuomen työpaikkaan.
– Me emme pysty opettamaan tällä hetkellä kunnolla, ja sen halusin tekstilläni sanoa. Siitä pitäisi nousta huoli. Me emme pysty opettamaan samalla tavalla kuin muissa paikoissa Suomessa.
Tuomen mukaan tämä on jo johtanut opettajien uupumukseen. Hän sanoo, että vaihtuvuus koulun opettajissa on kohtalaista.
– Ei enää jaksa.
Eliittiajattelu vierasta
Kaikesta huolimatta niin tutkija Bernelius kuin opettaja Tuomi uskovat parempaan tulevaisuuteen tai ainakin sen mahdollisuuteen. Ongelmat kun ovat Suomessa edelleen korjattavissa.
Bernelius huomauttaa, että Suomessa vanhemmat eivät yleensä pyri laittamaan lastaan niin kutsuttuun eliittikouluun. He haluavat lapselleen tavallista hyvää. Tutkimuksissa on myös selvinnyt, että vanhemmat haluavat lastensa tutustuvan lapsiin kaikista taustoista.
– Eliittiyhteiskuntaan kuuluu se, että kouluvalinta linkittyy siihen, että lapselle halutaan varmistaa hyvä sosiaalinen verkosto ihan pienenä. Suomessa tällaista ajattelua on aika vähän. Vanhemmat korostavat enemmän sitä, että on arvo sinänsä, että lapsi oppii tuntemaan lapsia monenlaisista taustoista, Bernelius kertoo.
Mutta samalla ongelmista pitää uskaltaa puhua. Bernelius huomauttaa, että Tuomen esiin nostama ilmiö on iso asia. Jos siihen ei puututa ajoissa, johtaa kehitys varmasti todella huonoon lopputulokseen. Harva vanhempi kun laittaa lastaan lähikouluun, jos hän epäilee sitä, oppiiko lapsi siellä riittävästi suomea.
– Ei pidä kuin oivaltaa se, miten hankalia nuo ongelmat voivat paikallisesti olla. Miten paljon resursseja niiden korjaamiseen paikallisesti tarvitaan, Bernelius sanoo.
Ja jos nämä ongelmat saadaan korjattua ja koulun mainetta nostettua, se vaikuttaa Berneliuksen mukaan koko alueen väestökehitykseen. Tästä on tutkimusnäyttöä, hän sanoo.
– Jos koulun maine saadaan nousuun, se tukee koko alueen kehitystä. On noidankehiä, jotka voivat kieputtaa kehityskulkuja nopeutuvasti alamäkeen. Mutta on myös samantyyppisiä kehityskulkuja, jotka voivat johtaa yhä paranevaan lopputulokseen.
Pienillä teoilla suuria vaikutuksia
Suomalainen peruskoulu ei siis ole räjähtämässä käsiin, mutta korjattavaa siinä riittää. Tuomi nostaa heti esiin sen, että pienillä muutoksilla voi tehdä todella isoja muutoksia. Yksi näistä on ryhmäkoot, jotka nyt ovat Tuomen koulussa liian isoja.
– On ihan eri asia opettaa 25:ttä kuin 15–18:aa oppilasta. Pienillä jutuilla voi tehdä isoja muutoksia siihen, että jokaisen oppilaan potentiaali otetaan käyttöön ja jokainen oppilas huomattaisiin.
Vanhempien koulutustaustan vaikutus lapsen oppimistuloksiin on kasvanut merkittävästi.
Koulu ei kuitenkaan voi yksin muuttaa aluetta ja lapsia. Siihen tarvitaan muiden toimijoiden apua.
– Tilanne on mennyt siihen, että koulu on koko maailman parantaja. Emme me ole, meidän tehtävämme on opettaa ja kasvattaa. Alueen ongelmia pitäisi ratkaista yhdessä isommalla porukalla, eri toimialojen toimijat yhdessä, Tuomi sanoo.
Koulu on osa alueen yhteisöä. Tähän yhteisöön lähikoulu puolestaan auttaa lasta kiinnittymään, Bernelius sanoo.
– Omaa lähikouluaan käyvät lapset kiinnittyvät koulun ympärillä olevaan sosiaaliseen verkostoon. Se lisää lasten sosiaalista hyvinvointia, kun heillä on kavereita kodin lähellä. Se myös lisää alueen yhteisöllisyyttä.
Siitäkin on tutkimusnäyttöä, että lähikoulua käyvä lapsi liikkuu enemmän. Ja siitäkin on muuten Berneliuksen mukaan tutkimusnäyttöä, että fyysisellä aktiivisuudella on positiivinen yhteys oppimistuloksiin.
– Koulu ei ole vain palvelu, josta haetaan jotain. Se on tietyllä tapaa yhteisöllisyyden paikka.
Varhaiskasvatus tärkeätä
Ehkä tärkein asia Suomessa – miksei muuallakin – olisi ymmärtää varhaiskasvatuksen merkitys lapsen tulevaisuudelle. Bernelius sanoo, että teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on alkanut koko ajan enemmän kiinnittää huomiota varhaiskasvatuksen merkitykselle oppimistuloksissa.
– Suomalaisessa keskustelussa ei ehkä ihan tajuta, kuinka järjettömän hyviä me olemme juuri varhaiskasvatuksessa, hän sanoo.
Vaikka Tuomi ja hänen kollegansa tekevät parhaansa itähelsinkiläisessä peruskoulussa, lasten kehityskulkuun on ehtinyt vaikuttaa todella moni asia ennen kuin lapsi 7-vuotiaana astuu kouluun.
– Kun 3–4-vuotiaasta pystytään tunnistamaan tietyt riskitekijät, niin siinä vaiheessa niitä voidaan vielä korjata. Ja tämä on osoitettu, Bernelius sanoo.
Varhaiskasvatuksessa luodaan edellytykset ja perusta myöhemmälle oppimiselle.
– Voisin kärjistäen sanoa, että varhaiskasvatuksen merkitys meidän yhteiskunnan osaamispääoman kasvattamisessa on ihan sama kuin yliopistolaitoksen. Jos asiat menevät alussa pahasti pieleen, niin ei niitä enää yliopistossa korjata. Ne ihmiset eivät nimittäin koskaan päädy yliopistoon.
[digilehti pvm=20180601]
uutiskirje 
