Kun datakeskushuuma oli kuumimmillaan, Google jo hakkasi metsää luvatta Muhoksella, kertoi Helsingin Sanomat. Yli 300 hehtaarin hakkuut oli aloitettu ilman lain ja viranomaisten vaatimaa ympäristövaikutusten arviointia, jossa selvitetään hankkeen vaikutuksia alueen eliöstöön, maaperään, vesistöön, maisemaan ja ihmisiin.
On kiinnostavaa, miten datajätin miljardi-investoinnit Suomeen on nähty ensisijaisesti satumaisena onnenpotkuna eikä signaalina kriittisistä resursseista. Kuten sekin, miten näin vesi- ja sähköintensiivinen teollisuudenala, viime kädessä siis tekoäly, on onnistuttu markkinoimaan jotenkin erityisen vihreänä.
Yhteiskunnan sähköistämiseen ilman muita rakenteellisia muutoksia liittyy lukuisia ongelmia silloinkin, kun se pyritään toteuttamaan niin vähin luontohaitoin kuin mahdollista. Luonnonjärjestelmien hahmottaminen on vaikeampaa kuin hiilitonnien laskeminen, mutta mikään määrä sähköä ja dataa ei pelasta mitään, jos ekosysteemit pettävät.
Ei vaikuta siltä, että Suomessa täysin ymmärrettäisiin, miten korvaamatonta pääomaa varsinkin nykyisessä maailmantilanteessa ovat puhdas makea vesi, vakaa peruskallio, viileä ilmasto sekä toistaiseksi vielä suhteellisen vakaa yhteiskunta ja koulutettu väestö, muutamia mainitakseni.
Maailman talousfoorumin (WEF) mukaan yli puolet maailman BKT:sta on riippuvaista luonnon elinvoimaisuudesta. Yksinomaan pintaveden niukkuus, joka on vain yksi lukuisista ilmaston ja luonnon mekanismien häiriöistä, voi Euroopan keskuspankin (EKP) mukaan vaarantaa neljänneksen euroalueen taloudesta.
EKP on alkanut ymmärtää luonnon epävakauden systeemiseksi riskiksi, sillä tavallaan alihinnoiteltu ilmasto ja luonto ovat historian katastrofaalisin markkinahäiriö. Vielä ymmärrys ei ole kuitenkaan muuttunut käytännön toiminnaksi. Ilmastonmuutoksen suhteen ollaan pidemmällä, mistä lisää tässä artikkelissa.
Seitsemän yhdeksästä planetaarisesta rajasta on jo ylittynyt, todettiin hiljattain ilmestyneessä Planetary Health Check -vuosiraportissa. Planetaariset rajat kuvaavat luonnonmekanismeja, jotka ylläpitävät planeetan olosuhteita ihmiselämälle suotuisina.
Ylittyneet ovat jo rajat, jotka koskevat ilmastonmuutosta, luonnon monimuotoisuutta, maankäyttöä, makeaa vettä, biokemiallista kiertoa (lannoitteita), kemikaaleja ja nyt tuoreimpana merten happamoitumista. Riittävän vakaassa tilassa ovat ainoastaan otsonikato ja pienhiukkasten määrä ilmakehässä.
Merten happamoitumisen huomattiin ylittäneen siedettävän riskitason jo noin vuosi sitten. Asia nostettiin raportin kärkeen sopivasti New Yorkissa pidetyn Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokouksen ja ilmastoviikon alla.
Resurssit ovat kirous vain maalle, joka näkee itsensä alustana ja varastona.
Hyvästä syystä, sillä meriin uppoaa noin kolmannes ihmiskunnan vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä, jopa enemmän kuin metsiin. Osin siksi ne happamoituvatkin, mikä puolestaan tuhoaa herkkiä vesiekosysteemeitä ja heikentää myös niiden kykyä sitoa hiilidioksidia. Ihmiskunta on täysin riippuvainen merten hiilinielusta.
Tämä on vain yksi niistä lukuisista mekanismeista, joilla ilmastonmuutos, luontokato ja ekosysteemien tila kietoutuvat yhteen, joskin yksi keskeisimmistä. Kaikkia ei vielä edes tunneta. Se ei onneksi estä toimimasta järkevästi, sillä pääperiaate on varsin selvä: luonnon säästäminen ja vähempi päästäminen. Enää ne pitäisi onnistua toteuttamaan yhtä aikaa.
Paradoksaalisesti juuri ne asiat, jotka tekevät Suomesta monikriisien maailmassa houkuttelevan investointikohteen myös monille globaaleille suuryrityksille, ovat samoja, joista investointeja houkuteltaessa pyritään ensimmäisenä eroon – kuten nyt vaikka Euroopan laajimmista ikimetsistä ja maailman puhtaimmista vesistä.
Tämä ei ole kovin yllättävää, ainakaan jos katsoo, miten poukkoilevaa valtion omistajaohjauspolitiikka on huoltovarmuuden näkökulmasta ollut kuluvala vuosituhannella. Mutta resurssit ovat kirous vain maalle, joka näkee itsensä alustana ja varastona. Toisellakin tapaa voisi suhtautua siihen, että omistaa jotain, mikä on sekä harvinaista että välttämätöntä.
Totuuden nimissä on muistettava, että neuvotteli Muhos yhtiöltä saunojen ja laiturien lisäksi myös huomattavasti perustavammanlaatuisia parannuksia infrastruktuuriinsa. Kaupan kannattavuuteen sinänsä en osaa ottaa kantaa.
Toinen asia on sitten se, miten pitkälle yhteiskunnan keskeisissä toiminnoissa ylipäänsä kannattaa turvautua monikansallisiin datajätteihin. Esimerkiksi Supon mielestä ei välttämättä kovin pitkälle.
Vielä kun ymmärrettäisiin, että infrastruktuurista kriittisin oli täällä jo kauan ennen meitä, ja meidän jälkeemmekin se kelpaa vielä monille: esimerkiksi rotta ja torakka pärjäävät hyvin vähän paskaisemmallakin planeetalla.
uutiskirje 
